BioWaren vanhan koulukunnan fantasiaroolipeli Dragon Age: Origins on saanut julkaisunsa jälkeen paljon lisäosia, mutta sarja voi hyvin myös videopelien ulkopuolella. Romaani The Stolen Throne näki päivänvalon maaliskuussa 2009 eli reilusti yli puoli vuotta ennen varsinaista Dragon Age -peliä. Kirjoitustyöstä vastasi BioWarella työskentelevä David Gaider, ja The Stolen Throne oli hänen esikoisromaaninsa. Titan Booksin kustantama teos tarjoilee 400 sivun verran pätevää viihdettä. Kokonaisuus kuitenkin kärsii pahasti ennalta arvattavuudesta ja yllätyksettömyydestä.

Ajallisesti The Stolen Throne sijoittuu aikaan 30 vuotta ennen pelin tapahtumia. Dragon Age: Originsissa viitataan lukuisia kertoja aikajaksoon, jolloin Fereldeniä miehitti suuri ja mahtava Orlais´n imperiumi. Kirja tekee ”star warsit” eli kertoo tarinan pienestä kapinallisjoukosta, joka onnistuu tekemään lopun sortavasta miehityksestä. Kerronta etenee erittäin suoraviivaisesti polultaan poikkeamatta, mikä tekee tarinan seuraamisesta erittäin helppoa. Toisaalta lukeminen on ajoittain puuduttavaa ja tylsää, sillä luvassa ei ole mehuisia juonenkäänteitä, jotka ravistaisivat lukijaa hereille aina välillä.

Kirja tuntuu hieman liikaa fanituotteelta. Sen suurin ansio on taustoittaa pelin tapahtumia ja tutustuttaa lukija Fereldenin maailmaan. Valitettavasti Gaider unohtuu jahkailemaan aivan liian usein. Lukijan olisi voinut pelastaa tylsistymiseltä ripeällä kerronnalla, mutta nyt tarina etenee verkkaisesti 350 sivun verran ja saa ratkaisunsa salamavauhdilla viimeisen 50 sivun aikana. Harmillisesti romaani ei onnistu myöskään tuomaan mitään uutta kirjallisuustyyppiinsä, joten tämänkin vuoksi paljon fantasiaromaaneja lukeneet kokenevat teoksen tylsäksi.

The Stolen Thronen arvon ymmärtää, jos onnistuu unohtamaan varsinaisen tarinan ja syventyy kirjan henkilöihin. Prinssi Maric on pelin kuningas Cailanin isä, mutta toisin kuin poikansa myöhemmin, Maricin on käytävä pitkä ja vaivalloinen tie kasvaakseen siksi hallitsijaksi, johon hänen syntyperänsä velvoittaa. Tässä tehtävässä Maric ei onnistu yksin ja saakin korvaamatonta apua Loghainilta, joka on tuohon aikaan vain hieman yli kaksikymppinen metsien mies. Pelissä tämä kuningas Cailanin appiukko on myyttinen sotasankari ja kirja tekee oivaa työtä taustoittaakseen, miten Loghain maineensa lopulta sai. Kolmas keskushahmo on prinssi Maricin tuleva puoliso Rowan, joka on Redcliffen aluetta hallinnoivan suvun jäsen. Näiden kolmen päähenkilön välisiä jännitteitä ymmärtää parhaiten, kun ajattelee Maricia Luke Skywalkerina, Rowania prinsessa Leiana ja Loghainia Han Solona. Romaanissa esitellään lukuisia muitakin henkilöitä, mutta vain yhden rooli kohoaa tarinan kannalta merkittäväksi. Haltianeito Katriel on Orlais´ta Maricin luo lähetetty vakooja, joka onnistuu aiheuttamaan matkan varrelle useamman kuin yhden mutkan.

Kenties ymmärrettävästi Gaiderin kerronta keskittyy kapinallisjoukkoon, mutta samalla se jättää miehitysvallan edustajat täysin lapsipuolen asemaan. Vallananastajaksi tituleerattu kuningas Meghrenin hahmo jää erittäin ohueksi, sillä hänet esitetään lähinnä miehenä, joka on vastoin tahtoaan määrätty hallinnoimaan takapajuista Fereldeniä. Meghrenin hovimaagi Severan on kulisseissa juonitteleva takapiru, jonka persoonasta ja tarkoitusperistä olisi lukenut enemmänkin. Vallananastajan hovissa kuplii ja kiehuu pitkin tarinaa, mutta ymmärrettävästi leijonanosa sivuista vietetään kapinallisten matkassa Denerimin maailmaa samoillen. Siitä huolimatta olisi ollut mielenkiintoista syventyä enemmänkin siihen tapaan, jolla Orlais´n miehittäjät harrastivat politiikkaansa Fereldenissä.

The Stolen Thronen suurin ansio on taustoittaa Dragon Agen rikas maailma lukijalle. Teoksen lukeminen on kuitenkin ajoittain raskasta ja ennen kaikkea pitkäveteistä sen yllätyksettömyyden vuoksi. Tarina on pätevästi ja sujuvasti kerrottu, mutta se ei tuo mitään lisäystä fantasiakirjallisuuden jo valmiiksi rikkaaseen lajityyppiin. Annan David Gaiderin esikoisteokselle pelimiehen kolme tähteä viidestä.