Kohti vaaroja
Seikkailu käynnistyy hämmentävän oloisella välivideolla, jossa Aranin rauhaa häiritään keskellä arkisia askareita. Pian hän huomaakin olevansa taistelun keskellä, jossa ruudulle ilmestyy vinkkejä kontrolleista. Näppäimet vain sattuvat olemaan kovin outoja, ja tarvitaan melkoinen annos luonnonlahjakkuutta, jotta kaiken muistaisi kertalaakista. Harkintaa tarvitaan etenkin silloin, kun vihollisiin pitää kohdistaa juuri tietyntyyppistä vahinkoa paremman tuloksen saamiseksi. Esimerkkinä väistönappi on L1-painikkeessa, joka ei kuulosta ollenkaan loogiselta.
Välillä on tuntunut siltä, että tauot ja muiden pelien parissa vietetty aika tekevät hallaa muistille, sillä jouduin opettelemaan toiminnot uudestaan lähes joka kerta ennen riittävän rutiinin löytymistä. Matkantekoa voi toki helpottaa vaikkapa vaikeustasoa vaihtamalla, sillä niitä tarjotaan kolme kappaletta. Keskimmäisellä levelillä meno on tuntunut sopivan haastavalta, sillä jokaista tilannetta ei tarvitse optimoida – yksinkertaisemmallakin liikesetillä pärjää oivallisesti.
Miekalla, nuijalla, kirveellä vai älyllä?
Blades of Firen vahvuuksiin lukeutuu erittäin monipuolinen taistelusysteemi, jonka perusjutut on helppo omaksua, mutta monipuolisempi tyyli on vaikeampi "masteroida". Peli avittaa sen verran, että vihollisen vartalon osia ympäröi joko oranssi, vihreä tai punainen kehä valitun aseen mukaan, jolla ilmaistaan vastustajan resistanssin määrä käytetylle taistelutyylille ja aseelle. Yksi ärsyttävä piirre on laitettu mukaan: kuoleman hetkellä käytössä oleva vempain putoaa maahan. Positiivisena puolena muita seuraamuksia ei tarvitse kärsiä, jos sellaiseksi ei lasketa aseen noutoa kuolinpaikalta.
Perusvihollisten mättäminen sujuu vielä melko lailla ongelmitta, mutta toisinaan tarvitaan myös ajattelua mukaan, sillä pelkkä murjominen ei aina tee kesää. Tällöin on hyvä kääntyä Adso-nuorukaisen puoleen, sillä häneltä saa usein hyödyllisiä vihjeitä tilanteiden voittamiseksi. Nuoresta apurista on apua myös pienten puzzlejen ratkaisussa, mutta ei kannata kuitenkaan odottaa God of War -peleistä tutun Atreuksen kaltaista "sidekickiä", joka osallistuu myös vihollisen kurittamiseen. Vaikka Aran keskustelee Adson kanssa paikoin melko tylyllä tavalla, kaksikon välit syvenevät mukavasti tarinan edetessä.
Seppää aina tarvitaan
Yksi Blades of Firen nimeen vahvasti pohjautuvista ominaisuuksista koskee niin sanottua jumalten alttaria, jossa tulee toisinaan vietettyä melko paljon aikaa. Toisessa ulottuvuudessa sijaitseva lokaatio toimii uusien aseiden rakennuspaikkana, kunhan maailmasta on haalinut tarpeeksi materiaaleja. Käytössä olevia aseita pystyy korjaamaan, mutta korjauskertoja on käytössä rajallinen määrä aseen laadukkuuden mukaan. Rakentamisvaihetta voisi kutsua eräänlaiseksi minipuzzleksi, jossa tulikuumaa rautaa vasaroidaan alasimen päällä lyönti kerrallaan.
Vaikka olen rakentanut jo ison läjän erityyppisiä moukareita, miekkoja, keihäitä, kirveitä ja muita vempaimia vihollisten kurittamiseksi, en oikein vieläkään tiedä, miten saisin tehtyä optimaalisen aseen käytössä olevalla rajallisella iskumäärällä. Paremmat materiaalit toki auttavat laadun kanssa, mutta asetyypin mukaan toisesta ominaisuudesta tinkiminen on välttämätöntä toisen vahvistamiseksi. Välillä olen suorastaan turhautunut, kun en meinaa millään saada tarpeeksi tähtiä mieluisaan aseeseen, mutta samalla uuden kapistuksen kyhääminen on joka kerta yhtä kiehtovaa.
Tarkemmille loottaajille lisäapua saadaan muun muassa Aranin kykyjä parantavien erikoisjalokivien löytämisestä, mutta pääosin maailma pyörii aseiden ja taisteluiden ympärillä. Joskus samojen kohtien toistaminen saattaa kiristää hermoja, mutta yhtenä etenemistä helpottavana seikkana ruudulle pompahtaa usein lukuja tietyntyyppisten vihollisten kaatuessa, ja saldon täyttyessä aukeaa lisää vaihtoehtoja sankarin käyttöön. Maailmassa on myös useita arvoituksellisia kohtia, jotka avaavat uusia ominaisuuksia vaikkapa patsaita tutkimalla ja Adsonin tietotaitoa hyödyntämällä.
On se keskivertoa parempi
Blades of Fire rupesi kiinnostamaan siinä kohden, kun kuulin pelin saaneen paljon kritiikkiä, mutta teema kiehtoi silti suuresti. Vaikka ei voidakaan puhua ns. souls-pelien laadusta, on tässä silti paljon nähtävää ja koettavaa. Taistelut tuntuvat sopivan erilaisilta, eivätkä pyöri vain väistöjen ja iskujen ympärillä, ja omat mausteensa soppaan lisää Adso-apuri, kunhan englanti sujuu kohtalaisella tasolla.
Ulkoisesti peli on yksityiskohtainen, hienosti valoja käyttävä ja keskiaikaiseen teemaan sopiva, mutta paikoin myös tunnelmallinen ja tilanteisiin sopivaa musiikkia tarjoava. Sen yhtenä varjopuolena jatkuva haeskelu saattaa toisinaan ärsyttää, kun seuraavaa määränpäätä ei ole tiedossa. Tallennuspaikkoina toimivia pikamatkustuspisteitä ja avattavia oikopolkuja on onneksi ripoteltu melko tiuhaan, joka helpottaa ympäristön haravoimista. Teknisesti julkaisu vaikuttaa myös erittäin valmiilta, ja sitä on paranneltu päivitysten avulla.
Mitään niin mullistavaa ei ole kuitenkaan tarjolla, että antaisin pelille toiseksi korkeimman arvosanan, mutta se on silti kelpo tekele, jossa on riittävästi omaleimaisuutta, tyyliä ja ennen kaikkea yhden maailmaa parantavan ison sankarin roolissa olemisen vetovoima. Pieni varoitus herkemmille: paikoin näkymät saattavat olla hyvinkin brutaaleja, eikä peli sen vuoksi sovellu nuoremmille. Tarinalla luvataan olevan pituutta jopa yli 60 tuntia, mikäli tarkempi tutkiminen maistuu pääjuonen ohella. Suositus genrestä pitäville.
