Supersuosioon nousseen Grand Theft Auto -saagan tuorein vesa ei liiemmin esittelyitä tai alustuksia kaipaa. Rockstarin lempilapsi on majaillut jo pitkään pelaajien huulilla, eikä sen ympärillä velloneelta hypeltä voi välttyä edes iltapäivälehtien sivuilla. Vaikka sarjan pelit ovat aina olleet huikeita menestyksiä niin myynnillisesti kuin arvosteluiden saralla, kuului edellisosan tiimoilta usein myös soraääniä pelkän hehkutuksen sijaan. Vanhentuneet kontrollit, välitallennusten kanssa kitsastelu ja ylipäätään ankeaksi muuttunut maailma nousevat useimmiten kritiikin kohteiksi Niko Bellicin Amerikan valloitusta muistellessa. Rockstar on selkeästi ottanut moitteista opikseen, sillä Grand Theft Auto V onnistuu hyvittämään miltei kaikki edeltäjänsä synnit.

Kolmen koplassa

Yhtenä merkittävänä muutoksena ruutuajasta taistelee tällä kertaa kolme päähahmoa, jotka eroavat lähtökohdiltaan melkoisesti toisistaan. Tummaihoinen ghettojen kasvatti Franklin saa seurakseen näennäisen seesteistä ylempiluokkaista elämää viettävän Michaelin sekä varsin häiriintyneeltä vaikuttavan punaniska Trevorin. Tarinan aikana kolmikon polut risteävät alati kiihtyvään tahtiin, ja vähemmän yllättäen yhdistävänä tekijänä toimii yleensä rikollisuus eri muodoissaan.

Haastavista lähtökohdista huolimatta Rockstar onnistuu luomaan joka hahmosta omalla tavallaan kiinnostavan, vaikka väsyneiltä kliseiltäkään ei täysin vältytä. Etenkin Michaelin väännöt teini-ikäisen jälkikasvunsa ja monella tapaa tyytymättömän vaimonsa kanssa tuovat virkistävän mausteen perinteiseen gangsterimenoon. Lisäksi juntti-Trevorin suusta alituiseen pulpahtavat räävittömyydet saavat väkisin hymyn huulille. Franklin tarjoaa vähiten tarttumapintaa, mutta menee muiden kylkiäisenä. Vaikka henkilöstä toiseen poukkoileva kerronta tekee pääjuonen punomisesta aavistuksen sekavaa, pitää se myös pelin mielenkiintoisempana pidemmän päälle. Kun yhden hahmon seuraaminen kyllästyttää, käy toisen antisankarin housuihin hyppääminen käden käänteessä.

Siirtymät tapahtuvat sulavasti ottaen huomioon maailman laajuuden. Lyhyet lataustauot peitetään tyylikkäästi, joten kokemus tuntuu saumattomalta. Omalla suosikillaan ei voi seikkailla loputtomiin, sillä toisinaan vastaan tulee porukan yhteistyötä vaativia tehtäviä. Tällöin kukin hahmoista saa monesti tietyn reviirin hoidettavakseen, kuten pakoauton kuskaamisen tai tarkkuuskiväärin varressa päivystämisen.

Kädet ylös

Useimmiten koko konnakoplaa tarvitaan nimenomaan isompien ryöstökeikkojen toteuttamisessa. Kyseessä on täysin uusi aluevaltaus sarjassa, sillä pelaajalle annetaan mahdollisuus vaikuttaa etukäteen keikan toteutustapaan. Henkilökohtaista kassavajetta on mahdollista lähteä paikkaamaan suoran toiminnan kautta aseet laulaen tai käyttämällä hienovaraisempaa taktiikkaa. Esimerkiksi koruliikkeen henkilökunnan voi tainnuttaa etukäteen hälytyksen viivyttämiseksi, mutta tämä edellyttää muun muassa kaasunaamarien ja tarvittavien myrkkyjen haalimista.

Sanomattakin lienee selvää, että valmisteluja vaativa hienovaraisuuden tie on aivotonta räiskintää mielenkiintoisempi vaihtoehto. Kunhan esityöt saadaan alta pois, on aika lähteä rosvoretkelle. Varsinaisen tehtävän aikana edetään tiukasti suunnitelman mukaan, joten improvisoinnille ei anneta liiemmin tilaa. Sen sijaan mukaan haalitun potin suuruus vaihtelee sen mukaan, miten hyvin kentällä suoriutuu. Apuun palkataan myös ulkopuolista työvoimaa, joka verottaa osuutensa potista. Mitä parempia ammattilaisia pestaa, sitä suuremman siivun joutuu kovan päivän päätteeksi luovuttamaan. Ryöstöt eivät lopulta vaadi normitehtäviä suurempaa pähkäilyä, mutta pienillä kikoilla saadaan kaivattua vaihtelua pelaamiseen.

Muissakin tehtävissä nähdään virkistävän mielikuvituksellisia tilanteita. Näennäisen harmittomasti alkava reissu saattaa paisua nopeasti eeppisiin mittasuhteisiin, kun pelaaja löytää itsensä hyppäämästä laskuvarjolla palavasta rahtikoneesta tai meren pohjasta sukellusveneen puikoissa. Kun tehtävän aikana kuolema korjaa ensimmäistä kertaa, pääsee poikkeuksellisesti riemunkiljahdus. Ainainen välitallennusten kanssa kitsastelu jää vihdoin historiaan, eikä haaverin sattuessa sairaalan pihaa ei tarvitse katsella kuin vapaan haahuilun yhteydessä. Sama virtaviivaistaminen yltää asearsenaalin puolelle: taskussa lymyilee lähes poikkeuksetta riittävästi kättä pidempää tilanteeseen kuin tilanteeseen ilman loputtomia ostosreissuja. Pienet mutta tärkeät fiksaukset vaikuttavat suunnattomasti kokemuksesta nauttimiseen.

Katsaus Kaliforniaan

Päähahmojen lisäksi GTA-pelien keskiössä on aina ollut ympäröivä maailma. Yhdysvaltain länsirannikolta vaikutteensa hakeva San Andreaksen alue ja sen keskuksena toimiva Los Santosin suurkaupunki tarjoavat markkinamiesten mukaan enemmän lääniä pelattavaksi kuin aiemmat osat yhteensä. Tämän voi jopa uskoa, sillä kiertoajelulle saa varata kosolti aikaa jopa lentoteitse. Silti ympäristö ei tunnu keinotekoisesti paisutetulta, vaan eri kolkkia tutkiskelee mielellään. Taksit toimivat apuna pikamatkustuksessa, joten pitkiä välimatkoja ei kannata pelätä.

Monet nelososassa väliin jääneet ominaisuudet tekevät paluun entistä ehompina. Kiinteistömogulit pääsevät ostamaan rakennuksia ja yrityksiä aina syrjäseudun räkälästä miljoonia maksavaan Golf-keskukseen. GTA: San Andreasin hieman kömpelöä hahmonkehitystä jalostetaan fiksumpaan suuntaan. Enää ei tarvitse erikseen käydä punttisalilla tai syömässä pysyäkseen kunnossa, vaan yleiskunto karttuu paikasta toiseen juoksentelun lisäksi kaikessa fyysisessä tekemisessä tenniksen peluusta triathloniin. Ajotaidot puolestaan jalostuvat auton ratissa, ja aseiden laulattaminen vakauttaa tähtäyskättä.

Pelattavuus ottaa askeleen oikeaan suuntaan, vaikka sarjalle ominainen tietty jäykkyys on yhä läsnä. Räiskinnän tukena oletusarvoisesti käytettävä automaattitähtäys on tosin turhankin aggressiivinen apuri. Sen saa kuitenkin kytkettyä pois, minkä jälkeen tulitaistelut maistuvat hyvältä. Erikoiskyvyt, kuten Trevorin Max Paynelta lainattu ajan hidastus sävyttävät osaltaan toimintaa. Ajaminen tuntuu aiempaa arcademaisemmalta, mikä ei pienen totuttelun jälkeen ole lainkaan huono asia.

Tervetuloa viidakkoon

San Andreaksen monipuolinen ympäristö näyttää kertakaikkisen hienolta dynaamisine säätiloineen ja vaihtuvine vuorokaudenaikoineen. Yksityiskohtia pursuava maailma pakottaa nostamaan hattua Rockstarin uurastukselle. Valitettavasti kunnianhimoisuus kostautuu jälleen ruudunpäivityksen notkahteluina ja rosoisina reunoina siellä täällä. Pienet kauneusvirheet eivät kuitenkaan tule yllätyksinä aiempia osia konsoleilla pelanneille. Ääniraita jättää aavistuksen kylmäksi osittain ylioptimistisista odotuksista johtuen. Mukaan mahtuu iso nippu nykypäivän pop-hittejä, mutta legendaariset luritukset ovat harvassa. Muutoin audiototeutus hoidetaan totutun tyylikkäästi niin loistavan dialogin kuin hulvattomien radiomainosten osalta. Lisämaininnan ansaitsevat erityisesti kuulokkeilla erottuvat pienemmät taustaheruttelut, kuten kaukaisuudessa kiihdyttävät menopelit. Nämäkin kielivät osaltaan äärimmäisen kovista tuotantoarvoista.

Grand Theft Auto V ei älyttömän ennakkohypensä vastaisesti mullista viihdealaa tai tee kaikista muista peleistä turhia yhdessä yössä. Se on silti kiistatta kertakaikkisen erinomainen teos. Vaikka Rockstar ei lähde keksimään pyörää uudelleen, etenkin pienten epäkohtien viilaaminen ja hauskuuden nostaminen etusijalle lämmittävät mieltä. Juoni tuskin voittaa Oscareita, mutta tarinan ahmii mielellään läpi jo aiempaa monipuolisemman tehtäväsuunnittelun vuoksi. Myös muu puuhastelu saa palaamaan television ääreen yhä uudestaan, eikä kirjoitushetkellä yhä synnytystuskista kärsivä online-puoli ainakaan vähennä kiinnostusta tulevaisuutta ajatellen. Viiden tähden rähinämittarilla lopullinen tuomio on harvinaisen helppo langettaa.

Arvostelu perustuu yksinpeliosioon, online-puolen saloihin palataan myöhemmin perusteellisemman testauksen jälkeen.