Shenmue III

Kadonneet vuodet: minä ja Shenmue

Pelaajana muistan erityisen hyvin eräät hetket. Tämä kirjoitus koskee niistä yhtä, tämä kirjoitus on luonteeltaan surullinen. Surullinen siksi, että tarina on yhä kesken – ja loppua ei näy. Vuosi 2000 oli monessa mielessä uuden ajan alku. Minulle se merkitsi erityisen paljon.

Jouluna 2000 sain joululahjaksi Dreamcastin ja PlayStation 2:n; toinen konsoli äidillä, toinen isällä. Tuttu tarina. Joka tapauksessa Dreamcast oli minulle vieras konsoli, vaikka olinkin Superpowerista ja muista pelilehdistä lukenut siitä. Se oli mystinen ja todella vakuuttava. Konsolihan oli aikalaisiaan edellä vuosia ja olipa Dreamcastin ohjaimessa jopa näytöllinen muistikortti ja konsolissa sisäänrakennettu modeemi, muutama mainitakseni. Toisaalta en koskaan ollut Sega-leiriläinen ja Dreamcast olikin ensimmäinen Sega-konsolini. Dreamcastissa oli taikaa, on yhä. Ostopäätös oli tarkasti harkittu ja riskaabeli, sillä konsolin pelejä ei juuri kaupoista löytynyt ja laitteen näkymät olivat jo aika synkät. PlayStation 2 oli näistä kahdesta se tehomylly, tuttuutta säteilevä ja varma valinta. Julkaisupelit olivat kamalia, ostinkin vain SSX:n, jota jaksoin tosin pelata yllättävän paljon. Dreamcast sai oman varttinsa, hetken ajan se oli paras ja kaunein. Omistin vain kourallisen Dreamcast-pelejä, mutta oi mikä kourallinen tuo olikaan.

Olin yläasteikäinen epävarma nuori ja hyvin usein synkkämielinen ja surullinen. Asuin länsirannikolla, tuulisessa Kokkolassa ja tuon vuoden talvi oli kunnon talvi. Paljon lunta ja kovin pimeää. Vain muutama kuukausi sitten olimme muuttaneet uuteen asuntoon, ja suurimman osan ajastani kulutin pelejä pelaten erään hyvän ystävän kanssa. Lähinnä hänen kanssaan, toki muidenkin. Joka tapauksessa Shenmue oli minun ja tämän nimettömäksi jäävän ystävän peli. Jos meillä koskaan oli tai on jotain yhteistä, se meidän juttu, on se Shenmue. Tuo peli tuli varkain, nimittäin en ollut juuri seurannut AM2:n mestariteoksen kehityskulkua. Kuitenkin se mitä olin nähnyt vakuutti minut syvästi, ja hieman epävarmoin elein poistin pelin paikallisen kauppiaan hyllyltä. Pelin erikoisuuden vuoksi olin hieman skeptinen sen suhteen, että saisin peliseuraa. Kannesta päätellen: rakkaustarina, nahkarotsinen päähahmo ja idän mystiikkaa. Not your everyday piece of 21st century videogaming, eivätkä tällaiset teemat olleet erityisen pop verrattain peräkylämäisessä, 90-luvun grungen ja paskan teknon saastuttamassa Kokkolassa. Yläaste-aspektia unohtamatta.

Ensimmäinen kertani

Eräänä päivänä, jota en todellakaan enää muista, avasin Shenmuen heiveröisen ja muovisen kannen ja laitoin GD-levyn Dreamcastin sisään. Jännitystä, pelonsekaisia tunteita. Dreamcastin käymisääni oli miellyttävin koskaan. Tulin aina iloiseksi kun näin käynnistysvalikon. Shenmuen alkuvalikko verkkokalvolla, kaunis kappalee alkaa. Aloitan pelin ja ruudulle ilmestyy syyskuinen Yokosuka. Kamera kiertää hetken ja pian tuntemattoman rakennuksen pihaan ilmestyy musta limusiini-tyylinen auto. Limusiinista nousee kolme miestä, joista yksi on pukeutunut silkistä tehtyyn kiinalaiseen martial arts -asuun.

Näen dojon, jossa stoalais-kasvoinen mies tekee katoja hakamassaan. Kolme miestä astuvat sisään, vaihdetaan sanoja, silkkimies ei näytä kovin iloiselta. Puhutaan jostain peilistä, tunnelma käy ahdistavaksi ja kiinalainen iskee dojon omistajan kumoon. Uhkailua, puhetta taas peilistä ja tuimia ilmeitä. Pelin päähahmo astuu sisään, kuoleman jo haistaa ilmassa. Dojon omistaja kieltäytyy antautumasta kiinalaismiehen toiveisiin. Spagettiwestern-katseita. Kiinalaismiehen kasvoilla palaa paholaismainen viha ja hetkessä hän riistää dojon omistajan hengen – yhdellä harkitulla ja taianomaisella iskulla. Päähahmo, dojon omistajan poika, käy kiinalaismiehen kimppuun, mutta turhaan. Pian konnat ovatkin jo poissa ja poika pitelee kuolemaa tekevän isänsä velttoa kehoa sylissään. "Noooooo!!!", kamera siirtyy ylöspäin ja peli alkaa. Tässä vaiheessa soitan kaikki kynnelle kykenevät ystävät luokseni, jotta hekin näkevät upeimman johdannon sitten miesmuistiin. Pian huoneessa tuoksuu kylmä hiki ja hiljaisuuden tuhoavat vain loksahtelevat leuat.

Yokosuka oli minulle koti, johon oli hyvä palata öisten etsiväreissujen jälkeen

Ja meno sen kuin paranee. Paljastuu, että kiinalaismies on nimeltään Lan Di ja on todella taitava ja vaarallinen kamppailulajien harrastava. Tästä toki kielii sekin, että Lan Di vain yhdellä harkitulla iskulla tappoi Iwaon. Pelin päähahmo Ryo ryhtyykin päättäväisesti purkamaan isänsä murhaan päättyvää tapahtumasarjaa. Paikalliset tuntuvat kukin tahollaan tietävän tuosta traagisesta illasta jotain; miehiä mustissa puvuissa, musta auto, läheltä piti -kolaritilanne pikkutiellä. Pieni mutta taitavasti luotu pelimaailma huokuu pienelle kylälle ominaista lämmintä ja kotoisaa tunnelmaa.

Ryo itse edustaa uutta japanilaista miestä 80-luvun sosioekonomisen murroksen ja amerikkalaisuuden leviämisen keskellä. Nahkarotsi, farkut, tennari ja geelillä pystyyn kammattu tukka. Haaveita toisenlaisesta elämästä. Mutta: kodissa opitut perinteiset arvot, suvun kamppailulajiperinne ja tahto jatkaa isän perintöä tasapainottavat tätä kahden maailman ja ajan asukasta. Vaikka itse olen 80-luvun lapsi, en kuitenkaan elänyt varsinaista nuoruuttani tuona villinä aikakautena, minimillenniumia. Samaistuminen tuohon aikaan on silti helppoa; 90-lukulaisen nuoruuden kokemusten ja itsereflektion avulla on helppo ymmärtää Ryon tilannetta. Elämän kevätkukoistusta elävä Ryo on kaiken lisäksi rakastunut ja rakkauden kohde on lähdössä Yhdysvaltoihin opiskelemaan. Ja sitten ne työt, niitäkin on tehtävä.

Kuten on jo varmasti käynyt ilmi, puhuttelee Shenmue hyvin aidolla tavalla. Sen tarinassa on jotain sellaista kovin hyväntahtoista, arvolähtöisesti kestävää ja puhuttelevaa. Tätä tukevat monet hahmot, jotka opettavat nuorelle sankarillemme aasialaista viisautta ja suuria sananparsia. Taustalla äidillisenä tukena toimii Hazuki-residenssin taloudenhoitaja Ine-san, joka muistaa torua Ryo'ta jos tämä saapuu liian myöhään kotiin. Muistoissa on vahva paikkansa Tomille, tuolle hot dog -standia pitävälle rastapäälle, ja lukuisille muille hahmoille. Jopa pelin merkityksettömimmät hahmot, kuten paikalliset hermonsa helposti menettävät motoristit, tulevat tuon tuosta mieleen. Tunnelma Yokosukassa on pysähtynyt, rauhoittava. Shenmuen rytmi antaa tilaa tutkiskelulle, kokeilulle ja erikoisille sattumille. Hyvin harvoin peli pakottaa tekemään mitään; tietysti juoneen liittyvät tapahtumat on käytävä läpi, mutta muuten vapaudella ei ole rajoja. Tosin yksi rajoitus on, nimittäin peli tulee viedä päätökseen peliajassa vuoden aikana, mutta tämä käy lähes automaattisesti. Epäonnistuminen voi olla seurausta vain tahallisesta toilailusta.

Osuma herkkään paikkaan

Hyvin usein suuresti arvostavamme teokset (pelit, kirjat ja elokuvat jne) saavat ja pitävät paikkansa pitkälti oikean ajoituksen vuoksi. Alkuperäinen Star Wars on aivan erilainen kokemus lapselle kuin keski-ikäiselle. Ensimmäinen fantasia on aina se ensimmäinen fantasia. Kauhuunkin puutuu. Teini-iässä tarinat, jotka käsittelevät teini-ikään liittyviä teemoja tehoavat ja toimivat juuri tuossa iässä. Myöhemmin ne aiheuttavat lähinnä noloutta ja myötähäpeää. Ehkä Shenmue oli Shenmue osittain siksi, että koin sen tietyssä iässä, ajassa ja paikassa. En kuitenkaan usko, että suurin osa sen taiasta johtui tästä. Shenmue on juuri sellainen peli, joka kestää isältä pojalle. Joka tapauksessa olosuhteet sille, että Shenmue sai sydämessäni suuren ja erikoisen paikan johtui paljon ajoituksesta. Kun elämä on raskasta, ympäristö on inhorealistisen karu ja harmaa, kun oma persoona on kovatempoisessa rakennusvaiheessa ja elämä on yksinäistä, on Shenmuen kaltaisilla tarinoilla Midaan kosketus. Harmaus häviää kirsikankukan vaaleanpunaisen tieltä, lämpö valtaa kylmän tilan.

Yokosuka oli sen tietyn ajan minulle koti, johon oli hyvä palata öisten etsiväreissujen jälkeen. Kun ystäväni saapui luokseni, keitimme kahvit, valmistimme toast-leivät ja lopulta laitoimme Dreamcastin kehräämään suloista ääntään, oli kaikki täydellistä. Kun sitten jätimme hyvästit Yokosukalle ja Ryolle, oli myös osa meidän elämästämme päättymässä. Se oli meille kolmelle eräänlaisen nuoruuden loppu, uuden alku. Aina kun saa jotain, menettää myös jotain. Nyttemmin olen saanut tuhatkertaisesti, reilusti sen ylitse, mikä jäi muinoin saamatta. Koskaan enää en kuitenkaan voi tavoittaa sitä taikaa, minkä Shenmue toi mukanaan. Yllättäen, valloittaen. Kiitos Yu Suzuki, kiitos AM2. Kun pyydän teitä viemään tämän kauniin saagan päätökseensä, voin olla varma, että puhun tuhansien suilla.

Kommentit

Ah niin kaunista tekstiä kuuden vuoden takaa <3 Samoja tuntemuksia on kovin paljon. Ja loppuhan me nähdään jo ensi vuonna, eikö juu!