Uhka syvyyksistä
Into the Breach jättää esileikit sikseen ja menee suoraan futuristiseen asiaan: Maan uumenissa sikiävät alienit uhkaavat ihmiskunnan jäänteitä. Aikakoneen avulla apuun rientävät mech-taistelijat pätkivät uhkaajia turpiin minkä kerkiävät, mutta aina sekään ei riitä.
Maailma koostuu neljästä saaresta sekä loppuhuipennuksena alieneiden pesästä, jonne pääsee avattuaan kaikki alueet. Toisella pelikerralla lopputaistelua voi yrittää jo kahden saaren jälkeen. Maapläntit on jaettu osioihin, joista jokaisessa on tarkoituksena puolustaa kaupunkeja sekä suorittaa pieniä sivutehtäviä. Sivutoimia tekemällä saa käyttöönsä hyödykkeitä, joilla voi esimerkiksi päivittää kalustoa.
Robottiruttuset shakkilaudalla
Taistelu käydään 8 x 8 -ruudukolla, joka saattaa joissain tapauksissa jopa kutistua. Lääniä ei siis ole hirveästi, kun osan ruuduista täyttävät kaupungit, tehtaat, vuoristot ynnä muut kiinteät asiat. Pelaajalla on käytössään kolme toisistaan poikkeavaa mechiä sekä joissain tapauksissa kentälle ilmaantuvia kertakäyttöisiä sotakoneita. Alienit puolestaan kaivautuvat maan alta, eikä niiden lukumäärä ole ennalta tiedossa.
Vuoropohjaisen taistelun juju on siinä, että pelaaja näkee ennakkoon, mitä vastustaja tekee seuraavalla vuorolla. Tavoitteena on selvitä viisi rundia, jonka jälkeen vihollinen katoaa takaisin maan uumeniin. Peli loppuu, mikäli ylälaidassa oleva energiapalkki menee nollille tai kaikki puolustajat ovat kuolleet. Mittari kuluu aina, kun ruudulla olevat kaupungit ottavat osumaa. Jokaisessa taistelussa yhden vuoron voi ottaa uusiksi, mikäli homma näyttää menevän pahasti mönkään.
Sotakoneita ohjastavat pilotit ovat arvokasta valuuttaa, eikä heitä halua menettää. Mikäli kuskeja säilyy hengissä, saa heistä yhden mukaansa seuraavalle pelikerralle. Tästä voi olla huomattavaa hyötyä, sillä kokenut sotilas tuo mukanaan erikoistaitoja. Uusia pilotteja voi löytää kentälle putoavista kapseleista, mikäli alienit eivät ehdi tuhota sitä. Mieleen tulee vanha kunnon UFO, jossa siinäkin sotilaat kulkivat taistelusta toiseen, eikä kiintyminen ollut vältettävissä. Suru on suuri, kun ihana ”Rambo” kuolee oman typerän virheen vuoksi.
Yksinkertainen ja äärimmäisen taktinen toiminta koukuttaa vahvasti, vaikkei kovin sisältörikkaasta teoksesta voida puhua. Alkuun tuntuu, ettei hommasta tule mitään, mutta pian huomaa torjuvansa vihollisen hyökkäyksiä ja hyödyntävänsä ympäristön tarjoamia mahdollisuuksia kuin vanha tekijä. Mechien yksilöllisten ominaisuuksien hallitseminen vaatii aikansa, mutta kun ne ovat hanskassa, pelaaminen muuttuu huomattavasti hauskemmaksi. Helpoimmalla tasolla tunkeutujien löylytys onnistuu kohtuullisen vaivattomasti jo pienellä harjoittelulla, mutta keskivaikealla haaste kasvaa huomattavasti.
Toimii kuin kattilallinen hernekeittoa
DOS-peliltä näyttävää Into the Breachia ei uskoisi syvälliseksi strategiaksi, mutta ulkonäkö hämää jälleen kerran. Ihmiskunnan puolustamisesta muodostuu kunnia-asia, jonka eteen haluaa tehdä kaikkensa. Henkilökohtaisilta uhrauksilta ei voi välttyä, sillä kaksijalkaisten on selvittävä keinolla millä hyvänsä. Toivottomassa tilanteessa saattaa käydä myös toisin päin, jolloin ihmispoloilla ei ole merkitystä, kunhan saa parhaan pilotin mukaansa seuraavaan aikajatkumoon. Itsestäänselvä ratkaisu ei monestikaan ole se paras vaihtoehto, joten siirtojen pohtiminen kannattaa. Kyseessä on eräänlainen shakkimatsi, jossa jokainen virhe voi olla kohtalokas.
Kokonaisuus on hienosti balanssissa. Simppelin toiminnan lisäksi kaikki on kovin minimalistista äänimaailmaa ja ulkoasua myöten. Muuta ei osaa kaivatakaan, mikä kertoo onnistuneesta suunnittelusta. Ainoa miinus tulee tarinan puutteesta, mutta sekään ei tässä tapauksessa oikeastaan haittaa, kun pelaaminen on mukavaa, haastavaa ja erittäin palkitsevaa.
Subset Gamesin uutukainen uusii studion esikoisen tempun ja jää mieleen ikimuistoisena haasteena, jonka pariin palailee mielellään aina silloin tällöin. Parhaiten Into the Breach toimiikin pieninä annoksina ja ajanvietteenä vaikkapa hammaslääkärin odotushuoneessa.
