Sano muikku
Ruotsalaisen Wishfully Studiosin debyyttijulkaisu, kaksi ja puoliulotteinen tasoloikan ja pulmailun yhdistelmä tutustutti meidät Novo-planeetan kauniiseen luontoon sekä hurmasi kissamaisella Mui-kaverilla. Pieni Lana-tyttö ja Ghiblin elokuvista “lainattu” Mui pelastivat päähahmon heimolaiset teknisesti ylivoimaiselta vastukselta. Vaikka elämä hymyileekin jälleen kerran, niin maailma on jakautunut kahtia: ahneus ja luonnonvarojen riistäminen pakottavat Lanan jälleen kerran pois kotikylästään.
Tarinan alkupuolisko tuntuu pitkältä tutoriaalilta esitellen niin uusia kuin vanhojakin ominaisuuksia. Lana on oppinut juoksemaan nopeammin sekä sukeltamaan. Lisäksi ympäristöt ovat täynnä uusia otuksia, joita ohjataan Muin telepaattisilla kyvyillä. Pelaaja pääsee kontrolloimaan muun muassa pikkuruisia kaloja ja karvapalloja robottien ohella. Muin komentamiseen on dedikoitu tuttuun tapaan pari nappia ohjaimesta, muuten apuri seurailee mukana automaattisesti.
Tarinaltaan pettymys
Planet of Lana erottuu esimerkiksi genreä uudistaneesta Insidesta juurikin kahden hahmon ohjaamisella, vaikka se muuten lainaakin Playdeadin klassikolta hämmästyttävän paljon. Sukellusveneellä ajelu on kuin suoraan Insiden vastaavasta osuudesta.
Lana sukeltelee myös useissa kohdissa auttaen vettä pelkäävää apuriaan kohti päämäärää. Pulmat ovat kautta linjan melko suoraviivaisia ja simppeleitä, joten genren ystäville teos ei kovinkaan monia yllätyksiä tarjoa. Eikä se siihen pyrikään: pääpaino on tarinavetoisessa ja hurmaavassa seikkailussa. Planet of Lana -sarja soveltuu oikeastaan kaikille, ja se on erinomainen keino tutustua kyseiseen tyylilajiin.
Kyseessä on nyt selkeästi sarja. Kun osittain takaumien kautta kerrottu tarina pääsee oikeasti vauhtiin, ollaan jo hyvin lähellä lopputekstejä. Children of the Leafiksi (nimi näkyy käytännössä vain markkinointimateriaaleissa) nimetty jatko-osa paljastuu trilogian keskimmäiseksi palaseksi, pelkäksi pohjustukseksi isommalle loppuratkaisulle. Se jättää tarinan täysin kesken tavalla, joka tuntuu epätyydyttävältä, jopa ärsyttävältä.
Noin viisituntinen seikkailu syventää Muin ja koko tarinan taustoja, mutta loppu ei tunnu palkitsevalta, vaan jättää kaipaamaan lisää.
Jatkoa odotellessa
Käsikirjoituksen ongelmista huolimatta Planet of Lana II tarjoaa avausosasta pitäville selkeän jatkumon niin teemoiltaan kuin pelattavuudeltaan. Kaikkea on viilattu hieman paremmaksi. Audiovisuaalinen puoli toimii edelleen erinomaisesti, sinfoniaorkesterin maalaillessa taustalla upeita tieteisseikkailun tunnelmia. Ruudun tapahtumia, maailman väriloistoa ja Muin sympaattista kipittämistä on ilo seurata, vaikka nimikkeen pulmat ja pelattavuus eivät tarjoakaan kaltaiselleni genren suurkuluttajalle tarpeeksi variaatiota ja uutuuden viehätystä. Tällä kertaa syy taitaa olla enemmän minussa kuin itse lopputuotteessa.
Planet of Lana II: Children of the Leaf on kaiken kaikkiaan avausosan kaltainen, sympaattinen ja sielukas seikkailu, joka harmittavasti tuntuu enemmänkin jonkun uuden pohjustukselta kuin itsenäiseltä osalta.
