Epic Games

Uutinen

Ravistettuna, ei sekoitettuna – Fortniten uusi kausi sisältää salaisia agentteja ja Deadpoolin

Fortniten Season 2: Top Secret -kausi käynnistyi tänään. Teema on agenttihenkinen, sopivasti uutta Bond-leffaa odotellessa.

Jonkin verran viivästynyt Fortnite Season 2: Top Secret -päivitys uudisti monia asioita käyttöliittymästä asearsenaaliin. Erilaisten haasteiden läpikäymisessä battle royalessa auttaa nyt kartta, joka kertoo mitä tehtäviä milläkin alueella on mahdollista suorittaa. Save the World -pelimuoto sai muun muassa uuden tehtäväsarjan, joka palkitsee pelaajan ninjalla nimeltä Stoneheart Farrah.

Tarja Porkka-Kontturi
Uutinen

Epic Games -kauppa jatkaa viikottaisten ilmaispelien jakamista myös vuonna 2020

Epic Games -pelikauppa on ilmoittanut jatkavansa ilmaispelien jakamista myös vuonna 2020.

Alkujaan viime vuoden projektiksi uumoiltu tapa tarjota pelaajille viikottaisia ilmaispelejä on osoittautunut sen verran kiitellyksi, että tätä jatketaan tutuksi tulleeseen tyyliin. Pelit myös jäävät lunastuksen jälkeen käyttäjälleen "ikuisiksi ajoiksi". Myös kehittäjiä houkutellaan tuomaan nimikkeensä kauppaan jakamalla näille edelleen 88 prosenttia tienesteistä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Fortniten seuraava luku käynnistyy

Maailmanlopun meininkiin päättynyt Fortniten kymmenes kausi saa tänään jatkoa kokonaan uudella saarella ja tukulla uusia pelimekaniikkoja.

Uudella saarella kähytään kolmessatoista eri naapurustossa, joissa voi uida, kalastaa ja pärrätä moottoriveneillä. Maastoa voi hyödyntää piiloutumalla heinäsuopiin tai roskalavoille, ja aiempaa pahempaa tuhoa voi kylvää räjäyttelemällä polttoainesäiliöitä ja öljytynnyreitä.

Jyri Jokinen
Uutinen

Fortniten kymmenes kausi käynnistyi ryminällä – suurimpana uudistuksena taistelurobotit

Battle royale -ilmiö Fortniten kymmenes tuotantokausi käynnistyi elokuun alusta lukuisin uusin ominaisuuksin.

Se näkyvin uudistus lienee tuhoa kylvävien B.R.U.T.E.-robottien ilmaantuminen taistelukentälle. Parhaimmillaan robotit ovat kaverin kera ohjastettuna, joten tiimityöskentelystä on tällä kertaa poikkeuksellisen paljon hyötyä. Lisäksi mukana on Rift Zoneksi kutsuttuja alueita, jotka muuttavat kahinoiden perinteisiä pelimekaniikkoja yllättäviinkin suuntiin. Season X Battle Pass taas tuo tarjolla roppakaupalla uusia eleitä, asusteita ja muuta sälää.

Jaakko Herranen
Uutinen

Fortniten kauden päätöstapahtuma lähestyy – mitä pelimaailmaa halkovat railot tuovat tullessaan?

Epic on ryhtynyt vihjailemaan Fortniten seitsemännen kauden päätöstapahtumasta pelimaailman sisällä tapahtuvin omituisuuksin.

Tällä kertaa näkyvissä ei ole hitaasti liikkuvia kuutioita, vaan pelimaailman maita ja mantuja halkovia railoja. Näitä pelaajat ovat bonganneet toistaiseksi yhden käden sormilla laskettavan määrän, mutta mitä ilmeisimmin maa repeilee enemmänkin 27. helmikuuta päättyvän kauden lähestyessä vääjäämättä loppuaan. Tapahtumasta on vihjailtu jo aiemmin lukuisin maanjäristyksin, joten mitä ilmeisimmin jotain suurta on luvassa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Fortniten vuosi vaihtui jättimäisen diskopallon ja ilotulitusten kera

Fortnite juhlisti vuodenvaihdetta täysin puskista ilmestyneen bilemeiningin kera.

Rocky-nimellä kulkeva striimaaja vietti Fortniten parissa vuodenvaihdetta, joten hulppeat diskopallot ja ilotulitusraketit päätyivät lopulta miekkosen suoratoistolähetykseen. Videolla nähdään ja ennen kaikkea kuullaan myös muun peliköörin yllättyneitä reaktioita, sillä Epic ei ollut kertonut juhlallisuuksista mitään etukäteen. Katso riemukas taltiointi uutisen loppuun upotetun Twitter-viestin yhteydestä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Tykkitornit saapuvat lähitulevaisuudessa Fortnite-kahinoihin

Fortnite on saamassa lähitulevaisuudessa arsenaaliinsa kätevät tykkitornit.

Kannettavat, mutta käytön jälkeen paikoilleen jämähtävät tykkitornit eivät suinkaan räiski vihulaisia automaattisesti, vaan pelaajan täytyy itse hoitaa se tärkein eli ampuminen. Jotta homma ei muuttuisi epäreiluksi, voi turreteilla räiskiä ylikuumenemisen vuoksi vain rajoitetun ajan. Turrettien ilmaantumisen ajankohtaa ei ole toistaiseksi paljastettu, mutta kovin kauaa tuskin tarvitsee odotella.

Jaakko Herranen
Uutinen

Fortniten elokuu oli pelin menestyksekkäin – pelaajamäärät huitelevat uskomattomissa lukemissa

Mennyt elokuu oli ainakin pelaajamäärien valossa Fortniten historian menestyksekkäin.

Epicin mukaan Fortnite-kahinoissa nähtiin elokuussa yhteensä uskomattomat 78,3 miljoonaa uniikkia pelaajaa. Epic paljasti samassa hötäkässä kuusi viikkoa kestävän Fall Skirmish -tapahtuman. Hämmentävän suuri 10 000 000 dollarin palkintopotti pistetään jakoon TwitchCon-tapahtuman yhteydessä lokakuun lopussa. Lisätietoja voi lueskella Epicin kotisivuilta, täältä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Kuudes kausi häämöttää Fortnitessa, minne päätyy mysteerinen kuutio?

Fortniten Save the World -serverit muistuttivat eilen kuolleiden kaupunkia, sillä kanssapelaajia ei tuntunut löytyvän millään. Allekirjoittaneen pikaviestiosio täyttyi hyvää vauhtia avunpyynnöistä erilaisten tehtävien osalta, kun taas valtaosa Fortnite-striimaajista katsojakuntineen ällisteli kummallista kuutiota lukuisten suorien lähetysten kautta.

Toni Turunen
Uutinen

Fortnite laajentaa reviiriään – jatkossa voit murskata vastustajat hyvällä noppatuurilla ja fiksulla taktikoinnilla

Verkkoräiskintä Fortnite valtaa pian täysin uudenlaiset areenat. Jatkossa voitto saattaakin irrota hyvällä noppatuurilla ja raudanlujalla taktikoinnilla.

Epic Gamesin luova ohjaaja Donald Mustard esitteli ylpeänä Twitterissä Fortnite Monopoly -lautapelin lopullista versiota. Lautapeliin päätyneistä alkuperäisistä lokaatioista mainittakoon Dusty Divot, Paradise Palms sekä Tilted Towers. Noppaheittojen turvin etenevät pelinappulat taas ovat klassisten metalliversioiden sijaan tuttuja hahmoja – arvaatte varmaan mistä.

Jaakko Herranen
Uutinen

Mystinen High Stakes -tapahtuma valtaa Fortniten ensi viikolla

Epic vihjailee Twitterissä Fortniten tulevasta High Stakes -tapahtumasta.

Epic ei ole paljastanut suuremmin yksityiskohtia ensi viikolle ajoittuvasta High Stakes -nimellä kulkevasta tapahtumasta. Hyvinkin Scarface-henkinen twiitti kuitenkin paljastaa, että luvassa on ainakin rajoitetun ajan pelimuoto Getaway, äärimmäisen tyylikäs Wild Card -kostyymi sekä nippu upouusia High Stakes -haasteita.

Fortniten verkkokahinoihin voi loikata PC:llä, Macilla, PlayStation 4:lle, Xbox Onella, Switchillä sekä iOS-laitteilla.

Jaakko Herranen
Uutinen

Uusi Fortnite-päivitys linjoilla – tarkka-ampujat räiskivät nyt astetta tykimmällä tuliluikulla

Battle royale -hitti Fortnite on saanut tuoreimman päivityksensä.

Päivitys 5.21 toi aiempien huhujen mukaisesti kuvioihin astetta tykimmän Heavy Sniper Rifle -kiikarikiväärin. Tuliluikku on varsin tehokas väline pelihahmojen pysäyttämiseen, mutta jopa rakennukset lakoavat nopeasti supertehokkaan sotavälineen avustuksella. Huonona puolena Heavy Sniper Riflen lataaminen kestää aavistuksen peruspyssyä pidempään.

Jaakko Herranen
Uutinen

Tuore Fortnite-päivitys toi kuvioihin kertaalleen viivästyneen pelimuodon ja nipun uusia aseita

Supersuositut Fortnite-kahinat saivat tuoreen 4.5-päivityksen myötä niin uusia aseita kuin pelimuodonkin.

Battle Royale -taistelutantereilta voi jatkossa bongata Drum Gun -hybridiaseen, joka Epicin mukaan yhdistää kätevästi kiväärin voiman ja SMG:n tulitusnopeuden. Save the World -moodia tahkoavat taas voivat teilata porukkaa Freedom Herald -pistoolilla ja aiemmin battle royalessa nähdyllä Stink Bomb -pommilla. Yhdysvaltain itsenäisyyspäivää sen sijaan juhlistetaan aihetta mukailevilla kosmeettisilla ehostuksilla.

Jaakko Herranen