Olen fanaattinen Sucker Punchin kannattaja mutta pyrin silti kirjoittamaan puolueettoman arvostelun.
-----
inFamous 2 seuraa Cole MacGrathia, joka ensimmäisessä osassa muuttui sähköiseksi supersankariksi 'Raysphere'-nimisen laitteen myötä. Jatko-osa jatkaa siitä mihin ensimmäinen osa jäi: Suuri uhka, hirviö nimeltä Beast uhkaa ensimmäisen osan kaupunkia, Empire Cityä. Peli alkaa Colen ja Beastin taistelulla, joka sai minut heti koukkuun. Taistelu kuitenkin päättyy Colen tappioon.
Tällä kertaa tämmöinen puhekielisempi ja pelaajaläheisempi arvostelun puolikas. Toiseksi viimeisen kappaleen voi skipata, jos ei kiinnosta vertailu BF3:een.
Mainio peli, mutta loisteliaan kakkososan jälkeen silti pienen pieni pettymys. Puzzlejen määrän lisäyksestä iso kiitos, mutta taisteluissa on otettu pahasti takapakkia. Tähtääminen on epätarkkaa ja vihollisaallot vanhentunutta pelidesignia. Etenkin ylikestävät haulikkojehut käyvät pahasti kaaliin.
Rocksteady onnistuu "mahdottomassa", ja parantaa lähes jokaisella osa-alueella parin vuoden takaista Arkham Asylumia. Toimivaa taistelumekanismia ei ole muutamaa uutta erikoisliikettä lukuunottamatta muutettu, eli jopa turhankin paljon rivivihollisten mättämistä sisältävä juoni pysyy taisteluiden osalta viihdyttävänä alusta loppuun. Mekanismi toimii kombojen pohjalta, eli muutaman iskun tai väistön saatuaan aukeaa mahdollisuus erikoisiskuun. Liikkeitä on erilaisia, aseen tuhoamisesta useamman maassa makaavan lopulliseen tinttaamiseen.
Viiden vuoden pitkä piina on ohitse, uusi Battlefield on viimein ilmestynyt ja kovin odotuksin.
Ensimmäisen kerran tämä sotapelien spektaakkeli näki päivänvalon aikana, jolloin kenttää hallitsi yksi suvereeni kuningas; alunperin Half-Lifen harrastajamodina ilmestynyt Counter-Strike. Ruotsalainen peliteollisuus oli suuri tuntemattomuus. Pystyivät kuitenkin nousemaan sieltä ennakkoluulojen suosta kirkkaaksi tähdeksi verkkopelaajien taivaalle. Rikkomaan monia myyttejä siitä, minkälaisia verkkoelämyksiä ylipäätänsä voidaan tarjota. Mikään ei voinut olla rajana.
Puolivuosikymmentä sitten ilmoitettu, ja siitä lähtien Rockstarin pohjattoman lompakon nollakohtaa etsimässä ollut L.A. Noire on vihdoinkin täällä. Mutta onko huippunsa hiottu MotionScan-kasvoanimaatiotekniikka ollut hintansa väärti, vai hukutaanko hyvien yritysten, mutta huonojen toteutusten valtaisaan suohon?
Tein työtä jolla oli tarkoitus. Nyt olen CSI-kyttä.
Burnout-kaahailurällästelysarjan viides osa Burnout Paradise julkaistiin vuoden 2008 alkupuolella, ja mahdollisuus tarttua kyseiseen peliin tuli PSN:n tarjouksen myötä, sillä peliä saa pelata niin kauan kun vain PSN Plus -maksutilaus on voimassa. Eli nyt vain kipin kapin kaikki hakemaan ja ihmettelemään.