Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Section 8

Nettiräiskintänsä jo PC:llä aloittaneet pelaajat muistanevat vertikaalista ulottuvuutta hyvin mekaniikassaan hyödyntäneen Tribesin. Korkean oppimiskäyränsä vuoksi peli jäi tosin monille lähinnä kokeiluasteelle. TimeGate Studiosin hyödyntää surutta samaa ideaa uusimmassa tuotoksessaan Section 8, joka esikuvansa mukaisesti on suunniteltu lähinnä moninpeliä silmällä pitäen.

Vapaapudotus

Pelimekaniikan esittelyn virkaa hoitava kampanja koostuu kahdeksasta lyhyestä tehtävästä, joissa seurataan eliittiryhmän sotaa kapinaan noussutta siirtomaata vastaan. Erikoispanssareilla varustetut jääkärit pudotetaan suoraan kiertoradalta taistelutantereelle. Kuolon korjatessa radalta sysätään uusi jantteri pelaajan ohjattavaksi taistoon, vaikka juoni seuraakin yhden alokkaan koettelemuksia. Loppumattomien elämien vuoksi kampanjaa ei vaikeaksi voi kutsua, vaikka puolivälin saattotehtävä saattaa aiheuttaa harmaita hiuksia vaikeimmalla tasolla.

Kampanjan ohella sinkkuilijalle löytyy botteja vastaan käytäviä skenaariomuotoisia taistoja eri variaatioin, mutta pääpaino on verkkoräimeessä toisia ihmispelaajia vastaan. Tähän tarkoitukseen nähden tasan yksi pelimuoto vaikuttaa hieman oudolta ratkaisulta. Kenttiin ripoteltujen tukikohtien kaappaus ja puolustus on pelimuotona iänikuinen, joskin edelleen varsin toimiva. Karttoja peli tarjoaa reilun tusinan verran. Poikkeuksena kiinteistä aloituspisteistä Section 8 antaa vapauden sijoittua pelialueella haluamaansa paikkaan, sillä yksinpelin tapaan kenttiin saavutaan suoraan taivaalta. Tyypillinen kuolemanjälkeinen odotusaika kuluukin painovoiman vaikutuksesta lähestyvän maankamaran silmäilyyn sekä jarrutettuaan oman pudotuspaikkansa hienosäätämiseen.

Tukikohdat ovat erän alkuun aina puolueettomia, joskin aktiiviset ilmatorjuntatykit estävät kummankin osapuolen kamikaze-yritykset jo ennen pintakosketusta. IT-koneiston ohella kompleksit ovat usein varusteltu muutamalla jalkaväkeä tai panssaria vastaan suunnatulla tykkitornilla, tutka-asemalla sekä tarviketäydennyksen ja hahmoluokan vaihdon virkaa hoitavilla huoltoasemilla. Strategisten alueiden valloitus hoidetaan tukikohdan sisuksista löytyvältä päätteeltä, johon pitää ensin hakkeroitua ennen kuin varsinainen kaappausprosessi alkaa rullaamaan. Onnistumisen myötä alue puolustuselementteineen siirtyy homman hoitaneen tiimin alaisuuteen ja tuottaa osapuolelle pisteitä. Näiden lisäksi kentille ilmaantuu erilaisia toissijaisia tehtäviä, joita suorittamalla tilille rapsahtaa tuntuva könttä voittoon tarvittavia pojoja. Vaihtoehtoiset missiot sisältävät kaikkea saatto- ja tuhoamistehtävistä, tietopakettien noutamisesta sekä samaisten puolustamisesta.

Reppu selkään ja menoksi

Tribes-pelien henki näkyy Section 8:ssa esikuvansa tavoin innovatiivisessa tavassa hyödyntää tilaa lentoreppujen avulla. Energialla varustetut turbiinit mahdollistavat huomattavasti monipuolisemman taktikoinnin kuin maanpinnalle kahlitut genreveljensä. Paitsi vastaantulevien projektiilien väistelyyn, lentoreppu mahdollistaa muun muassa maastonkorkeuksien totaalisen hallinnan ja monipuolistaa liikkuvuutta. Palautuvan löpön kertapolttamisen ja maksimaalisen vertikaalinousun sijaan lyhyillä painalluksilla liikemomentin voi kasvattaa moninkertaiseksi. Section 8 lisää yhtälöön overdriveksi kutsutun pikajuoksun, joka aktivoituu hetken päästä tavallisen spurtin jälkeen. Näitä yhdistelemällä vertikaalista ulottuvuutta pystyy hyödyntämään Tribes-pelejä hivenen laajemmin, tai ainakin sunnuntaipelaajan kannalta huomattavasti helpommin.

Missä Section 8 ottaakin takapakkia, on pelin yleinen kankeus. Lentoreppu sekä overdrive tekevät pelistä nopeatempoisen, mutta kävelyvauhti on tuskaista matelua ja ilman turbiinimehua hyppiminen soveltuu lähinnä kynnysten ylitykseen. Tavan juoksu päätyy aina overdriveen muutaman askeleen jälkeen, eikä vauhtiin päästyään liikettä ole helppo saada pysäytetyksi. Käytännössä ainoa tapa normalisoida liike on hyppäämällä (tai törmäämällä seinään), mikä tietää pahimmillaan useampi kymmenmetristä ilmalentoa. Erityisen silmiinpistäväksi ääripäät näkyvät sisätiloissa, lyhyiden välimatkojen kuromisessa sekä yllättävissä viholliskontakteissa, joissa overdrive laukeaa juuri kun pitäisi hidastaa. Alakropan laiska ja yläkropan vaivihkaisempi (ja säädettävissä oleva) liikehdintä aiheuttavat myös eripuraisen kokemuksen, jossa ylä- ja alavartalo ovat kuin eri persoonalta. Viimeistellympiä nettiräiskintöjä pelanneille Section 8:n padiohjaus kaipaisikin päivitystä.

Muuttuva kokoonpano

Jatkaakseen vielä hetki heimolinjalla, Section 8 on muillakin osa-alueillaan paljon velkaa näille kahdelle klassikolle, joskin karsitusti. Varsinaisia hahmoluokkia ei pelistä löydy, vaan omat mieltymykset tehdään melkein ilman rajoituksia. Kannettavia aseita voi olla mukana kahta erilaista. Balanssi näiden välillä on surkea, minkä vuoksi yleisin kokoonpano on suojat läpäisevä lyhyen kantaman rynnäkkökivääri sekä perustussari niin kauko- kuin lähitaisteluunkin. Haulikko ja sinko ovat tehottomuutensa vuoksi lähinnä vitsejä, puukko ja pistooli löytyvät puolestaan vain kerskailijoiden arsenaalista. Tarkkuuskivääri on sikäli balanssissa, mutta vaatii osumia neljästä viiteen kappaletta, minkä takia se jää kahden ensiksi mainitun aseen jalkoihin. Aseiden ohella hahmolle annetaan maksimissaan neljästi päivitettävissä olevia ominaisuuksia, jotka vaihtelevat haarniska- ja suojalisäyksistä hieman turhempiin kykyihin kuten IT-tulituksen väistelyyn. Viimeistelyn kruunaa kaksi varustepaikkaa, josta löytyy muun muassa kranaatteja, ensiapulaukkua, tutkahäirintää ja lyhyen kantaman rypälepommeja.

Strategisia pisteitä valtaamalla, vihollisen puolustuselementtejä tuhoamalla sekä yksinkertaisesti väkijoukkoa harventamalla pelaajalle ropisee tilille rahaa. Tätä käytetään kutsumalla kiertoradalta tarpeellista tilpehööriä tiiminsä tueksi. Vihollisten ja neutraalit IT-tykit pudottavat myös tavaratoimitukset surutta alas, minkä takia tavaraa ei voi pyytää ihan mihin tahansa maailman kolkkaan. Tukikohdista löytyvien rakennelmien ohella maankimaralle saa tilattua kahdella minigunilla varustetun panssaripuvun sekä useammalle miehelle tarkoitetun panssarivaunun. Jälkimmäisen ohjattavuus on kuitenkin sitä luokkaa, ettei näitä kentissä useimmiten näy. Tehottoman singon vuoksi jo yksittäinen vihollisen panssaripuku saa aikaan suurta tuhoa, vaikka niidenkin aseistus on kelvottoman alitehoinen. Ajoneuvojen tasapaino on kaikin osin hieman väärällään, joskin testipeleissä taistelut hoidettiin pitkälti miesvoimin.

Idea ok, toteutus ei niinkään

Nettikoodi pyörii sujuvasti, mutta servereistä ei liiemmin ylitarjontaa löydy. Ainoastaan kaksi brittiservua löytyi testipelien aikana, joskin molemmat olivat peliajasta riippumatta aina miehitettyjä. Tarvittaessa ihmispelaajat voidaan korvata boteilla. Tulevaisuuden kannalta jää kuitenkin kyseenalaiseksi se, löytyykö jatkossa enää peliseuraa. Omat senttini menevät tunnetumpien räiskintöjen puolelle, Section 8:n kuihtuessa Shadowrunin lailla hiljaa pois markkinoilta.

Graafisesti Section 8 on vanhentunut, mutta ajaa asiansa. Animointi on pelkistettyä, eikä kenttätehtuuri liiemmin säväytä, mutta ruudunpäivitys pysyy tasaisena. Pelimekaniikka vaatii normiräiskintää hivenen enemmän paneutumista ja tarjoaakin näin ollen monipuolisemman kokemuksen. Toisaalta viimeistelemätön toteutus jokaisella osa-alueella, päällimmäisenä kontrolleissa sekä balanssiongelmissa, ei anna syytä ryhtyä vaivannäköön. Lupaavasta, vaikkakin lainatusta, ideasta huolimatta Section 8:a ei uskalla oikein suositella, sillä verkkopelimarkkinoilla kilpailu on tavallista brutaalimpaa. Kun peli ei varsinaista yksinpeliä edes tarjoa, lepää sen ansiot ainoastaan moninpelissä, mikä ei tällä haavaa näytä järin valoisalta.

Galleria: 

Kommentit

Noh. Demosta kovasti pidin.

Tuli testattua yksinpelin verran ja jää kyllä pelaamatta. Sinkojätkä esim. on täysin turha. Parikin kertaa ajattelin että "nyt tarvitaan sinkoa" mutta sit kun sen sai niin eihän sillä mitään tehnyt, juurikin sen takia ettei se tunnu räjäyttävän/tuhoavan oikein mitään.

Ja juurikin tuo automaattinen overdrive ärsytti. Mikäli haluaa liikkua ilman overdriveä, pitää muistaa hidastella parinkymmenen metrin välein ettei ala mieletön juoksu ja usein se sitten käynnistykin juuri väärällä hetkellä. Tosin, voihan sillä sitten vihollista taklata juostessaan jos osuu hollille.

Kyllä tuossa hetkensä oli jolloin se oli "ihan kivaa" mutta parempiakin on markkinoilla, joten jää väkisinkin muiden nettipelejen jalkoihin. Juurikin arvostelun mainitsemia asioita kun hiottais kuntoon, vois siitä kyllä aikaiseks saadakin ihan messevän räiskinnän. Nyt vaan jotenkin se RÄISKE jäi nimenomaan puuttumaan kun aseissa ei ole sitä voimaa, eikä ampumisesta järin saa sitä ... ampumisen tyydytystä :D tms.

Ja demosta ei varmasti ole väärin pitää.. ensimetreillä peli vaikuttaakin varsin hyvältä, mutta sitten pelin edetessä huomaa juurikin noita harmillisia miinuksia :(

Tribesiä kun tullut joskus pelattua anyway (ei täysin tosissaan, mutta reippaasti enemmän kun testin verran) niin pakko sanoa että kokonaispelattavuuden huonoudet huomaa juurikin siksi, että ne tribesissä toimi paremmin, kunhan oli asiat oppinut.
Ja Tribesin hahmovalinnan tärkeyttä jää kaipailemaan kun section 8:n hahmoista ei juuri useita hyviä löydy ja "erikoisjätkät" (sinko/snipu) on suoraansanottuna avuttoman kehnoja.

Eli samaa mieltä arvostelun kanssa, vaikkakin vain single player tutustumisen jauhoinkin. Oishan se varmasti tietty vähän mukavampaa nettipelinä, mutta ei kyllä herättänyt intoa linjoille lähtemiseen.

Ihan hyvä arvostelu. Mutta kävikö tässä nyt niin, että boksi sai viime vuonna jonkin "Beta version" ja PS3 viime viikolla valmiin pelin. Kuvatut juoksuongelmat on ainakin poissa ja aseiden tasapaino näyttäisi olevan johdonmukainen Det-pakettia lukuunottamatta. Jokainen ase on aina jossain tarkoituksessa ylivertainen. Oma lempiase taitaa olla haulikko, mutta aika tasaisesti tulee käyteltyä kun koitan hakea omia lemppareitani. PS3-versio vaikuttaa kyllä hyvältä peliltä, mutta samalla tavalla sielläkin puolella herää kysymys että riittääkö pelaajia? Tosin ei ole Haloa, niin voi olla että jopa riittää_aika näyttää.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi

Pelin tiedot

Arvostelussa: 
Arvosteltu versio: 

Kiitokset Namco Bandai Partners Nordicille arvostelukappaleesta.