Suosittu ja omiin lempisarjoihini kuuluva Anno on saanut kuuden vuoden tauon jälkeen jatko-osan. Historiaa veivataan taaksepäin lähes 2000 vuotta, kun teollistumisen alkuajoista vuodelta 1800 palataan takaisin Roomaan, vuoteen 117. Vanha vitsi on edelleen voimissaan: vuosiluvun numerot summautuvat yhdeksäksi, aivan kuten sarjan jokaisessa osassa.
Leipää kansalle
Pääsimme tutustumaan ennakkoon kuukauden kuluttua ulos putkahtavaan versioon. Aivan kaikkea emme ole vielä nähneet, mutta ensivaikutelma on selkeä: grafiikkamuutoksista huolimatta tarjolla on kovin samanlainen tuotos kuin kuusi vuotta sitten nähty Anno 1800. Miksipä sitä hyvää pitäisi rikkoa?
Kaupunkeja rakennellaan saaristoisella kartalla, jossa pelaajan on kyettävä rakentamaan kukoistava kaupunki ja hallinnoitava monimutkaisia resurssiketjuja. Kaupunkilaisten tarpeita on kyettävä tyydyttämään riittävästi, jotta kehityksen pyörät pysyvät pyörimässä.
Viime kädessä kaikki pyörii asukkaiden tarpeiden ympärillä: jyväjemmareille riittää kaurapuuro ja hamppuvaatteet, mutta mitä kultivoituneemmaksi kaupunkilaiset kasvavat, sitä enemmän erilaisia tarpeita leivästä sirkushuveihin heille on kyettävä kiikuttamaan.
Ketjupolttaja asialla
Petollinen yksinkertaisuus ehtii muuttua jo ennakkoversion aikana haastavaksi, mutta samalla niin kovin herkullisen monimutkaiseksi keitokseksi. Mukaan ilmestyy kehitettävää teknologiaa, kaupankäyntiä ja lepyteltäviä jumalia, mitkä kaikki tarjoavat entisestä parempaa polttoainetta kaupungin kasvumoottoriin.
Oikeastaan jo parin pelitunnin kohdalla pelaajan on pakotettava itsensä ulos aloitussaarelta resurssien perässä, jotta plebeijeille voidaan valmistaa uusia tavaroita. Pelkästään kaupungin pitämiseen kasassa voisi käyttää loputtomasti aikaa, mutta samalla pelaajaa patistetaan eteenpäin juonen avulla.
Pelaaja pääsee toilailemaan vaikeasti kohdellun Marcian ja epävarman Marcuksen uraa kuvernöörinä. Periaatteessa juonenkäänteitä ei ole pakko seurata lainkaan, mutta kampanjatilassa ne kiistämättä rytmittävät toimintaa ilahduttavasti.
Jotain uutta, jotain vanhaa
Toistaiseksi kaikki vaikuttaa erittäin lupaavalta, ja tarjolla on luultavasti eräs vuoden parhaista rakentelupeleistä. Monesta asiasta huomaa kuitenkin, että kyseessä on Ubisoftin tuotos. Häkellyttävän monta asiaa tapahtuu näet suoraan edellisosan perusteella selkärangasta ja tuttua kaavaa kierrätetään hyvin tehokkaasti.
Resurssiketjut ovat muuttuneet, mutta perusajatus lähekkäin sijoitettavista tuotantolaitoksista ja napakoista ruutukaavoista kuljetuskulujen minimoimiseksi on yhä voimissaan. Myös heikkoudet ovat voimissaan: vaikka pelin voi laittaa vihdoin pauselle (huraa!), ei aikaa voi silti nopeuttaa. Tämä on hämmästyttävän vanhanaikainen ratkaisu.
Palaamme varsinaisen arvostelun pariin lähempänä varsinaista julkaisupäivää. Siihen asti nälkäisimmät voivat tutustua demoon, joka sisältää ennakkoarvion kaikki komponentit, mutta rajoittaa peliaikaa ainoastaan tunnin mittaiseen vilkaisuun.
nälkä
