Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

This is Football 2002

Haastaja Fifalle ja Iss:lle saapunut

Team
Soho tuo PS2:lle uuden jalkapallopelin, joka haastaa markkinoita
hallinneet Fifa- ja ISS-sarjat. Ensivaikutelma on hyvä,
pelaajat ovat esikuviensa näköisiä. Muuten
hahmot eivät sitten hienoilta näytäkään:
pelaajien hiukset ovat kuin muovikypärät liimattuna
päähän ja muutenkin pelaajien kasvojen liikkeet
ovat viimeistelemättömän tuntuisia. Pelaajahahmot
jäävät paljon esim. Fifa2001:n pikkutarkoista
hahmografiikoista.


Pelaajien
liikkeet on ohjelmoitu suhteellisen hyvin, mutta kuitenkin
muutaman ottelun jälkeen monet animaatiot alkavat toistaa
itseään, joten esimerkiksi maalintekijöiden
tuuletuksiin kyllästyy aika nopeasti. Yleisö on
ennennäkemättömän hienoa: jokainen yleisön
ihminen on mallinnettu erikseen ja yleisö reagoi elävästi
kentän tapahtumiin. Liput ja soihdut elävöittävät
yleisöä vielä lisää. Sää
muuttuu ottelujen aikana, mutta olisin kuitenkin kaivannut
jonkinlaista pientä lisäefektiä, esim. pelaajien
jalanjäljet lumisessa nurmessa.


Sony ja Team Soho ovat saaneet peliin FIFPro-lisenssin,
joten pelistä löytyvät viralliset joukkueet
ja pelaajat. Poikkeuksiakin on: Arsenal ja Juventus loistavat
poissaolollaan. Tilalle on laitettu Highbury ja Turin, mutta
pelaajat näissä joukkueissa ovat onneksi oikeita.
HJK on jostain syystä muuttunut Helsinki-nimiseksi
joukkueeksi.


Pelissä voi tehdä myös omia pelaajia muokkaamalla
vanhoja. Ominaisuus on ihan hyvä, jos haluaa vaikka
oman kylän ylpeyden mukaan peliin. Muokkausmahdollisuuksia
on paljon ja jopa silmien värin saa määrittää.
Kun itse ensimmäistä kertaa kokeilin muokata yhtä
pelaajaa, tuotoksesta tuli aivan jonkun Baldwinin veljeksen
näköinen - sattumaako?


Kamera mättää


Pelattavuus
on vähintäänkin huono. Keskitys kameran vastakkaiselta
reunalta maalin eteen on kuin itse mahdottomuus surkean
kameran ansiosta. Kamera liikkuu aika ajoin kuin tervassa
ja muutoin poukkoilee pallon laskeutumiskohtaan ennen itse
palloa. Oma peli-/hyökkäystyyli muuttui tämän
takia sellaiseksi, että hyökkäsin vain alemmasta
reunasta tai keskeltä. Muutenkin kamera on kauhea,
sillä säätömahdollisuuksia on todella
vähän: kameran voi asettaa vain kentän sivuun
tai päätyyn ja etäisyyden säätömahdollisuuksia
on vain kolme: near, medium ja far. Yleensä on parempi
mitä lähempänä kamera on, mutta ei tällä
kertaa, sillä far-asetuksella vältetään
ärsyttävä kameran poukkoilu. Kameraa voi
syyttää myös muutamista vapaapotkumaaleista,
koska kamera sijoittuu naurettavasti pelaajan taakse, eikä
puolustava joukkue voi tehdä mitään.


Pelissä
on strategisia säätömahdollisuuksia paljon,
joka johtaa siihen että tekstiä on paljon ruudulla.
Paremmilla väri- ja fonttivalinnoilla valikot olisi
saatu paljon parempaan kuntoon, tällaisenaan ne ovat
hieman epäselviä. Joukkueita sekä erilaisia
cupeja ja sarjoja pelissä on todella runsaasti. Pelistä
löytyvät esimerkiksi ns. "Timewarp"-joukkueet,
joihin kuuluu joukkueita eri vuosikymmeniltä. Mukana
on myös yhdeksän erilaista kausiluontoista sarjaa,
mm. Englannin ja Italian sarjat. Lisäksi mukana on
hieman erikoisempia sarjoja, kuten Superteam Cup, johon
nimensä mukaisesti ei pääse kuin esim. Euroopan
huippujoukkueella. Viimeisenä arvojärjestyksessä
ovat mannerkohtaiset cupit, joissa maajoukkueet taistelevat
voittopokaalista. Kaikista voitetuista sarjoista ja cupeista
saa tietenkin pokaalin palkintokaappiin (Trophy Cabinet).

Kuten jo sanoin, on stadionit tehty hyvin ja homman kruunaa
loisteliaasti tehty yleisö. Myös äänimaailma
on vähintäänkin yhtä hyvä. Yleisö
mylvii ja laulaa kannustuslauluja sekä reagoi upeasti
kentällä tapahtuneeseen maaliin.

Tämäkin menettelee paremman
puutteessa


Team
Soho on onnistunut aika hyvin vangitsemaan jalkapallon todellisen
tunnelman, mutta pelistä kuitenkin puuttuu se jokin.
Alussa oli hieman vierotusoireita Fifasta, varsinkin kun
allekirjoittanut sattuu pitämään Fifa- sarjasta.
Mutta kun pitkällisen tuskailun jälkeen
vaihdoin kameran asetuksen kauemmaksi, niin peli paljasti
todellisen pintansa. Kyseessä on hyvä, joskin
hieman huonosti viimeistelty peli, joka kestää
kohtuullisen hyvin ajan hampaan. Parin kuukauden kuluttua
saamme nähdä ovatko EA:n mainospuheet FIFA2002:n
uudesta syöttelysysteemistä ja uudesta taktisesta
ulottuvuudesta totta. Aika varmasti kuitenkin joulun korvilla
ilmestyvä Konamin ISS räjäyttää
pankin. Jalkapallofanaatikot kuitenkin pärjä hyvin This is Football 2002:lla ainakin jouluun asti.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi

Pelin tiedot

Arvostelussa: 
Arvosteltu versio: 

Arvostelukappale oli lehdistöversio. Kiitokset arvostelukappaleesta Egmont Entertainmentille.