Kaikki vanhat lainalaisuudet päättyvät joskus, ja nyt voidaan viimeistään todeta se, että reaaliaikaisia strategiapelejä voi todellakin pelata myös konsoleilla. Ensin Electronic Arts käänsi Xbox 360:lle varsin onnistuneesti The Battle for Middle-earth II:n ja nyt laitteelle tuodaan genren tunnetuimman pelisarjan uusin osa eli Command & Conquer 3: Tiberium Wars.
Genre ja sama julkaisija eivät ole ainoita yhdistäviä tekijöitä The Battle for Middle-earth II:n ja Command &Conquer 3:n välillä. Mikäli on pelannut tuota erittäin onnistunutta Taru Sormusten Herraan perustuvaa RTS:ää, niin siirtyminen C&C3:n pariin käy erittäin nopeasti. Peli kierrättää kaiken toimivan BFME2:sta, sillä molemmat käyttävät samaa SAGE-pelimoottoria. Täten C&C3:ssa säilyy sama erittäin intuitiivinen ohjausmalli. Esimerkiksi oikea liipaisin avaa ruudun vasemmassa alakulmassa valikon, jonka kautta hallitaan uusien rakennuksien rakentaminen ja laitetaan joukot ja sotakalusto tuotantojonoon odottamaan pääsyä taistelutantereelle. Myös joukkojen käskyttäminen tapahtuu samaan tapaan kuin EA:n aikaisemmassa RTS-pelissä. Kaikki ruudulla näkyvät joukot voi valita vasemman liipaisimen ja A:n yhdistelmällä, jonka jälkeen armeijansa saa liikkeelle osoittamalla määränpään ja painamalla A:ta. Hyökkäyskäskyt annetaan aivan samalla periaatteella, joten pelaaminen on pohjimmiltaan yhtä yksinkertaista kuin BFME2:ssa.
Strategiaa Hollywood-tason tuotantoarvoilla
C&C-veteraaneille peli tarjoaa myös paljon tuttua. Kuten nimestä voi päätellä, on Red Alert -sarjan vaihtoehtouniversumi jätetty tällä erää lepoon. Sen sijaan pelissä palataan Tiberium-sotien pariin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1999, jolloin sarjan toinen osa Command & Conquer: Tiberian Sun julkaistiin. Vuosi on 2047 ja maapallon uumenissa jylläävä Tiberium-infestaatio tekee yhä laajemmista alueista elinkelvotonta ihmisille. GDI:n ja NOD:n välinen sota roihahtaa hetkessä kuumimmilleen NOD:n tekemän yllätyshyökkäyksen takia. Pelaajalle on tarjolla yksinpelikampanjat vanhaan tuttuun tapaan kummankin osapuolen näkökulmasta, mutta ei tässä vielä kaikki. Tarina saa nimittäin mielenkiintoisen käänteen kolmannen osapuolen, ulkoavaruudesta kotoisin olevan Scrin-nimisen rodun, astuttua mukaan kamppailuun.
Klassiseen C&C-tyyliin tarinaa kuljetetaan tehtävien välillä elokuvapätkien avulla. Tyylille uskollisesti eivät videopätkät ole tietokoneilla renderöityjä animaatioita, vaan ihka elävien näyttelijöiden näyttelemiä. Eikä edes keiden tahansa kesäteatterinäyttelijöiden, vaan ruutuun tuodaan muun muassa Billy Dee Williams, Michael Ironside ja Lostin Sawyerina tuttu Josh Holloway. Battlestar Galactica -televisiosarjasta on lainassa peräti kaksi näyttelijätärtä eli Tricia Helfer ja Grace Park. Kanen rooliin palaa tietenkin vanha tuttu Joseph D. Kucan. Pätkissä vilisee tähtiä kuin Oscar-gaalan punaisella matolla, mutta se ei muuta sitä tosiseikkaa, että kohtauksissa on suorastaan tahattoman koomista camp-meininkiä. Näyttelijöiden puupökkelömäisyys saa George Lucasinkin vaikuttamaan maailman parhaimmalta henkilöohjaajalta, mutta Command & Conquerin ollessa kyseessä camppi kuuluu asiaan ja sarjan fanit haluavat takuulla pelata tarinan päätökseen kaikkine b-luokan scifielokuvaan kuuluvine juonenkäänteineen.
Myös pelillisesti palataan takaisin peruksiin. Tyypillisessä C&C-tehtävässä kerätään Tiberiumia, jota tarvitaan kaiken rakentamiseen. Rakennukset tuottavat sotilaita ja maalla tai ilmassa kulkevia sotakoneita, mutta alkuun voi luoda vain kaikkein heikoimpia yksiköitä, joten teknologian kehittäminen vaatii omat rakennelmansa. Vaikka hyökkäys on joskus paras puolustus, tarvitaan silloin tällöin myös erilaisia tykkitorneja torjumaan vihollisten vyörytykset tukikohtaan. Kyseessä on siis sama tuttu kaava, joka on toistunut jokaisessa Tiberium-sotaan keskittyvässä C&C-pelissä. Fanit tietenkin iloitsevat tästä erityisesti pitkän tauon jälkeen, mutta toisaalta EA:n varovaisuus todellisten innovaatioiden luomisessa on vanha klisee, joka valitettavasti pitää tässäkin tapauksessa paikkansa.
Voitonilme naamaan
Yksinpelissä riittää mukavasti pelattavaa kolmen kampanjan verran, mutta erityisesti Live-monipeli tekee tästä tuotoksesta hankkimisen arvoisen. Pelikavereita löytyy verkosta tätä kirjoittaessa huomattavasti enemmän kuin The Battle for Middle-earth II:n aikana, ja lisäksi verkkomätöt toimivat loistavasti. Karttoja on mukavan monipuolisesti kaupunkitaisteluista aavikkosotiin. Erityistä kiitosta täytyy antaa siitä, miten eri ryhmittymillä pelaaminen palkitsee tietynlaisia pelitapoja. GDI:n perusvahvat joukot suosivat suoraviivaista massalla vyöryttämistä, kun taas NOD:n piiloutumiskykyiset yksiköt palkitsevat salakavalaa iske&katoa -taktikointia. Scrinin vahvuus on sen ylivoimaisissa lentoyksiköissä, mutta saadakseen ne käyttöönsä täytyy ensin selvitä alku heikommilla joukoilla. Toki vanha kunnon rushaus on edelleen perusvarma taktiikka pelasi millä tahansa, mutta peli tarjoaa loistavia keinoja myös kilpikonnapuolustukseen perustuvalle taktikoinnille. Voitokkaat kenraalit voivat halutessaan näyttää voitonilmettään Xbox 360:n webbikameran välityksellä, mikäli moiseen riettauteen kehtaavat.
Graafinen toteutus on onnistunut erittäin hyvin. BFME2:sta vaivasivat yksinkertaisesti mallinnetut hahmot, suttuiset tekstuurit ja yskähtelevä ruudunpäivitys, mutta kaikessa on menty eteen päin. Taistelijat, sotakoneet ja rakennukset ovat nätin yksityiskohtaisia jopa läheltä tarkasteltuna. Taistelun käytyä kiivaimmilleen ruutu on täynnä komeaa scifi-efektitykitystä. Kaupunkikartoissa myös siviilirakennukset ottavat näkyvästi osumaa tuhoutuen jopa maan tasalle. Ruudunpäivitys pysyy lähes aina vakaana, mutta massiivisen armeijan täyttäessä ruudun on pientä tökkimistä havaittavissa. Optimointi ei siis vieläkään ole aivan parhaimmillaan, mutta haitta on tällä kertaa pelin kannalta vähäinen. Äänitoteutus toimii vastaavasti erittäin hyvin. Rakenteluvaiheessa on vielä varsin hiljaista radioliikennettä ja satunnaisia tuotantolaitteistojen puksutuksia lukuun ottamatta, mutta taistelun alettua kaiuttimet puhkuvat vakuuttavasti nautinnollista tappamisen ja tuhoamisen äänimaailmaa.
Command & Conquer 3: Tiberium Wars on timmi ja toimiva paketti. Toki padi ei edelleenkään korvaa hiirtä, mutta pelattavuus toimii silti varsin hyvin. Asian voi nähdä myös niin, että taktikointifriikki haluaa C&C:nsa PC:lle, mutta suoraviivaisempaa RTS-mättöä halajava on varmasti erittäin tyytyväinen lysähtäessään sohvan perukoille ja antaessaan massa-armeijalleen hyökkäyskäskyjä tuosta vaan Xbox-ohjaimensa avulla. Konsolipelaajien ei valintaansa tarvitse hävetä yhtään, kun Xbox 360:lle on tarjolla jo useampi toimiva RTS-peli.
