Räiskinnän ja mäiskinnän riemujuhlaa
Immortals of Aveum on vauhdikasta toimintaa arvostavien taivas, mikäli kestää freimien putoilun.
Immortals of Aveum on vauhdikasta toimintaa arvostavien taivas, mikäli kestää freimien putoilun.
Näillä keinoilla säikytään kohta.
Ohjaaja Hideaki Itsuno juontaa fantasiaropellusta valottavaa esitystä.
Jaa jaa, sinne se tarina sitten päättyy.
Insomniac Games on saanut Marvel's Spider Man 2 -pelinsä kunnialla valmiiksi, hehkutellaan studion X-tilillä.
Ensimmäinen Marvel's Spider-Man julkaistiin vuonna 2018 Miles Morales -lisäpaketin jatkettua tarinaa paria vuotta myöhemmin. Nyt kultaan menneessä jatko-osassa seuraillaan sekä Peter Parkerin että Miles Moralesin Hämähäkkimiehiä näiden taistellessa ainakin Kraven the Hunteria ja ikonista Venom-symbioottia vastaan. Kehittäjätiimin hehkutteluvideon voi katsastaa uutisen loppuun upotetusta twiitistä.
Maistuvaa mätkettä, nyt jäniksellä ja naisninjalla maustettuna.
Wild Danny Trejo appears!
Lies of P on tupsahtanut Xbox Game Passiin jo päivää ennen virallista julkaisuaan.
Firewall Ultra jättää turhauttavan paljon toivomisen varaa. Niiden alta huokuu kuitenkin suorastaan valtava potentiaali.
Insomniac esitteli tulevaa Marvel's Spider-Man 2 -seikkailuaan taannoisessa State of Play -lähetyksessä.
Tällä kertaa New Yorkissa seittisinkoilevat sekä Peter Parkerin että Miles Moralesin hämikset, joiden välillä voi vaihtaa lähestulkoon lennosta. Mitä sitten pelialueeseen tulee, kerrotaan sen olevan Queensin ja Brooklynin myötä tuplasti edellistä osaa suurempi. Pitkiä matkoja voi taittaa pikamatkustuksen lisäksi Web Wings -liitopuvun suosiollisella avustuksella.