Tero Lepistö

Tero profiilipönötys

Tero "TeRm0z" Lepistö on pyörinyt foorumilla vakituisesti vuodesta 2004. Vaikka pelaaminen kuuluu edelleen tiiviisti elämään, arjen puristuksessa rakkaalle harrastukselle uhrattu aika pienenee vääjäämättä ja samalla pelimaku jalostuu. Nykyään parhautta edustavat (kaahauspelien lisäksi) sopivan tiiviit juonelliset toimintapläjäykset, jotka jättävät takaraivoon muitakin tunteita kuin turhautumista. Virtuaalimaailmoiden lisäksi suhtautuu tarpeettoman intohimoisesti automaailman ilmiöiden seuraamiseen ja yleiseen viisasteluun.

Valitse näytettävät sisältötyypit

Uutinen

Arvostelussa Trials Fusion

Itsenäisten kehittäjien ajautuminen suurten julkaisijoiden haaviin on vuosien varrella koitunut monen lahjakkaan studion kohtaloksi. Kotimaisen Red Lynxin päätyminen Ubisoftin jättiläismäisten siipien suojaan vaikuttaa kuitenkin toistaiseksi varsin onnistuneelta yrityskaupalta, ainakin pelaajien näkövinkkelistä. Nimittäin toimenpiteen ansiosta myös PlayStation 4:n omistajat pääsevät vihdoin nauttimaaan yhdestä Xbox 360:n rakastetuimmista sarjoista.
Tero Lepistö
Uutinen

Arvostelussa Dead Rising 3

Capcomin historia zombien parissa on pitkä, verinen ja menestyksekäs. Resident Evileiden lisäksi japanilaisjulkaisija on nostanut epäkuolleet valokeilaan muun muassa Dead Rising -peleillään. Xbox 360:n julkaisuikkunassa debytoinut sarja jatkui useamman alustan voimin vuonna 2010. Nyt kolmannella kierroksella palataan tavallaan juurilleen, kun tuorein zombimättö saapuu yksinoikeutena Microsoftin tuoreelle konsolille.
Tero Lepistö
Uutinen

Arvostelussa Ryse: Son of Rome

Vaikka Xbox One julkaistiin maailmalla kuukausia sitten, odotellaan laitteen tiimoilta yhä kuumeisesti ilmoitusta maihinnousun aloittamisesta Suomen kamaralle. Yksi merkittävimmillä markkina-alueilla jo koetun lanseerauksen tärkeimmistä yksinoikeustitteleistä oli Dead Rising 3:n ja Forza 5:n ohella Ryse: Son of Rome.
Tero Lepistö
Uutinen

Arvostelussa Fable Anniversary

Microsoft jatkaa Halo Anniversaryn viitoittamalla tiellä tuomalla alkuperäisen Fablen takaisin parrasvaloihin kymmenvuotisjuhlan kunniaksi. Useat muistavat pelin parhaiten sen luojan Peter Molyneuxin viljelemistä villeistä visioista, joista valtaosa jäi kuitenkin saavuttamatta. Siitä huolimatta ensimmäinen osa tarjosi varsin pätevää viihdettä aikanaan luoden vankat perusteet menestyksekkäälle sarjalle.
Tero Lepistö
Uutinen

Arvostelussa Max: The Curse of Brotherhood

Microsoftin konsolit eivät ole satunnaisista yrityksistä huolimatta koskaan varsinaisesti niittäneet mainetta tasoloikan ystävien ykkösvalintoina. Suuressa maailmassa jo julkaistun Xbox Onen lanseeraus ei muuttanut tilannetta, kun kovimmat pelipaukut ladattiin autoiluun, räiskintään sekä mäiskintään. Joulun alla latauspaikalle kuitenkin saapui perinteistä 2D-hyppelyä fysiikkapohjaiseen pulmanratkontaan yhdistelevä Max: The Curse of Brotherhood.
Tero Lepistö
Uutinen

Arvostelussa Call of Duty: Ghosts

Jokavuotinen Call of Duty saapui tällä kertaa entistä laajempana rintamana kauppojen hyllyille, kun perinteisten alustojen ohella myös PlayStation 4 sai oman versionsa pelistä heti laitteen julkaisussa. Vaikka Infinity Wardin työstämä Ghosts tarjoaa sooloräiskijöille kokonaan uudet puitteet tarinan osalta, tuntuu hektinen räiskintä muutoin varsin tutulta.
Tero Lepistö