Vuonna 2010 julkaistu Sonic & Sega All-Stars Racing ei ollut missään nimessä ensimmäinen Sonic-siilen tähdittämä autopeli, mutta se toimi jonkinlaisena uudelleenstarttina Segan julkaisemille Mario Kart -haastajille. Erityisen paljon lämpimiä muistoja herättää All-Stars Racingin jatko-osa Sonic & All-Stars Racing Transformed, jossa kisataan upeissa maisemissa maalla, merellä ja ilmassa, vähän kuin Diddy Kong Racingissa konsanaan. Hahmokavalkadikin oli sarjansa parhaimmistoa, sillä se koostui Sonicin ja kumppaneiden ohella muun muassa sellaisista Sega-legendoista kuin Crazy Taxin B.D. Joe, Shinobin Joe Musashi sekä Golden Axesta tuttu taistelukääpiö Gilius Thunderhead. Shenmuen Ryo Hazuki sen sijaan löytyi vain ensiosasta kaikilla alustoilla, ollen toisessa osassa jostain syystä Steam-version yksinoikeus.
Vuonna 2019 ilmestynyt Team Sonic Racing sai Niklas Isbergin positiivisista sanoista huolimatta selkeästi kolmikon nihkeimmän vastaanoton maailmalla, enkä itsekään tiimikruisailuista lyhyen kokeilun jälkeen liiemmin perustanut. Nyt arvostelussa oleva Sonic Racing: CrossWorlds on puolestaan toista maata, sillä se haastaa uusimman Mario Kartin aivan tosissaan, ollen monilta osin jopa kilpakumppaniaan parempi. Segan autoilutauko sekä paluu piirustuspöydän ääreen tutun Sonic Teamin kanssa aiemmat osat väkertäneen Sumo Digitalin sijaan tekivät selkeästi hyvää – moni aiemmassa osassa nakertanut ratkaisu on lentänyt roskakoriin, ja tilalle on tullut suorastaan räiskyvää hupia tarjoava kaahailu.
Sega tekee sen mitä Nintend' ei
Väliotsikon viittaus on pitkästä aikaa ajankohtainen, sillä Sega uhoaa Sonic Racing: CrossWorldsin markkinointimateriaaleissa ihan samalla tavalla kuin aikoinaan 90-luvulla. Tällä kertaa kyseessä ei suoraan ole yhtiöiden välillä vallitsevasta piikittelystä, vaan tuoreissa mainoksissa otetaan tähtäimeen viime vuonna ilmestynyt Mario Kart World. "Eivät kaikki halua körötellä avoimessa maailmassa", kuuluu markkinointiosaston slogan jotakuinkin. Onhan tämä eittämättä naulan kantaan – Sonic Racingista kun ei moista löydy, vaan se keskittyy hyvin perinteiseen, kolme kierrosta kattavaan kisailuun. Tämä valitettavasti tarkoittaa myös sitä, ettei varsinaista tarinatilaa ole tarjolla.
Teoksesta löytyy kaikkiaan kahdeksan Grand Prix -cupia, ja ladattavan lisäsisällön turvin saa vielä pari lisää. Jokaisessa cupissa on yksi valittava "arkkivihollinen" ja neljä kisaa, ja vaikeustasot ovat käytännössä suoraan verrattavissa Mario Kartin kuutiojaotteluun. Kisaajia on kaksitoista Mario Kart Worldin 24:n sijaan, ja jos haluaa oikein kurittaa taitojaan, voi pelin salojen auetessa saada Super Sonic Speed -tason, jossa käytännössä pitää (herranjestas!) opetella kunnolla jarruttamaankin oikeissa paikoissa. Muina moodeina nähdään perinteisen Time Trialin ohella Race Park, jossa voi kisata kuuden eri formaatin turvin tai kustomoida omansa. Nämä voivat olla joko yksilöihin tai tiimeihin pohjautuvia.
Ase- ja puolustusvalikoima on puolestaan mukavan monipuolinen. Arvontalaatikoista voi saada perinteisten boostien, kilpien ja ansojen ohella muun muassa tähtäämisen kautta vastustajaan hakeutuvan nyrkkeilyhanskan, muut jyräävän monsteriauton, vastustajan puoleensa vetävän magneetin tai kahdella ensimmäisellä sijalla kisassa olevan päälle tippuvan painon. Aseiden laatu toki määräytyy sijoitusten mukaan, mutta jostain syystä Sonic Racing ei tunnu ihan niin pahasti tuurikaupalta kuin Mario Kart, sillä mokailemalla on käytännössä mahdotonta päästä takaisin kärkeen, erityisesti myöhemmissä cupeissa.
Suurta autourheilujuhlaa
Kenties suurin ero Sonic Racing: CrossWorldsin ja Mario Kart Worldin välillä on hektisyys, vauhti ja suoranainen visuaalinen tykittely, sekä yleisellä tasolla että ympäristöjen kannalta. Tähän "syypäänä" voi pitää CrossWorld-portaaleja, joiden kautta alkuun normaalin oloinen rata voi kesken kilpailun vaihtua väliaikaisesti täysin uuteen ympäristöön. Ykkösenä oleva kilpailija päättää ulottuvuuden kahdesta vaihtoehdosta kurvaamalla haluamastaan portaalista sisään. Viimeisellä kierroksella palataan alkuperäiselle radalle, mutta tällöin siellä on usein uusia reittejä, esineitä sekä muitakin pieniä muutoksia ympäristöön. Tietyissä kilpailuissa voi myös aktivoida Frenzy Time -tilan, joka tuo esimerkiksi lisää boostialueita, rajattomia boosteja, nopeamman driftauksen ja enemmän esinelaatikoita. Muuttujia siis piisaa, mutta kisailu pysyy tilanteesta riippumatta mielettömän hauskana.
Tapahtumarikkautta korostavat entisestään jo Transformed-ajoista tutut muuttuvat ajoneuvot, joiden renkaat vaihtuvat ympäristön tai alustan muuttuessa joko siiviksi tai veneilyyn sopivaksi. Ajoneuvoja ja hahmoja voi muokata kiitettävän laajasti suuren auto-, osa- ja tilpehöörivalikoiman turvin. Hahmot eivät myöskään ole sidottuja omiin autoihinsa, vaan esimerkiksi Sonicin voi istuttaa vaikka pinkin avoauton rattiin jos siltä tuntuu. Uudistettu driftausmekaniikkakin saa itseltäni kiitosta, sillä sivuluisuilu on tuntumaltaan aiempaa parempaa. Ensinnäkin jarru ja driftaus ovat viimein eri napeissa, minkä lisäksi driftauksen tasot näkyvät nopeusmittarissa, ja boostin kerääntymisen rivakkuus riippuu kääntymisen tiukkuudesta. Luisuttamista voi linkittää, kun taas vesi- ja lentotiloissa "sladittaminen" toimii luontevasti ympäristöön sopivalla tavalla.
Kaiken kaikkiaan ajotuntuma on mukavan säpäkkä, ja uudistukset palvelevat hienosti kisailua. Radat eivät myöskään kärsi Mario Kartin tapaan leveyssyndroomasta, vaan kurveissa täytyy olla aidosti tarkkana. Mukavana yllärinä ilmassa tehtävien temppujen systeemi on sekin uudistettu ja muistuttaa enemmän Sonic Ridersia kuin All-Stars Racingin aiempia osia, joten temppuja linkittämällä saa samassa suhteessa boostia. Keltaisia rinkuloita keräämällä saa siitäkin lisävauhtia, kun onnistuu keräämään täydet sata. Törmäykset kilpakumppaneihin ja seiniin puolestaan rokottavat osan renkaista, ja taktisuutta lisää entisestään "imusysteemi", jossa toisen pelaajan takana ajaminen antaa mukavan kiihdytyslisän.
Eikä tässä vielä kaikki, sanoisi mainosmies. Pelaaja voi määrittää uuden Gadget-järjestelmän turvin itselleen lähtöviivalta alkaen starttaavia etuja, kuten nopeammin kerääntyvän boostin, paremman kiihtyvyyden tai vaikka aseita. Hintana ovat rajalliset pistepaikat, mutta kisailu ja turnausten voittaminen kerryttää kokemusta, joka avaa pikkuhiljaa kolme pistepaikkaa lisää, yksi kerrallaan per taso. Tämä tuo entistä enemmän laskelmointia kisailuun, ja liikekokoonpanoon kannattaa oikeasti uhrata useampi ajatus, sillä hyvällä harkinnalla on aidosti merkitystä voittamisen kannalta. Kannattaa myös muistaa, että peli sallii tällä kertaa kahden esineen pitämisen samanaikaisesti, minkä lisäksi omiakin ansoja pitää väistää kuin Mario Kartissa konsanaan.
Erinomainen vaihtoehto Mario Kartille
Verkkomoninpeliä en hirveästi testaillut, mutta sen mitä testailin, tuntuivat yhteydet pelaavan varsin mallikkaasti. Segan kaahailu hakkaa Nintendon kilpaehdokkaan myös kisailuvaihtoehtojen osalta, sillä monia Sonic Racingin moodeja voi tahkota netissä. Toinen iso voitto Segan hyväksi on tietysti se, että Sonic-kaahailulla ei ole laitteistorajoituksia, joten alustojen välinen kisailu onnistuu varsin mutkattomasti. Peliseuraa on siis tarjolla koko ajan varsin mukavasti. Nettikoodi paikkaa sisällön puutetta, sillä vaikka kaikenlaista avattavaa on tarjolla yllin kyllin aina edellä mainituista tilpehööreistä, uusista hahmoista ja jukebox-biiseistä lähtien, toivon silti, että Sega malttaa tukea Sonic Racingia uudella sisällöllä mahdollisimman pitkään.
Sonic Teamin tyylitaju ansaitsee sekin kiitosta. Switch 2:lla grafiikka on loistokasta ja pyörii kivasti 60 freimiä sekunnissa ilman pätkimisiä. Musiikki taas on usein melkoisen riehakasta Sega- ja Sonic-kimaraa vaihdellen aina speed metalista jytään, mutta on mukana uusiakin säveliä. Itse tunnen sen verran hyvin lähdemateriaalin historian, että lukuisat remixaukset kelpasivat allekirjoittaneelle kuin väärä raha. Sen sijaan hahmokavalkadi voisi olla rohkeampikin – on eittämättä kiva, että mukana on iso liuta Sonic-aiheisia hahmoja sekä Yakuza-/Like a Dragon -sarjasta tuttujen Ichiban Kasugan ja Goro Majiman kaltaisia veijareita, mutta retrosetänä olisin kaivannut vielä astetta rohkeampaa tonkimista Segan historiaan. JA MISSÄ ON SHENMUEN RYO HAZUKI?! Kysynpähän vaan!
Sonic Racing: CrossWorlds tarjoaa mainion ja ennen kaikkea virkistävän erilaisen vaihtoehdon Mario Kart Worldin leppoisammalle kisailulle – jopa siinä määrin, että molemmille on mielestäni oma paikkansa markkinoilla. Siinä missä MKW on kasuaalimpi kokemus pikkutekemistä tarjoavan avoimen karttansa kanssa, tarjoaa SRC perinteisempää ja vauhdikkaampaa menoa. Vaikka syvyyttä ja kerättävää on jopa saavillisen verran, pysyy homma kasassa varsin hienosti. Me suomalaiset voimme myös luvan kanssa lähteä TORILLE, koska Angry Birdsin Red on avattavien hahmojen joukossa, kiitos Segan ja kotimaisen Rovion yhteistyön.
