Tiger Woods tuntuu saaneen pelinsä oikealla viheriöllä jälleen kuntoon muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. Tähtigolfarin nimellä jo kolmannella vuosikymmenellä ratsastava pelisarja on tunnettu laadukkaasta toteutuksestaan. Tiger Woods PGA Tour 13 ei tee kaavaan poikkeusta, vaan tarjoaa viihdyttävän kierroksen viherkentällä kerta toisensa jälkeen.

Piste tiin päälle

Sarjan untuvikoille pelin sisään pääseminen ei ole kovin helppoa. Varsinaista harjoitusmoodia ei ole tarjolla, eikä pelin sisäisestä manuaalista erityisen syväluotaavia ohjeita löydy. Tatin avulla tapahtuvan lyömisen sisäistämisen jälkeen pelaaminen toimii kuitenkin vakuuttavasti. Luotisuorien lyöntien tekeminen ei ole itsestään selvää, vaan etenkin tiukan paikan tullessa avauslyönti saattaa paineen alla livetä herkästi keskelle jorpakkoa. Vaikeusastetta nostamalla käytössä olevat avustukset poistuvat, jolloin todelliset pallotaiturit erotellaan minigolfaajista. Helpommilla asetuksilla putin liikerata on nähtävissä ennakkoon ja lyönnin voimakkuuden säätäminen on millintarkkaa, jolloin pelaaminen on caddien vinkkien mukaista puoliautomatisoitua mätkimistä, joskin varsin viihdyttävää sellaista.

Haastetta ja realismia kaipaavat nauttivat varmasti liiketunnistusohjauksen tarjoamista mahdollisuuksista. Valitettavasti Movella pelaaminen ei pääse aivan padin tuntuman tasolle, sillä etenkin lähestymislyönnit ovat tunnottomia ja todella hankalia arvioitavia. Haaste on toki hyvästä, mutta peli-ilo on koetuksella kymmenmetrisen lähestymislyönnin mennessä 50 metriä pitkäksi tai jäädessä alle metrin mittaiseksi tuhnuksi. Puttaaminen ja driverilla pallon horisonttiin huitaiseminen sen sijaan toimivat paremmin ja tarjoavat selvää lisäarvoa pelille. Hankalien birdieputtien upottaminen Movella tuottaa todella hienoja onnistumisen tunteita, joten täydeksi sudeksi liiketunnistuksen tarjoamaa vaihtoehtoa ei voi syyttää.

Pelimuodot eivät onnistu juuri yllättämään. Pisintä huvia tarjoavassa uramoodissa oma golfari tulisi saada nostettua kansallisista amatöörikisoista aina Masters-turnausten voittokahinoihin ja korkeimmalle pallille saakka. Pelimekanismin kanssa sinuiksi päästyään eteneminen isoihin turnauksiin tapahtuu ripeästi, sillä alkupään kisoissa tekoälyn ohjaamat kilpailijat eivät onnistu tarjoamaan kummoista haastetta. Myöhemmässä vaiheessa varsin nopeasti nousevan vaikeusasteen myötä kilpailut muodostuvat todellista taitoa vaativiksi, jolloin pelaajankin täytyy pelata kärkisijoille yltääkseen oikeasti hyvää peliä summittaisen huitomisen sijaan. Maailmanvalloitusta on myös maustettu pienellä hahmonkehityksellä, sillä kokemuspisteitä tipahtelee matkan varrella tulleista birdieistä, eagleista, onnistuneista avauslyönneistä sekä lähelle reikää pysähtyvistä lähestymisistä. Uratilan lisäksi yksinpelaajaa hemmotellaan Tiger Woodsin uraan keskittyvillä haasteilla. Suoritettavat tehtävät ovat varsin yksinkertaisia, mutta etenkin taapero- ja nuoruusvuosien harjoitteet viihdyttävät, sillä Pikku-Tiikerin kyvyt ovat iän mukaisia: eskari-ikäisen pojan avauksen on turha olettaa lentävän neljänneskilometriin saakka.

Moninpelin suola on kerhotoiminnassa, jossa kaikkien pelimuotojen aikaansaannokset ovat verrattavissa muiden jäsenien pelisuorituksiin. Pelattavissa on taitotasoin jaoteltuja turnauksia sekä yksittäiskierroksia kerhokavereiden tai ulkopuolisten kanssa. Verkkopalvelut toimivat moitteetta, joten sopivan aktiivisessa klubissa viihdykettä on tarjolla pitkäksi aikaa. Kaverin kanssa pelattavaksi on valittavissa myös samalta sohvalta erilaisia vaihtoehtoja.

Putti sisään

Verkkoon on samaten sidottu merkittävä osa pelin viheriöistä. Välittömästi auki olevien 16 radan lisäksi hivenen yli toinen mokoma on avattavissa pelin sisäisellä valuutalla. Rahaa kilahtaa tilille kaikista pelimuodoista, mutta ratojen hapokkaan hinnan takia vain inhimillisen ajan pelin parissa viettävän on turvauduttava oikeisiin euroihin, jos valmiit radat eivät riitä. Käytettävissä olevat radat ovat kuitenkin riittävän monipuolisia, joten ylimääräisten väylien saaminen ei tunnu välttämättömältä. Etenkin Dubain suunnalta löytyvä The Els Club lämmitti mieltä suurine hiekkamerineen muuten varsin perinteisten rata-alueiden rinnalla. Kolikoilla on myös ostettavissa kykypisteitä kierroksen ajaksi nostavia merkkejä, mutta niiden ostamiseen pelaamisen aikana tienattu valuutta riittää varsin mainiosti, mikäli parannuksia käyttää vain kohtuudella.

Teknisesti Tiger Woodsin tuorein versio toimii hyvin. Valikoiden taustalla soiva musiikki miellyttää seesteisyydellään, pelin aikana yleisön tilanteen mukaiset äänet toimivat hyvin ja graafisesti peli on pieniä kaukomaisemien sahalaitaisuuksia lukuun ottamatta varsin kaunis. Pienen moitteen arvoinen asia majailee selostuskopissa, sillä selostajaduon kommenttivalikoiman olisi syytä sisältää useampia kommentteja eri tilanteisiin; Nyt jo muutaman kierroksen jälkeen repliikkien toisto alkaa tympiä. Triplabogeyksi muutoin komeaan tuloskorttiin livennyt kammotus on pelin lataustauot, sillä jokaisen väylän jälkeen peli latailee aivan liian kauan itseään. Nyt täysimittaisen turnauksen noin puolen tunnin kestosta arviolta viidennes menee pelkästään latausruudun tuijottamiseen.

Kokonaisuutena Tiger Woods PGA Tour 13 on kuitenkin onnistunut urheilutuotos, jota on erittäin viihdyttävää pelata. Sisältöä riittää useiksi kymmeniksi tai sadoiksi tunneiksi niin yksin- kuin moninpelinkin puolelta, eikä etenkään ratojen avaamisen kanssa tekeminen lopu kesken. Viheriölle palaaminen pelkästään fiilistelyn vuoksi on sopivassa määrin paitsi terapeuttista, niin myös pelillisesti haastavaa. Lataustauot eivät onnistu viemään huumorintajun viimeisiä rippeitä, joten palkitsevien onnistumisten perässä uusimman Tiikerin pariin kelpaa palata yhä uudelleen ja uudelleen.