Square Enix -pomo uskoo Wiin seuraajan tulevan markkinoille 2011
Wada ei usko Sonyn ja Microsoftin liikkeentunnistukseen pohjautuvien ohjainten nostavan kovin suuresti konsolien myyntiä. Microsoftin Project Natalia Square Enix -jehu kuitenkin kehuu käyttöliittymänä fantastiseksi.
Sony ei tuomitse verkkotunnusten tekoa "väärille" alueille
– Emme kiellä sitä aktiivisesti, mutta yleisesti suosittelemme, että verkko-ostokset tehtäisiin siltä alueelta, jossa itse asuu, kertoi Sony Computer Entertainment American markkinointipomo John Koller Worthplaying-sivuston haastattelussa.
Final Fantasy -projekti koitui ruotsalaisstudion kohtaloksi
Projektista oli sovittu viime vuoden lopulla, mutta puolen vuoden työnteon jälkeen japanilaisjulkaisija päätti siirtää pelin kehityksen muualle. Vahvasti kasvanut GRIN jäi näin heikoille jäille, kun uusia sopimuksia ei ollut näkyvissä. Studion sulkemisesta ilmoitettiin elokuussa.
Blurin moninpeliä hiotaan vielä lisää
Yhtiö vahvisti lisäksi elokuussa annetun tulosennusteensa Modern Warfare 2:n vahvan maailmanlaajuisen kysynnän ja Call of Duty: World at War -karttapakettien hyvän menekin ansiosta.
Need for Speed kiihdytti brittilistan kärkeen
Kärkikymmenikön toinen uutuus oli kuudenneksi kivunnut WET-toimintapeli, joka julkaistiin PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle.
Pelimyynnit kaikki versiot yhteenlaskettuna viikko 38:
Bayonettan PS3-käännös Segan heiniä
The Beatles tekee hyvää Xbox 360:lla
PS3:n Yakuza 3 tulossa myös länsimaihin
Batman: Arkham Asylum
Loistava yksinpeli, ei kyllästy kertaakaan yksinpelin aikana! Pitkäkestoisuus ei nyt ehkä kovin suuri, mutta mahtava pelielämys!
Trineä tulossa vielä jossain muodossa lisää
– Trineä saadaan varmasti vielä lisää, mutta missä muodossa, millä alustalla ja niin edelleen jää vielä meidän salaisuudeksemme, kiusoitteli Hyvärinen.
Sonya, Blizzardia, Activisionia, NCsoftia ja Turbinea syytetään patenttirikkomuksista
Paltalk haastoi Microsoftin samasta aiheesta jo maaliskuussa ja vaati 90 miljoonan dollarin korvauksia, mutta Microsoft sopi kiistan kesäkuussa julkistamattomalla summalla.
Asheron's Call - ja LotR Online -kehittäjien konsolisuunnitelmista lisätietoa
Projekti on ollut tuotannossa puolitoista vuotta ja rahaa siihen on uponnut jo 20 miljoonaa dollaria. Tähtäimessä on julkaista peli PlayStation 3:lle ja Xbox 360:lle vuoden 2011 alussa. Alexander uskoi konsoleiden lopulta ohittavan PC:t MMO-markkinoilla ja studion suunnitelmissa on jatkossa kehittää jotain myös Wiille.
Zombimaailmanloppu koittaa ensi viikolla
Zombie Apocalypse sovittaa yhteen epäkuolleiden vyörytyksen ja kahden tikun ampumisen. Pelaajille tarjotaan 11 asetta ja seitsemän ympäristöä, joissa täytyy selvitä 55 päivän ajan. Läpäisemisestä palkitaan uusilla pelimuodoilla.
Risen Xbox 360:lle vasta ensi vuonna (päivitetty)
Risen joutui pieneen vastatuuleen Australiassa, kun pelille ei suostuttu antamaan myyntilupaa. Julkaisijalla on kuitenkin mahdollisuus muokata tuotettaan ja lähettää se uudelleen arvioitavaksi.
Nintendo paljasti loppuvuoden WiiWare- ja DSiWare-julkaisut
WiiWareen saadaan loppuvuoden aikana muun muassa LostWinds: Winter of the Melodias, Tales of Monkey Islandin toinen ja kolmas episodi, Bit. Trip -rytmipelin kolmososa sekä suomalainen Leed the Meerkats.
DSiWaren tarjontaa tulevat vahvistamaan muun muassa Gameloftin Castle of Magic sekä Konamin Reflection.
Tuoreita kuvia LostWindsin kakkososasta
Episode Zero johdattaa Final Fantasy XIII:n tapahtumiin
Square Enixin Nier-pelistä eri versiot PS3:lle ja Xbox 360:lle
BioShock 2:lle annettiin julkaisupäivä
Suitsutusta arvostelijoilta ja pelaajilta saanut edellinen peli julkaistiin Xbox 360:lle ja PC:lle elokuussa 2007 ja PS3:lle lokakuussa 2008, mutta BioShock 2 julkaistaan kaikille alustoille samaan aikaan.
Jatko-osan yksinpelin tarina jatkuu kymmenen vuotta sen jälkeen, mihin edellisessä osassa jäätiin. Moninpeli puolestaan toimii esiosana ja paljastaa lisää Rapturen romahduksesta.
Batman: Arkham Asylum
Toisin kuin Uncharted, Batman ei painotu pelkkään toimintaan, vaan tarjoaa toimintaa, seikkailua ja hitusen pulmia. Kaiken puolin hieno peli!
Sony syyttää BBC:n ohjelmaa vääristelystä
Left 4 Dead 2 myyntikieltoon Australiassa
Electronic Arts ja Valve voivat vielä muokata peliä ja lähettää sen uudelleen arvioitavaksi ennen marraskuussa tapahtuvaa julkaisua. Viimeisin myyntikieltoon joutunut nimike on Risen-roolipeli.
Pokémonit kärkeen Japanissa
Jättihittipelien myötä DSin myynti piristyi sen verran, että se nousi takaisin laitelistan kärkeen, kun PS3:n myynti laski lähes kaksi kolmannesta edelliseltä viikolta.
Japanin pelimyynti ajalta 7. - 13.9.09:
Fallout 3 -lisäosia PS3:lle ensi viikosta lähtien?
Operation: Anchorage - sekä The Pitt -lisukkeet julkaistaan 1. lokakuuta ja Point Lookout sekä Mothership Zeta 8. lokakuuta.
Bon Jovi ymmärtää Nirvanaa eikä lähtenyt Guitar Hero -hahmoksi
Uncharted 2:n saavutukset automaattisesti Twitteriin
Linkkaamalla olemassa olevan Twitter-tilisi peliin, voit asettaa sen lähettämään automaattisesti "tweetin" kun liityt moninpeliin, ansaitset trophyn, pääset yksinpelin jakson loppuun jne.
Uncharted-taiteilija Halo: Reachin ympäristöjen kimpussa
PES 2010 ja NBA Live 10 demoina PS3:n Storeen
Kotimaisen Frozenbyten kehittämä Trine-fantasiaseikkailu tuli vihdoin myyntiin 19,95 eurolla. Command & Conquer: Red Alert 3 – Commander’s Challenge -strategian voi ladata 9.95 eurolla ja samaan hintaan lähtee myös Bomberman Ultra -puzzle.
Tämän viikon uutuudet Nintendon latauspalveluissa
Virtual Consoleen saadaan SNES-klassikko Super Star Wars (800 Nintendo-pistettä), joka pohjautuu Star Wars Episode IV -elokuvaan. Julkaisun kunniaksi Star Wars on myös Mii Contest- sekä Everybody Votes -kanavien teemana. Toinen klassikkojulkaisu on Golden Axen arcade-versio (900 Nintendo-pistettä).
WiiWaren uutuudet ovat Magnetis-puzzlepeli (500 Nintendo-pistettä) sekä opettavainen nuorille lapsille suunnattu Learning With The PooYoos: Episode 1.
FUEL
Kun sain Fuelin niin lähdin pelaamaan sitä heti alussa expert vaikeustasolla uramoodia eteenpäin. Helpoimmasta rookie vaikeustasosta saa yhden tähden per voitto, keskivaikeasta expert vaikeustasosta saa kaksi tähteä ja vaikeimmasta legend vaikeustasosta saa kolme tähteä. Jos valitsee alussa helpoimman rookie tason niin ei saa yhtäkään aluetta avattua sillä tähdet eivät riitä. Tämä on mielestäni hölmö systeemi. Pelissä eteneminen ei saisi olla käytetystä vaikeustasosta kiinni. Muutenkin jos mainostetaan että saa ajaa vapaasti ympäriinsä niin koko maailma pitäisi olla heti alussa auki.
Lost Planet 2 -demo PS3:lle ensi viikolla
Demo antaa esimakua pelin ensimmäisen episodin pomotaistelusta ja mukana on lisäksi kaksi tehtävää neljän pelaajan yhteistyöpelimuodossa.
Lost Planet 2 julkaistaan näillä näkymin ensi vuoden alussa.
PS3:lle The Beatles: Rock Band: SingStar
Kuvan tukemana Kotaku kertoo The Beatles: RockBand: SingStar -paketin sisältävän kaksi langallista SingStar-mikrofonia, sekä tavallisen The Beatles: Rock Band -pelin eli se ei ilmeisestikään tue PS3:n SingStar-peleistä normaalisti löytyvä verkko-ominaisuuksia, kuten SingStorea.
Nyt etsitään Suomen parasta guitar heroa
Uuden Guitar Hero 5 -pelin valikoimasta on valittu kilpailukappaleiksi kymmenen biisiä, joista osallistujat voivat valita mieleisensä. Kappalelistan sekä muun tarvittavan informaation löydät osoitteesta www.guitarhero.fi.
PS3:n Star Ocean 4 myös Eurooppaan helmikuussa
Pelissä on mukana japanin- ja englanninkielinen ääninäyttely sekä tekstit englanniksi, ranskaksi, italiaksi, saksaksi, espanjaksi ja japaniksi.
Free Realms PS3:lle ensi vuonna
Lisäksi Smedley piti todennäköisenä, että PS3-versio tulee jollain tapaa tukemaan Eye-kameraa, mutta ei paljastanut asiasta enempää.

