Shenmue-saaga saattaa sittenkin saada jatkoa, mikäli tuoretta trailerivuotoa on uskominen – tai sitten ei.
YouTubeen tupsahti yllättäen varsin vakuuttavan oloinen Shenmue IV -traileri, huonolaatuinen ulkoisella laitteella kuvattu sellainen. Näin tekoälyn luvattuna aikana trailerin on turvallista olettaa olevan AI:n käsialaa, mutta muitakin vaihtoehtoja toki on.
Peräti neljän minuutin mittainen traileri esittelee monia skenaarioita, mitkä sopisivat vallan mainiosti Sega Dreamcastilla startanneen pelisarjan tapahtumien jatkeeksi. Lisäksi videomateriaali näyttää taidesuunnittelunsa puolesta olevan mukavasti linjassa Shenmue III:n kanssa aina ääninäyttelyä myöten – ainakaan mitään valtavan noloja keinoälyn virheitä ei videolla ole nähtävissä.
Lisää aiheesta:
- Shenmue III Enhanced paljastui – julkaistaan ensimmäistä kertaa Xboxille ja Switchille
- Shenmuen jatkolle saattaa sittenkin olla toivoa – tuore julkaisudiili näyttäisi vievän edellisosan kohti uusia alustoja
- E3 2015: Fanien odotus palkitaan: Shenmue 3 tulee sittenkin (päivitetty)
- Shenmuen tarina muuntuu animaatiosarjaksi – Yu Suzuki projektissa mukana
- Retromuistelot: Shenmue
Yksi vaihtoehto on myös, että kyseessä on ihan virallinen, tekoälyn avustuksella luotu konseptitraileri lopullisesta tuotteesta. Tässä tapauksessa tosin vuoden 2026 julkaisuajankohta PC:lle, Xbox Series X|S:lle ja PlayStation 5:lle vaikuttaa todennäköisesti hieman turhan optimistiselta tavoitteelta.
Shenmue-sarja on tätä nykyä lisäksi uuden julkaisijan kätösissä, sillä ININ Games on julkaisemassa sarjan aiemmasta pelistä Enhanced-version. Fanit ovat siis elätelleet toiveita jälleen kerran cliffhangeriin jääneen kostoretken jatkosta, ja vastaavaa tahtotilaa kehittäjä Yu Suzuki on myös rummuttanut jo pidemmän aikaa. Tee toki omat johtopäätöksesi uutisen loppuun upotetun trailerin perusteella.
Mahdollista virallista julkistusta optimistisimmat ovat veikkailleet ensi viikon The Game Awardsin yhteyteen.




