Driver-demo tehokonsoleille keskiviikkona
Yksinpelattava demo sisältää kolme tehtävää, jotka esittelevät syyskuun alussa ilmestyvän pelin ominaisuuksia. Tehokonsoleiden lisäksi versionsa pelistä saavat myös Wii sekä PC.
Loistavaa räimettä ja kaahailua 3D:nä. Yksinpelin tarina on mitäänsanomaton, mutta mukavasti haastetta vaikeammilla vaikeustasoilla. Lisäksi monipuolinen moninpeli joka taitaakin olla tämän pelin suola, koska yksinpelikampanja on hyvin nopeasti läpi ajettu.
From Dust (XBLA) - Ubisoftin jumalsimulaatio rikkoi yhtiön digitaalimyyntiennätyksen. J. Pikkarainen leikitteli pelifysiikalla.
Populouksen henkinen perillinen on kaunis ja hektinen luontosimulaattori.
Erittäin viihdyttävää räiskintää viimeisimpien päivitysten jälkeen. Alkuun jäi pelaamatta kun välitallennusket yms puuttuivat, nytten otin uudelleen käsittelyyn ja erittäin jees.
Erittäin hyvä vapaaottelu peli, mitä häiritsi pitkät latausajat sekä mielestäni kuristusotteet oli toteutettu hieman hankalasti. Johtuu ehkä siitä että minulla Sixaxis ohjain joka ei siis sisällä "täristintä", eli kannattanee hankkia Dual Shock tätä varten jos meinaa pelata.
Kaikille tasoloikan ystäville viihdyttävää ja suht helppoa pelattavaa. SLy 1 & 2 oli mielestäni parhaat, 3:n kävi jo vähän tylsäksi ja tuntui pitkitetyltä, mutta kaikki tuli pelattua läpi.