Jaakko Herranen

Jaakko 11.jpg

Olen voittanut Punch-Outissa Mike Tysonin ja pelannut Ecco the Dolphinin läpi, olen siis ansainnut paikkani KonsoliFINin ylläpidossa tai oikeastaan missä vain ylläpidossa ikinä. Moneen muuhunkin paikkaan on tullut kirjoiteltua arvosteluja ja uutisia, niin Pelaajaan kuin Tiltillekin – pelimaailman seuraaminen muutoinkin on se omin juttuni.

Vihaan epäoikeudenmukaisuutta sekä kaikenlaista pahansuopaisuutta. Puolustan aikalailla tasapuolisesti niin eläin- kuin ihmisoikeuksiakin. Haluan ison telkkarin, kissan, koiran ja uusimmat pelikonsolit, vaikka en niillä edes pelaisi.

Yhteydenotot: jaakko.herranen(AT)konsolifin.net

Xbox Live: JaakkimO / PSN: Jaakkimous / Nintendo: Jaakkimous / Steam: jaakkim0 

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Lies of P hakee inspiraatiota niin Pinokkiosta kuin Souls-peleistäkin – julkaisuajankohta tarkentui elokuulle

Gamescom-julkistuksensa aikaan positiivista pöhinää herättänyt Lies of P julkaistaan elokuussa.

Lies of P lupailee tarjoavansa ranskalaismaisemiin sijoittuvaa Souls-henkistä toimintaa. Pelaajan ohjastettavana on itse Pinokkio, tavoitteena taistella tiensä kohti ihmisyyttä. Sivupuuhasteluna voi esimerkiksi valehdella muille hahmoille, mikä taas muuttaa tarinoiden kulkua pelaajan valitsemaan suuntaan. IGN Fanfest -tapahtuman yhteydessä esitetyn trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Frogwaresin työstämän Sherlock Holmes -pelin julkaisu siirtyy Ukrainassa riehuvan sodan vuoksi

Sherlock Holmes The Awakenedin julkaisu viivästyy muutamalla viikolla.

Ukrainalaisstudio Frogwares mainitsee syyksi maassa ja myös pelitalon kotikaupunki Kiovassa riehuvan sotatilan, joka on hankaloittanut kehitystyötä erityisesti talven aikana. Muun muassa alati tapahtuvat sähkökatkot ja jatkuva ohjusiskujen uhka hidastaa kehitystyötä tuntuvasti. Aihetta avaavan videon voi katsastaa uutisen lopusta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Helmikuun PS Plus -lisäykset valuivat julki Extra- ja Premium-jäsenyyksien osalta

Dealabsin Billbil-kun on jälleen huhuillut tulevista PS Plus -lisäyksistä.

PlayStation Plus -palvelun Extra- ja Premium-jäsenten Game Catalog -lisäyksissä nähdään Billbil-kunin mukaan niinkin tuore nimike kuin Horizon Forbidden West, vieläpä sekä PS5- että PS4-versioina. Lähde livertelee vielä muistakin lisäyksistä, joista kuitenkaan tällä haavaa ei ole vielä tietoa.

Alla vielä listattuna pelit, jotka nähtäneen valikoimissa helmikuun 21. päivä alkaen:

Jaakko Herranen
Uutinen

Monster Hunter -hengenheimolainen Wild Hearts esittäytyy uudella tarinatrailerilla

Monsterinmetsästyspeli Wild Hearts esittäytyy uudella tarinaa pohjustavalla trailerillaan.

Welcome to Minato -nimeä totteleva tarinatraileri kertaa pelimaailmaa aiemmin myllänneitä tapahtumia. Esittelyssä on myös kotikylänä toimiva Minato ja sen monipuoliset asukkaat Natsume-sepästä Susura-tieteilijään, näitä uhkaavia jättihirviöitä unohtamatta. Trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Indiana Jones, The Flash, Guardians of the Galaxy... Super Bowlin yhteydessä nähtiin tuttuun tyyliin roppakaupalla leffatrailereita

Männä yönä pidetty Superbowl sai kylkeensä reilusti elokuvatrailereita, kuten tapana on.

Ehkäpä se odotetuin traileri oli pitkään työstetystä The Flash -elokuvasta, jossa nähdään nimihahmon lisäksi ainakin Supergirl ja parikin eri Batman-versiota. MCU-rainoista vilauteltiin kuluvalla viikolla ensi-iltaansa saavaa Ant-Man and the Wasp: Quantumaniaa sekä trilogiansa päättävää Guardians of the Galaxy Volume 3:a. Indiana Jones and the Dial of Destinykin teki pikaisen visiittinsä parrasvaloihin.

Jaakko Herranen
Uutinen

Jackbox-pelit täyttävät kymmenen vuotta – Party Pack -bileet jatkuvat jälleen syksyllä

The Jackbox Party Pack -pelit etenevät kovaa vauhtia kohti kymmenettä osaansa.

Party Pack -bilepelejä tehtaileva Jackbox Games julkisti jatkoa vuonna 2014 käynnistyneelle sarjalleen. Syksyllä julkaistava The Jackbox Party Pack 10 rakentuu tuttuun tyyliinsä viiden hassunhauskan minipelin ympärille, joita voi tahkota kätevästi oman mobiililaitteen näytöltä – tietysti joko samalta sohvalta tai verkon kautta suoratoistettuna.

Jaakko Herranen
Uutinen

Alan Wake II:n kehitystyö etenee mukavaa tahtia – pelattavissa jo alusta loppuun saakka

Remedyn kaivattu Alan Wake II etenee kehityksensä suhteen oikein mukavaa tahtia.

Vuoden 2021 The Game Awardsissa paljastettu Alan Wake II jatkaa tutun kirjailijan edesottamuksia, joskin tällä kertaa selviytymiskauhun hengessä. Kehitystyö on edennyt jo siihen malliin, että koko pelin voi kuuleman mukaan pelata alusta aivan loppuun saakka. Sisältö alkaa olla hiljalleen kohdillaan, minkä jälkeen kehitystiimi etenee viilaamaan peliä kohti julkaisukuntoa.

Jaakko Herranen
Uutinen

Dreamcastilta tuttu bileklassikko Samba de Amigo saa jatkoa Nintendo Switchillä

Samba de Amigo: Party Central jatkaa Dreamcastilta tuttuja sambakarnevaaleja, tällä kertaa Switchillä.

Viime yön Nintendo Direct -lähetyksessä paljastettu Samba de Amigo: Party Central sisältää nelisenkymmentä kappaletta lukuisista eri genreistä, roppakaupalla erilaisia minipelejä ja verkkopohjaiset yhteisbileet. Dreamcastilta tuttuja marakassiohjaimia ei luonnollisesti enää hyödynnetä, vaan rytmiä haeskellaan Switchin Joy-Con-kapuloita heiluttelemalla.

Samba de Amigo: Party Central julkaistaan kesän mittaan Switchille.

Jaakko Herranen
Uutinen

Seuraava Resident Evil -elokuva julkistettiin kiusoittelutrailerin kera

Resident Evil -animaatioelokuvien sarja jatkuu kesällä 2023 Resident Evil: Death Islandin myötä.

Resident Evil: Death Island seurailee vuonna 2017 ilmestyneen Vendettan tapahtumia – tätä puolestaan edelsivät Regeneration (2008) sekä Damnation (2012). Death Islandin juoni tuo tapahtumien keskiöön ainakin vanhat tutut Leon S. Kennedyn, Chris Redfieldin, Rebecca Chambersin ja härnäkkeen lopussa pikaisesti vilahtaneen Jill Valentinen. Tietokoneanimoidun rainan ohjaa Eiichiro Hasumi.

Jaakko Herranen
Uutinen

Seuraava Nintendo Direct -lähetys päivättiin keskiviikon ja torstain väliselle yölle – näytillä 40 minuutin verran alkuvuoden Switch-julkaisuja

Seuraava Nintendo Direct -lähetys päivättiin keskiviikolle, helmikuun 8. päivälle.

Nelisenkymmentä minuuttia kestävä Direct -lähetys rakentuu vuoden alkupuoliskon aikana ilmestyvien Switch-nimikkeiden varaan. Parrasvaloihin voitaneen siis hyvinkin nostaa esimerkiksi Bayonetta Origins: Cereza and the Lost Demon, The Legend of Zelda: Tears of the Kingdom sekä ikuisuuksia odoteltu Pikmin 4 – ehkä myös reilusti viivästynyt Advance Wars 1+2: Re-Boot Camp.

Jaakko Herranen
Uutinen

BioShock-luoja Ken Levinen Judas julkaistaan viimeistään maaliskuussa, tosin kenties vasta vuonna 2025

Ken Levinen seuraava hengentuotos Judas julkaistaan viimeistään maaliskuussa 2025.

BioShock-veteraanin perustaman Ghost Story Gamesin debyyttipeli paljastettiin ensimmäistä kertaa joulukuussa pidetyn The Game Awardsin yhteydessä. Näyttävä traileri ei vielä pelillisillä yksityiskohdilla herkutellut, mutta eiköhän moisiakin kuulla enenevissä määrin julkaisupäivän hiljalleen lähestyessä.

Jaakko Herranen