Maineeltaan legendaarisiin mittasuhteisiin paisuneen pelitalon uusinta tuotosta saatiin odottaa puoli vuosikymmentä. Valitettavasti pitkää odotusta ei kuitenkaan onnistuta täysin palkitsemaan, sillä teknisestä toteutuksestaan huolimatta Rage ei onnistu luomaan tarpeeksi uutta sisältöä maailmanlopun jälkeiseen aikaan. Pelaaminen on kuitenkin vauhdikasta, veristä ja hauskaa, joten kehitysaika ei ole mennyt täysin hukkaan.

John Rochardilla ei mene hyvin. Avaruusmainarijoukon pomo on jo pidemmän aikaa etsinyt ilman tulosta meteoriiteilta louhimisen arvoista arvomalmia. Ja kun sitä lopulta löytyy, hyökkää Wild Boysin joukot kimppuun.

Paino on voimaa, painovoima on tilannekohtaista painovoimaa

Yksinpelin lopputekstit valuvat parhaillaan television ruudulla. Todella vakuuttavaa jälkeä jälleen kerran Naughty Dogsilta. Kulissit kuin Ben Hurista, huimaavia näkymiä suuressa mittakaavassa. Seikkailua viimeisen päälle, pulmatehtävien ottaessa nyt oman paikkansa tasavahvana tekijänä yhdessä tasoloikan ja räiskinnän kanssa. Henkilöhahmot, erityisesti Nathan ja Sully todella vakuuttavia, kertaakaan ei tullut vaivaannuttavia hetkiä. Huumoria ja sitä kaivattua itseironiaa hahmojen itsensä heittäminä.

Pleikkarin räiskintöjen lippulaiva viskaa kranaatin ensin, ampuu sitten ja kysyy vasta kolmanneksi. Aiempia osia pelaamattomalle juonen alku on aikamoista höttöä, sillä edellisosan perusteiden selityksestä huolimatta syyt sotaan eivät oikein tahdo aueta. Tarinan statistin asemasta huolimatta ajaa sekin asiansa varsin mallikkaasti, eikä muutamien kikkojen, kuten Ricon niskoittelun jatkuva toistaminen pääse noin kahdeksan tunnin putkiräiskinnän aikana liiaksi harmittamaan.