Kuva
PS5, PlayStation 5, konsoli ja Dualsense-ohjain

PS5

Uutinen

Yu Suzukin Space Harrier -hengenheimolainen Air Twister liihottelee marraskuussa kohti uusia alustoja

Aiemmin ainoastaan Apple Arcade -palvelussa nähty Air Twister suuntaa marraskuussa PC:lle ja konsoleille.

Yu Suzukin luotsaaman Ys Net-studion Air Twister ottaa inspiraationsa 80-luvun räiskinnöistä, etunenässään Suzukin oma klassikko Space Harrier. Tarjolla on 12 hektistä räiskintäkenttää sekä muutamakin eri pelimoodi. Trailerin voi katsastaa uutisen lopusta.

Air Twister julkaistaan marraskuun 10. päivä PC:lle, Switchille sekä Xbox- ja PlayStation-konsoleille.

Jaakko Herranen
Uutinen

Indiehitti Moving Out saa odotettua jatkoa elokuun puolivälissä – PC-demo luvassa piakkoin käynnistyvän Steam Next Festin yhteydessä

Moving Out 2 on saanut julkaisuajankohtansa elokuun 15. päivälle.

Vuonna 2020 ilmestynyt Moving Out muodostui nopeasti hitiksi, kiitos hulvattoman kaoottisen konseptinsa. Moving Out 2 piristää soppaa vielä alustojen välisellä verkkomoninpelillä, minkä lisäksi tavaroita kuskataan nyt muodikkaasti eri multiversumeissa. Julkaisupäivää rummuttava traileri on katsottavissa uutisen lopusta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Avatar: Frontiers of Pandora esittäytyy niin pelikuvan kuin trailerinkin voimin – julkaistaan kuluvan vuoden joulukuussa

Ubisoft esitteli tulevaa Avatar: Frontiers of Pandoraa parinkin videomaistiaisen voimin.

The Division -kehittäjä Massiven työstämä Avatar: Frontiers of Pandora sijoittuu tarinallisesti ensimmäisen Avatar-elokuvan jälkimaininkeihin. Pandoraa asuttavia Na'vi-hahmoja vastaan asettuvat RDA:n sotavoimat, joita vastaan voi mitellä joko yksin tai yhteistyössä kaverin kera. Peräti kuuden minuutin mittaisen pelikuvavideon voi katsastaa trailerin lisäksi uutisen ohesta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Capcomin mysteeripeli Pragmata paljastettiin jo vuosia sitten – valmista ei näyttäisi tulevan vielä tänäkään vuonna

Capcom on joutunut lykkäämään Pragmatan julkaisua, eikä uutta päivämäärää tällä kertaa lähdetty edes arvuuttelemaan.

Pragmata esiteltiin kiusoitteluvideon kera jo vuonna 2020, jolloin julkaisuajankohdaksi arvuuteltiin viime vuotta. Kehitysprojekti ei ole kuitenkaan edennyt odotettua tahtia, sillä julkaisua on jouduttu jälleen kerran lykkäämään. Uusi video Pragmatasta kuitenkin saatiin viime yön Capcom Showcasen yhteydessä – tämän voi katsastaa uutisen lopusta.

Jaakko Herranen
Uutinen

Pinokkio-tarinan Souls-henkiseen toimintamiljööseen vievä Lies of P sai julkaisupäivän lisäksi pelattavan demon

Lies of P sai Summer Game Fest -tapahtuman yhteydessä julkaisupäivänsä.

Lies of P kertoo puunukke Pinokkion tarinaa, joskin hieman yllättäen Souls-henkisenä toimintapelinä. Pariminuuttisen trailerinkin saanutta nimikettä päästään kokeilemaan demon muodossa vaikka heti. Tarjolla on seikkailun pari ensimmäistä lukua, joka antanee jo varsin mukavan kuvan Lies of P:n pelimekaniikoista ja varsin kiehtovan oloisesta tunnelmasta.

Lies of P julkaistaan 19. syyskuuta PC:lle (Steam) sekä Xbox- ja PlayStation-konsoleille.

Jaakko Herranen
Uutinen

Alan Wake II -pelikuvaa esiteltiin Summer Game Fest -lähetyksessä useamman minuutin verran

Alan Wake II oli vahvasti tapetilla Geoff Keighleyn Summer Game Fest -tapahtumassa.

Keighley oli haalinut Summer Game Fest -lavalleen itse Sami "Sam Lake" Järven, joka esitteli auliisti Remedyn tulevaa selviytymiskauhupeliä. Pelaajan ohjastettavana onkin tällä kertaa nimihahmon lisäksi FBI-agentti Saga Anderson, joka saapuu Bright Fallsiin tutkimaan mystisiä rituaalimurhia – näihin puolestaan liittyy vahvasti 13 vuotta aiemmin kadonnut Alan Wake.

Jaakko Herranen