Elä lentääksesi
Alkurysäyksen jälkeen Sonyn VR-kypärälle on tippunut sisältöä vähän maltillisempaan tahtiin. Tuore yrittäjä, StarBlood Arena, yrittää vedota samaan markkinarakoon, jossa ennestään piileskeli esimerkiksi EVE: Valkyrie, mutta hiukan eri reseptillä. Siinä missä EVE oli puhdasverinen avaruuslentely, Starbloodissa kähytään urheiluteemaisesti rajatummalla areenalla. Liikettä harrastetaan silti kolmessa ulottuvuudessa ja jokaisella akselilla.
Starblood Arena poikkeaa kontrolleiltaan lentosimulaattoreista, sillä ohjattava alus ei lennä vaan leijuu paikallaan, jos ei sitä toisin käskytä. Perustelu tälle on helppo keksiä: taistelukentällä on vain rajatusti tilaa, ja vähänkään vauhdikkaammassa etenemisessä saisi jatkuvasti olla keräämässä rojuja seiniltä. Eteen, taakse ja sivuille liidetään vasemman tatin käskyillä, Y-akselilla siirrytään ylemmillä olkapääpainikkeilla. Kääntymisiä ohjaillaan oikealla tatilla.
Peruskontrolleihin tutustutaan pikaisesti Starblood-turnauksen juontajien johdolla läpijuostavassa opetusmoodissa, minkä jälkeen onkin aika pyyhältää areenalle niittämään mainetta ja kunniaa.
Lennonjohdon lomapäivä
Starblood Arenan pahin heikkous ilmenee nopeasti: taistelu on hektistä ja värikästä mutta sekasortoista sekä lopulta aika tylsää. Kartat koostuvat yhdestä isosta tilasta sekä sitä ympäröivistä käytävistä. Pääholvissa liikkumista ja ampumista hankaloittavat erilaiset tukipalkit, joten nopeasti siellä täällä singahtelevia vihollisia ei ole vauhdissa aina helppo paikantaa saati saada tähtäimeen.
Ahtaassa tilassa sinkoilun, kaikkiin suuntiin tähyilyn, aluksen johonkin suuntaan ohjaamisen, aseiden valinnan, tähtäämisen ja vihollisammusten väistelyn aikana kaikki sormet ovat käytössä ja hetkittäin solmussa. Ruudulla vilkuvan valoshow'n seasta on vaikea hahmottaa, milloin aseet ovat latingissa ja koska raskain tykki on käytettävissä. Oppimiskäyrä sojottaa johonkin pystysuoran ja Pisan tornin välimaastoon. Onnistumisen hetketkin ovat harvassa. Vihollisen kolkkaaminen tuntuu olevan kiinni säkästä, ei taidosta.
Höyhenenkevyt hahmonkehitys
Matseista kerätään kokemuspisteitä, jotka avaavat aluksiin parempia varusteita. Toinen valuutta on suorituksilla ansaittavat krediitit, joilla ostellaan aluksiin erilaisia tehosteita ja koristeita. Näitä myyvät turnauksen juontajat. Monitoimiset veijarit kommentoivat muutenkin kaikkea, mitä tapahtuu taistelukentän ulkopuolella, mikä viihdyttää tai käy nopeasti vanhaksi – vähän omasta suhtautumisesta riippuen.
Oman lenturin maalipintojen ja karvanoppien huolellisen valikoinnin mielekkyyttä rajoittaa se, että vaikka hirmuisessa kyydissä ehtisikin niitä tuijotella, aluksen ohjaamosta ne eivät näy kuin vastustajille. Suurimmaksi osaksi kanssakisaajat ovat tekoälykavereita, sillä Starblood Arena ei ole varsinaisesti räjäyttänyt pankkia. Verkosta peliseuraa etsivän kannattaa harjoitella kärsivällisyyttä. Yksinpelissä puolestaan paremmista aseistakin voisi olla iloa, jos pelaaminen olisi hauskaa.
Syötetään leijonille
Vaikka Starblood Arena onkin teknisesti jokseenkin ehjä peli, se kärsii ainakin omalla konsolillani kummallisista häiriöistä: ääni katkeilee aika ajoin ja pariin kertaan laseista on kadonnut kuva hetkeksi. Sisällöllisesti se on köykäinen, pelattavuudeltaan kyseenalainen ja loppujen lopuksi aika tylsä. Ei mikään ihmekään, että verkko ei pursuile innokkaita areenatappelijoita, jos niitä ei löydy pelinä dekadia parempaan RIGSiin.
Starblood Arena on yksinkertaisesti täydellisen mukaansatempaamaton viritelmä, eikä sitä voi suositella hankittavaksi edes PS Storen kevätalesta.
