Senja Littman
Tämä vuosi on ollut täynnä unohtumattomia pelikokemuksia, vaikka pelimakuni eroaa aika lailla suuren yleisön suosikeista. Kolme mahtavaa luomusta nousi kuitenkin muiden yläpuolelle.
Toukokuussa julkaistu Pillars of Eternity 2: Deadfire vei sydämeni jo ensimmäisten minuuttien aikana. Merimatka tarjosi kaiken muun lisäksi huikeita juonenkäänteitä: Aloittaessani veneretkeni tarkoituksena oli viettää lainkuuliaisen merikapteenin elämää, mutta päätöksieni ja kapinoivan luonteeni takia minusta tuli yllättäen synkkien vesien pelätyin merirosvo.
Wadjet Eye Gamesin Unavowed yltää helposti kaikkien aikojen parhaimpien point and click -pulmailujen listalle. Demonisen jännitysnäytelmän vahvuuksiin lukeutui todella taitavasti kirjoitetut hahmot, ja saadessani pelin päätökseen jäin miettimään, mitä varsin inhimilliset sankarit mahtavat puuhata loppuhuipennuksen jälkeen.
Viimeisimpänä suosikeistani näki päivänvalon Call of Cthulhu. Lovecraftin maailmaan sijoittuva kauhuseikkailu jakoi mielipiteitä, ja itsekin kyllä huomasin sen monet viat. Hyytävän hämyisä tunnelma vei silti voiton pienistä teknisistä ongelmista. Puistattavat tapahtumat porautuivat mieleeni, ja ajatuksissani palaan usein kauhujen saarelle. Peli on ehdottomasti yksi vuoden loistavimmista elämyksistä, vaikka se aiheutti minulle pelottavia, cthulhumaisia painajaisia.
Villinä jokerina tähän loppuun on vielä mainittava Switchillä pelaamani Night in the Woods, joka ei sen kummempia selittelyjä kaipaa.
Petri Kataja
Vuosi 2018 oli Metroidvania-genren juhlaa. Guacamelee 2, Dead Cells, SteamWorld Dig 2 ja Hollow Knight olivat kaikki laadukkaita pelejä, jotka ovat kehunsa ansainneet. Mutta toisaalta. Hollow Knight teki debyyttinsä jo 2017:n puolella, vaikka se saavuttikin kosolti uusia pelaajia saapuessaan konsoleille tämän kalenterivuoden aikana. Myös SteamWorld 2 julkaistiin osalle alustoista viime vuoden puolella, joten sitäkään ei voine tälle listalle laskea.
Noh jaa, oli sitä muitakin huippunimikkeitä. Yakuza-pelisarja on noussut tänä ja viime vuonna suosikkieni joukkoon ja tällä saralla vuosi olikin varsin maistuva. Laadukasta rikosdraamaa saatiin nimittäin jopa tuplana pelien Yakuza Kiwami 2 ja Yakuza 6: The Song of Life muodossa.
Moninpelirintamalla pystin vie kotio Overcooked! 2, helposti. Porukalla aikaa vastaan kokkaaminen oli hauskaa, äänekästä ja ihmissuhteita koettelevaa. Varsin hauskaa siis. Taiteellisemmalla rintamalla The Lion's Song vie potin.
Ykkössijaa on vaikea valita. Yakuza vai Overcooked! 2? Valitaan nyt Overcooked! 2, koska se oli selkeästi hauskin-hauskin vuoden uutukaisista. Peliin saatiin muuten juuri jouluteemaista lisäsisältöä, vieläpä ilmaiseksi. Älkää nukkuko tämän parhauden ohi.
T U H O M U R S U
Koska en ole RDR2:ta pelannut (mästerreis mököttää!) on jalustalle nostettava Battlefield V, joka tekee asioita roppakaupalla oikein - päällimmäisenä yleinen "vaikeutus", jossa luodit ovat tappavampia ja vastapuolen pelaajien merkitseminen ei ole enää niin helppoa. Onhan tässä vielä pätlevieltimäisiä bugeja, mutta kauneusvirheineen tässä on kyllä vuoden suurinta hupia kaveriporukalle. Vielä kun saataisiin Friendly Fire, niin oltaisiin asian ytimessä! (omia vois vähä tussauttaa kun tekevät tyhmiä asioita)
Petri Leskinen
Return of the Obra Dinn on mestarillinen taidonnäyte. Se näyttää ja kuulostaa mahtavalta. Sen tarina on monitasoinen ja nerokkaasti rakennettu. Lucas Popen vakuutustutkimus soljuu eteenpäin kuin 1800-luvun purjelaiva, jonne peli sijoittuu.
Lisäksi nautin PlayStation VR -seikkailu Mossista todella paljon. Tasoloikka esitteli virtuaalitodellisuuden mahdollisuuksia uudella tavalla. Celeste teki samaa 2D-puolella, sillä pikseligrafiikoiden taakse kätkeytyi haastava, mutta todella timanttinen teos. Ihastelin lisäksi rakkaustarinaa nimeltä Florence, joka kertoi hyvin samaistuttavan tarinan.
A-P Kuutila
Alkuvuosi kului Kingdom Come: Deliverancea odotellessa, enkä onnekseni joutunut pettymään. Tekninen toteutus oli mitä oli, mutta sittemmin Warhorse Studios on tehnyt kaikkensa saadakseen mestariteoksensa ansaitsemaansa kuosiin. Armoton keskiaikainen maailma imaisi sisäänsä, ja KCD onkin yksi harvoista arvostelemistani peleistä, jonka pariin olen palannut säännöllisesti vielä arvostelun jälkeen.
Toinen tältä vuodelta mieleen jääneistä nimikeistä on erittäin koukuttava Into the Breach. Yksinkertainen idea yhdistettynä rautaiseen toteutukseen iskee kuin leka. Alkukankeuden jälkeen huomaa olevansa valmis antamaan kaikkensa ihmiskunnan selviytymisen eteen. Yksinkertaisuus on kaunista ja toimivaa, kuten Subset Gamesin teokset ovat osoittaneet.
Molemmat ovat minulle omalla tavallaan vuoden pelejä. Toinen vie mennessään tuntikausiksi, kun taas toinen toimii hetkellisenä viihdykkeenä, tai haasteena, silloin kun sellaista tarvitsee.
Tero Lepistö
Marvel’s Spider-Man tuotti umpitylsästä nimestään huolimatta vuoden parhaat muistot. Peter Parker on joutunut kärsimään setänsä kuoleman ohella ihan liian monesta surkeasta videopelitulkinnasta, joten Insomniac Gamesin luomus tarjoili kaivattua balsamia haavoille. Tarkemmalla syynäyksellä avoimen maailman sinkoilussa on toki puutteensa, mutta supersankarin leikkiminen on silti hulvattoman hauskaa alusta loppuun.
Kunniamaininnat heitetään tasapuolisuuden nimissä kahden muun konsolin yksinoikeuksille. Xboxin puolella Forza Horizon 4 löi pöytään äärimmäisen huikean kattauksen niin teknisen loistavuuden, sisällön monipuolisuuden kuin nautittavan pelattavuudenkin osalta, että kilpailevilla kaahareilla alkavat olla vitsit vähissä. Pitkälti samoihin tukipilareihin nojaa myös Switchin Super Smash Bros. Ultimate, jonka voimin Nintendon hybridikonsoli palasi pölynkerääjän roolista talouden ykköslaitteeksi. Toki näillä molemmilla sarjoilla on jo vankka historia genrensä piikkipaikoilla, minkä vuoksi valinta kohdistui Hämähäkkimiehen debyyttiin.
Jaakko Herranen
Red Dead Redemption II tuli, näki ja voitti. Nerokas käskikirjoitus ja loistavasti rustatut hahmot yhdistettynä kaikkien aikojen parhaiten toimivaan avoimeen pelimaailmaan loivat pelikokemuksen, joka nostaa karvat pystyyn vielä sadan pelitunnin jälkeenkin. Myös 5/5-tasoa oleva soundtrack säväytti (Game Awards -esitys) ja sai jopa kyyneliin juuri oikeissa paikoissa. Kyllä, mekaanisesti kyseessä on Rockstarin tyyliin hieman raakile teos, eikä se Online-puolikaan toistaiseksi toimi edes kelvollisesti, mutta aivan sama. Red Dead Redemption II:n kampanja on kaikkien aikojen parhaita pelikokemuksia.
Seuraavat vuoden pystit tipahtelevat kohtuullisen tasaisesti kautta aikojen sulavimman kaahailukokemuksen tarjoavalle Forza Horizon 4:lle, naapurustossa ihanasti sinkoilevalle Marvel's Spider-Manille ja God of "BOOOYY" Warille. Lupaavalta vaikuttava jaetun ruudun vankilapakoilu A Way Out on vielä kokematta niin monen muun ohella. Kokonaisuutena pelivuosi oli reilusti keskivertoa parempi, hyvä niin!
Olli Ouninkorpi
Valintani on 23. maaliskuuta. Tuona koleana perjantaina pelaajakunta sai käsiinsä Ni no Kuni II: Revenant Kingdomin sekä A Way Outin.
Level-5:n japanilaisroolipeli lähetti pelaajansa mieleenpainuvalle matkalle, jonka päänähtävyytenä kohosi lajityypin parhaimmistoon lukeutuva audiovisuaalinen toteutus. Ääninäyttelyä lukuun ottamatta, totta kai. Tunnelma oli kuitenkin kauttaaltaan lämminhenkinen ja matkaseura mukavaa. Vain typeräksi taittunut tarina esti teoksen yltämisen henkilökohtaiselle suosikkilistalleni.
Josef Faresin ja Hazelight Studiosin co-op-vankilapaossa sen sijaan oli pahimmillaan paljonkin parantamisen varaa, eikä peli missään nimessä kuulunut vuoden parhaimmistoon. Teos ansaitsee silti erikoismaininnan harvinaislaatuisuutensa vuoksi. A Way Out tarjosi hetkiä, joita mikään muun nimike ei kyennyt tarjoamaan. Haluan tätä lisää, mutta parempana.
