Arvostelu sisältää juonipaljastuksia pääpelistä.
Lisää vain osa
Pakko tunnustaa, etten ole kovin suuri lisäosien ystävä. Yleensä pääpeli paketoi juonikuviot tarpeeksi tyydyttävästi, etten koe tarpeelliseksi palata takaisin tarinan pariin lyhyen sivujuonteen takia. DLC-paketit ovat lisäksi liian usein puolilämpimiä (kenties sopimuskuvioiden pakottamia) tuotoksia, jotka tuovat joko lisää sitä samaa tai sitten ne esittelevät uudesta perspektiivistä samoja käänteitä. Still Wakes the Deep ei tee poikkeusta sääntöön.
Joulukuussa 1975 skotlantilainen Beira D -öljynporauslautta häviää kuin tuhka tuuleen. Mantereelle käsin katastrofin yksityiskohdat jäävät mysteeriksi, mutta paikalla olijat kohtasivat myrskyn keskellä jotain selittämätöntä, cthulhumaista pahuutta. Kymmenen vuotta myöhemmin pieni tutkimusryhmä saapuu sukeltamaan merenpohjassa makaavaan laitokseen toiveenaan saada vastauksia kymmeniä henkiä vieneeseen onnettomuuteen.
Aikahyppy menneisyyteen
The Chinese Roomin luoma Still Wakes the Deep huokui autenttista 1970-luvun tunnelmaa. Se oli uskomattoman hienosti luotu aikamatka skotlantilaiseen työympäristöön. Yksityiskohtaiset tilat miehistön huoneista aina oleskelutilojen rähjäiseen yleisilmeeseen loivat loistavan pohjan kauhuseikkailulle. Harmittavasti vakuuttava audiovisuaalinen toteutus ei poistanut teoksen pelillisiä ongelmia, kuten ylitarkkoja vihollisia taikka epäselviä hiiviskelyosuuksia, mutta emopeli onnistui kuitenkin useassa mielessä pitämään yleisarvosanan positiivisen puolella. Pari tuntia kestävä Siren’s Rest tuntuu askeleelta taaksepäin.
Kutsu minua pikkumaiseksi, mutta kaikki lähtee väärille raiteille jo alusta asti. Pelin päähenkilö, Mhairi, kytkee happiletkun sukelluspukuunsa ja poistuu ahtaasta sukelluskellosta kohti romuttunutta lauttaa. Letku näyttää sotkeutuvan jo ensimmäisiin tikkaisiin ja sen jälkeen sen on tarkoitus seurata pelaajaa läpi sokkeloisen laitoksen. Satoja metrejä, ristiin rastiin läpi terävien ikkunoiden ja ahtaiden käytävien. Välillä rakenteet sortuvat takana ja välillä kierretään ympyrää, mutta letku seuraa kiltisti perässä – kunnes yhdessä hetkessä peli päättää, että nyt kaapeli on jumissa, koska käsikirjoituksessa lukee niin.
En kaipaa realismia, mutta en samaan aikaan keksi yhtään hyvää syytä miksi pelaajan hahmo ei olisi voinut luottaa pelkkiin happisäiliöihin ja perinteiseen laitesukellukseen.
Viimeistelemättömyys rikkoo letkun tavoin immersiota, sillä Xboxin arvosteluversio kärsi useista bugeista ja jopa pelin kaatumisista, mutta pelin julkaisuun on lupailtu korjauspäivitystä. Pariin otteeseen hahmo ikään kuin irtautuu ensimmäisen persoonan näkökulmasta, silloin tällöin jumitutaan ympäristöihin ja peli kärsii edelleen epäselvistä ”hiiviskelyosioista” – jos hitaasti uimista voi kutsua hiippailuksi. Toisto tappaa kauhun, joten jännittävimmät kohtaukset pitäisi saada onnistumaan ensimmäisellä yrityksellä tai tunnelma latistuu.
Vedenalainen eteneminen aiheuttaa myös harmaita hiuksia synkissä virtauksissa. Vesi tuo suunnistamiseen uuden ulottuvuuden, joten avoimissa tiloissa eksyy helposti ja päätyy päättömästi etsimään oikeaa suuntaa. Nyt seuraava määränpää on merkattu liian heikosti tai ei ollenkaan.
Vain tosifaneille
Siren’s Rest on pari tuntia kestävä, suoraviivainen tutkimusmatka vedenalaisen Beira D:n hylylle. Tutkimiseen keskittyvä alkupuolisko on selkeästi vahvempi kuin loppu, jossa monsteri tekee pari turhauttavaa vierailua. Harmittavasti lisuri ei tuo syvyyttä pääpeliin, ja nimike kärsii useista rosoisuuksista. Graafisesti lisäosa jatkaa Still Wakes the Deepin vakuuttavaa jälkeä, mutta samaan aikaan kymmenen vuotta meren pohjassa maannut laitos ei tarjoa samanlaista mahdollisuutta panostaa yksityiskohtiin.
Olisin toivonut ehjempää kokemusta ja jollakin tavalla hyytävämpää psykologista kauhua. Vedenalaista kauhua kaipaavan kannattaa kääntyä esimerkiksi erinomaisen Soman puoleen.
