Raskasta kaahailua

Burnout, yksi viime vuosien menestyneimmistä pelisarjoista, on saanut jo neljännen osansa. Aiemmissa kolmessa pelissä peltiä pistettiin ryttyyn isännän ottein, eikä meno ole hyytynyt uusimmassakaan painoksessa. PlayStation 2:lle ja Xboxille julkaistu Burnout Revenge jatkaa samoilla linjoilla kuin edeltäjänsä. Tavoitteena on kaahailla 200 kilometrin tuntivauhdilla pitkin maita ja mantuja. Kilpailujen voittamisen ohella tarkoituksena on pistää mahdollisimman monta autoa lunastuskuntoon. Kaahailu ja kolarointi on myös suuren yleisön mieleen, sillä aiemmat pelit ovat myyneet miljoonia kopioita.

Edellinen julkaisu, Burnout 3: Takedown, uudisti sarjaa radikaalisti. Burnout: Revenge on puolestaan huomattavasti maltillisempi tapaus. Meno ei ole muuttunut kolmannesta pelistä paljoakaan; perusrunko pysyy samana, mutta muutamia uudistuksiakin löytyy. Pelaajalla on nyt mahdollisuus törmäillä muuhun liikenteeseen ja kerätä tällä tavoin lisäpisteitä. Siviiliautoja pystyy myös kimmottamaan muiden kilpailijoiden niskaan ja aiheuttamaan täten tyylikkäitä törmäyksiä. Liikenteen seassa pujottelu tuo pelisarjaan uuden, mielenkiintoisen elementin.

Konsepti viedään uudelle tasolle uudessa Traffic Attack –pelimoodissa, jossa pelaaja palkitaan riihikuivalla mahdollisimman monen kaaran romuttamisesta. Idea on näppärä, ja se toimii, vaikka törmäilyä tuskin katsotaan hyvällä missään turvallista liikennekäyttäytymistä opettavassa autokoulussa.

Ne muutamat uudistukset

Toinen Burnout: Revengen merkittävä uudistus on ratasuunnittelu. Ajoreitit ovat nyt entistä laajempia ja täynnä vaihtoehtoisia kulkuväyliä. Tylsyys ei ratojen suuruudesta huolimatta iske, sillä vauhti ja aggressiivisesti kisailevat kanssakilpailijat pitävät adrenaliinitason korkealla. Tekoäly ei kiilaamisestaan huolimatta vakuuta, joten Burnoutia on edelleen hauskinta pelata kavereiden kesken. Hyvin toimiva nettipeli on yksi parhaista mitä PlayStation 2:lla on tarjota.

Yksinpeli on nyt ladottu yhden suuren World Tour –moodin alle. Sieltä löytyvät niin normaalit kilpailut kuin varsinaiset kolaritapahtumat eri variaatioineen. Tavoitteena on kerätä mitaleja ja tarpeeksi jalometallia taskussaan pelaajan ranking kohoaa kohti korkeuksia. Tämä taas avaa käyttöön uusia ratoja ja autoja.

Kaarapuolella lisenssien puute vaivaa edelleen, mutta autotallista löytyy silti kilpuria joka lähtöön. Normaalien muskelihirmujen lisäksi käytössä on myös isompia autoja sekä huumoriosastoa, kuten kovaan rymistelyyn soveltuva pikaruokavaunu. Autovalinta vaikuttaa kilpailun lopputulokseen aiempia Burnouteja enemmän, sillä nyt nelipyöräisten ominaisuuksiin on kiinnitetty ihan oikeasti huomiota. Viimeisin palkintoauto ei enää ole välttämättä se, jolla kilpailuja voitetaan.

Miehekästä, vaikkakin tuttua

Jo Burnout 3 näytti graafisesti erinomaiselta, mutta neljäs osa näyttää vieläkin paremmalta. Ruudunpäivitys pysyy tasaisena, vaikka mittarissa on helposti useampi sata kilometriä tunnissa. Maisemat kiitävät ohi sellaisella vauhdilla, että vähänkin heikommalla pelimoottorilla konsoli olisi helisemässä. Peli näyttää kaikin puolin upealta, aina automalleja ja tekstuureita myöten. Kolaritilanteet ovat erityisen näyttäviä, vaikka autot palautuvatkin edelleen taianomaisesti ennalleen pahimmistakin kuolonkolareista.

Äänimaailma on sekin kunnossa, aina efektejä myöten. Electronic Artsin tyyliin isolla rahalla toteutettu soundtrack on kuitenkin ihmeen vaisu, olkoonkin, että mukaan on houkuteltu muutama The Chemical Brothersin kaltainen iso nimi. Xbox-versiossa voi soittaa omia kappaleitaan ja sitä jääkin PS2:lla kaipaamaan tusinakitararokin mylviessä taustalla.

Burnout: Revenge ei uudista sarjaa merkittävästi ja vaikuttaakin siltä, että Burnoutin eväät on syöty tällä sukupolvella loppuun. Komealtahan peli kieltämättä näyttää ja sitä on edelleen hauska pelata, mutta varsinaiset uudistukset ovat vain kosmeettisia. Pelisarjan vannoutuneet ystävät saavat edelleen rahoilleen vastinetta ja jo sen pitäisi jatkaa kassakoneiden kilinää. Burnout on edelleen kaahailupelien kuningas.