Killzone 3

Pleikkarin räiskintöjen lippulaiva viskaa kranaatin ensin, ampuu sitten ja kysyy vasta kolmanneksi. Aiempia osia pelaamattomalle juonen alku on aikamoista höttöä, sillä edellisosan perusteiden selityksestä huolimatta syyt sotaan eivät oikein tahdo aueta. Tarinan statistin asemasta huolimatta ajaa sekin asiansa varsin mallikkaasti, eikä muutamien kikkojen, kuten Ricon niskoittelun jatkuva toistaminen pääse noin kahdeksan tunnin putkiräiskinnän aikana liiaksi harmittamaan.

Yhdeksän kentän aikana helghasteja passitetaan luojansa luokse sellainen määrä, että heikompaa hirvittää. Silti Guerrilla Games on hienosti välttänyt vihollisten loputtoman uudelleensynnyttämisen, joten yhden vihollislinjan kuoltua pelaaja voi rauhassa siirtyä eteenpäin. Aseita pelistä kyllä löytyy useampi erilainen, mutta itse huomasin juosseeni pelin alusta loppuun vaikeimmalla auki olevalla vaikeusasteella vain muutamaa käyttäen. Hätä ei tosin ole tämännäköinen, sillä jääkärileikkiä maustetaan erinomaisesti eri kulkuvälineillä, joita hyödyntävät osiot kuluttavat pelistä hivenen alle puolikkaan koko ajasta. Tarjolla on niin rakettireppua, jääsilkkeriä kuin avaruusalustakin, joten monotoniseksi peliä ei voi sanoa.

Sotatanner on paitsi äärimmäisen komea ja uskottava, myös erittäin lineaarinen. Erilaisia etenemissuuntia on keskimäärin yksi, joskaan raunioituneen Helghan-planeetan päällä se ei pääse häiritsemään tyylikkäästi toteutettujen tuhojen blokatessa kulkureittejä. Vihollisjoukkoja olisi voinut olla monipuolisemminkin, sillä tantereelta ei löydy kuin ne perinteiset vihollistyypit; On perusjääkäriä, tarkka-ampujaa, rakettireppumiestä, sinkohippaajaa sekä halausetäisyydelle pyrkivää. Pääasiallisesti erikoisempia vihollisia ei liiemmälti kentissä kuitenkaan näe, joten peliaika kuluu lähinnä rynkyllä varustettuja naamarisotilaita listiessä.

Lopputekstien lopulta pyöriessä jää päällimmäiseksi mieleen erittäin positiiviset fiilikset. Turhautumista ei päässyt mallikkaasti toteutetun checkpoint-systeemin takia syntymään, eikä päähenkilöistäkään sen suurempia valituksen aiheita pääse mainitsemaan. Graafinen puoli on sukupolven parhaita suorituksia, ohjaus on tarkkaa ja Jammeria katsoo mielellään. Moninpeliin löytyi pikaisella tarkistuksella vieläkin peliseuraa, eikä teknisessä toteutuksessa tuntunut olevan moitteen sijaa. Räiskintäfanaatikoille erittäin suositeltava pakkaus, eivätkä muutkaan varmasti pety, etenkään koska peliä saa nykyisin pilkkahintaan.

Kirjaudu kommentoidaksesi