Yksinpelin lopputekstit valuvat parhaillaan television ruudulla. Todella vakuuttavaa jälkeä jälleen kerran Naughty Dogsilta. Kulissit kuin Ben Hurista, huimaavia näkymiä suuressa mittakaavassa. Seikkailua viimeisen päälle, pulmatehtävien ottaessa nyt oman paikkansa tasavahvana tekijänä yhdessä tasoloikan ja räiskinnän kanssa. Henkilöhahmot, erityisesti Nathan ja Sully todella vakuuttavia, kertaakaan ei tullut vaivaannuttavia hetkiä. Huumoria ja sitä kaivattua itseironiaa hahmojen itsensä heittäminä.

Pleikkarin räiskintöjen lippulaiva viskaa kranaatin ensin, ampuu sitten ja kysyy vasta kolmanneksi. Aiempia osia pelaamattomalle juonen alku on aikamoista höttöä, sillä edellisosan perusteiden selityksestä huolimatta syyt sotaan eivät oikein tahdo aueta. Tarinan statistin asemasta huolimatta ajaa sekin asiansa varsin mallikkaasti, eikä muutamien kikkojen, kuten Ricon niskoittelun jatkuva toistaminen pääse noin kahdeksan tunnin putkiräiskinnän aikana liiaksi harmittamaan.

EA:n virtuaalikiekkoilun tuorein inkarnaatio ei mullista käsitystä pelaamisesta, mutta on jälleen askeleen edellisosia parempi. Vaikka pelin pääpiste onkin viety verkkopelaamista kohti, löytyy yksinäiselle pelaajallekin perinteiset pelimuodot, kuten managerointi, yksittäispeli talviklassikkona tai normaalina, Be a Pro, Be a Legend, pelaajakortteihin perustuva Hockey Ultimate Team sekä sitten muut perinteisemmät vaihtoehdot.

Peli on ihan hyvä, mutta ei sitä tälläisiä ylimahtipontisia ja ylieeppisiä pelejä jaksa pelata montaa vuodessa. Enimmäkseen sitä mielummin pelaa enemmän jalat maassa olevia pelejä, jotka ovat lyhyempiä. Ei sitä pelin pituuden takia viitsi pisteitä kuitenkaan rokottaa, koska pelin sisältö oli hyvin monipuolinen ja vaihteleva, että itseääntoistavaksi peliä ei voi moittia. Hahmojen puhetta on ihan mukava seurata, eivät heitä mitään superdraamaa, mutta välillä näkee peleissä aika luokattomia esityksiä. Varsinaista peliteknisiä moitteita on vaikea keksiä.