Kauan sitä saikin odottaa, mutta lopulta pelkän Playstation 3:n omistajatkin pääsevät nauttimaan yhdestä tämän sukupolven roolipelihuipusta. Biowaren spektaakkelimaisen scifi-trilogian keskimmäinen osa on saapunut Sonyn alustalle, ja teknisesti kyseessä on toistaiseksi hiotuin Mass Effect.

Prologin dilemma

Tarinan aloittaminen keskeltä on aina ongelmallista. Periaatteessa maailmaan ensimmäistä kertaa astuville pitäisi pystyä tarjoamaan yhtä syvällinen kokemus kuin niille, jotka ovat kokeneet ensimmäisen osan mahdollisesti useampaankin kertaan. Mass Effect 2:n PS3-versiossa on tehty toimiva ratkaisu: uuden pelin mukana jaettavalla koodilla voi ladata interaktiivisen sarjakuvan, jossa käydään läpi tähänastiset tapahtumat puolessa tunnissa. Samassa yhteydessä tehdään joitain olennaisia valintoja, jotka vaikuttavat universumin nykytilanteeseen.

Biowaren vahvuus on maailmojen luomisessa, ja Mass Effectissa teknologia, kulttuuri ja politiikka ovat olennainen osa pelikokemusta. Vaikka pikaisessa ensimmäisen osan läpikävelyssä pääseekin kärryille komentaja Shepardin aiempien seikkailujen pääkohdista, jää ymmärrys ympäröivästä maailmasta kevyeksi. Tietysti tämäkin on parempi, kuin jos toiseen osaan hyppäisi kylmiltään, mikä on mahdollista pelialustasta riippumatta.

Toisaalta Mass Effect 2 aloittaa tarinan alusta. Edellisen pelin tapahtumista on kaksi vuotta, päähenkilö Shepard on galaksin laitamia kolutessaan haavoittunut niin pahasti, että hänen uskotaan kuolleen. Miehen maatessa operointipöydällä vanhat tutut ovat hajaantuneet tahoilleen ja jatkaneet elämäänsä. Päättäjät luulevat ensimmäisessä osassa löydetyn uhkan väistyneen, mutta yksinäinen visionääri on eri mieltä.

Shepard saadaan lopulta jaloilleen ja hänet lähetetään heti selvittämään ihmissiirtokuntiin hyökkäilevien Collectoreiden arvoitusta. Samaan aikaan uuden ja paremman tähtihävittäjä Normandyn miehistö täytyy koota rikollisista, hylkiöistä ja henkilökohtaisen historiansa häpeätahroja paikkaavista katumusretkeläisistä. Tehtävänä näillä likaisen tusinan henkisillä perillisillä on – ei enempää eikä vähempää kuin – universumin tulevaisuuden turvaaminen.

Taukojen täyttämää

Bioware on aina osannut kertoa mielenkiintoisia tarinoita. Dragon Age, Knights of the Old Republic ja jopa Jade Empire kuljettavat sankarin haasteiden läpi kohti kohtaloansa. Ylikäytetty laatusana "eeppinen" sopii mainiosti kuvaamaan näitä aikuisten satuja. Mass Effect 2 istuu tähän seuraan valitettavan kehnosti. Tarina sisältää paljon hienoja yksityiskohtia, mutta varsinainen juoni ei omaperäisyydellään häikäise. Lisäksi valinnaiset sivutehtävät kaappaavat pääosan, jolloin pääjuoneen on vaikeampi keskittyä.

Varsinainen pelaaminen koostuu galaksin eri kolkkien välillä hyppimisestä, planeettojen pinnoilla ja avaruusasemien käytävillä kuljeskelusta sekä erilaisten tehtävien suorittamisesta eri tahojen hyväksi. Vaikka ihmiskunnan pelastamisesta huolestuneella The Illusive Manilla – jonka äänenä toimii aina niin karismaattinen Martin Sheen – väitetään olevan äärettömästi rahaa, ei Shepardille liikene kunnon stipendiä. Hän joutuu varastelemaan sinne tänne lojumaan jääneitä luottokortteja ja kassakaappeja voidakseen muun muassa hankkia piirustuksia tehokkaampiin aseisiin ja haarniskoihin.

Maailmankaikkeus on täynnä arvokkaita mineraaleja hautovia ja helposti louhittavia planeettoja, jotka vain odottavat Shepardin kaivosluotaimia. Tarkemmat katsaukset paljastavat välillä anomalioita, joita voi käydä tutkimassa paikan päällä. Nämäkin sivutehtävät auttavat pitkittämään yhden läpipeluukierroksen lähemmäs neljääkymmentä tuntia. Pelkkään planeettojen skannaamiseen saa kulutettua tuntikausia aikaa ilman, että pelaajalla on hetkeäkään hauskaa.

Teknisesti parempi

Jo ensimmäistä Mass Effectiä vaivasi jonkinlainen kliinisyys, eikä tästä vaivasta ole päästy edelleenkään eroon. Missään ei tunnu olevan minkäänlaista elämää, mikä korostuu erityisesti futurististen kaupunkien käytäviä ja aukioita tutkiessa. Kukaan ei liiku minnekään, samat hahmot seisovat aina täsmälleen samoilla paikoilla ja jokusen harvan sivuhenkilön kanssa pääsee vaihtamaan muutaman sanan. Riittoisat lataustauot ja välillä ärsyttävästi sijoitetut tallennuspisteet ovat edelleen läsnä.

Mekaanisesti peliä on virtaviivaistettu ja tyylilajia muokattu selkeästi toiminnallisempaan suuntaan. Ampumataitoa eivät enää hallitse Shepardin kykypisteet vaan ohjaimen käsittelijän sorminäppäryys. Vaikka mukana on jonkin verran hahmonkehityselementtejä, ei Mass Effect 2 ole niinkään rooli- kuin toimintaseikkailupeli. Keskusteluja sentään riittää yhä, mutta niissä valittujen repliikkien vaikutus ei ulotu juuri keskustelukumppanin seuraavaa vastausta pidemmälle.

Biowaren kannattaisi ottaa täysi hyöty irti muista Electronic Artsin studioista ja yrittää oppia uusia asioita pelimoottorin rakentamisesta. Alkuperäisen Xboxin aikaan ja tämänkin sukupolven ensimmäisinä vuosina hyvä tarina riitti erottautumaan massasta. Nykyisin kilpailu on niin kovaa, että huipulle päästäkseen täytyy pelin olla virheetön joka suhteessa.

Kohti huikeampaa lopetusta

Vaikka kaikki tähän asti sanottu tuntuukin pelkältä nillitykseltä, on Mass Effect 2 silti erittäin pätevä peli. Se toimii jatkona vain Xbox 360:lla alkaneelle tarinalle, mutta myös hyvänä avauksena niille, jotka eivät syystä tai toisesta ensimmäistä osaa pelanneet. Pinnallisesti köykäisen juonen taustalla on erittäin yksityiskohtaiselle tasolle suunniteltu universumi, johon pääsee tutustumaan vähitellen täydentyvän tietokannan avulla.

Biowaren pelien teknisistä puutteista ja pelisuunnittelun kummallisista nyansseista tuntuu joka kerta löytyvän valittamista. Silti Mass Effect 3 on lähellä oman odotuslistani kärkeä. Sarjan avaus on tähän astisista peleistä parempi, mutta päätösjakson ymmärtäminen vaatii todennäköisesti ennen kaikkea keskimmäisen luvun läpikäyntiä. Itse en nostaisi Mass Effect 2:ta vuoden 2010 parhaaksi peliksi monen muun tahon tapaan, vaikka scifi-faneille se onkin lähes pakollinen koettava. Ja lopultahan voi käydä niin, että trilogian päätös korottaa välinäytöksenkin arvoa.