PS2-pelien parhaimmisto on kestänyt aikaa varsin hyvin. Kontrollit ovat osittain vanhentuneet, mutta tunnelma korjaa pienet puutteet moninkertaisesti. Minimalistinen tarinankerronta vetoaa tunteisiin paljon tehokkaammin, kuin keskivertopelin ylilyöty epiikka ja puhkiselittäminen.

Etenkin Icon viimeinen tunti teki aikanaan lähtemättömän vaikutuksen, eikä sen voima ole kadonnut vuosien saatossa mihinkään.

Tasoloikat vetoavat useasti pelintäyteiseen lapsuuteen jolloin ohjastettiin hullunkurisia elukoita (ja putkimiehiä) värikkäiden maailmojen läpi. Joskus se oli vaikeampaa, joskus helpompaa ja ehkä omalle kielellekin käännettyä. HD-tekstuureihin päivitetty Sly -tasoloikka trilogia haki salakavalasti -pelin luonteen mukaisesti- sekä nostalgia paukkuja että tuoreempaa yleisöä.

= Operaatio P. E. Lin Arviointi =

Peli on tosiaankin melkoista ryönää, mutta onneksi siinä on helpot saavutukset/pokaalit. Co-opissa eräs alkupään tehtävä piti pelata yksinään, koska kone hyytyi joka kerta toiselta pelaajalta.

Loistava, paras autopeli ehdottomasti. Kauan kesti ennenkuin tämän hankin, mutta oli sen arvoista. Pelattavaa enemmän kuin tarpeeksi ja grafiikka loistavaa. Myös 3D-tuki, mutta tämä oli kyllä pelin heikointa antia, 3D efekti todella olematon ja huonosti toteutettu, palasin takas 2D pelaamiseen.

Mainio seikkailu, suomenkielisyydestä plussaa.