11. lokakuuta lauantaina Kokouskeskus Puistotornissa Tampereella järjestetty Finnish Retro Con on manselaista käsialaa myös järjestäjiensä osalta: tuotantopäällikkönä hääri muun muassa musiikkibisneksessä ja sittemmin myös Jukka O. Kauppisen Pelivatkain-videoissakin esiintynyt Erno Sallinen, kun taas tuottajina toimivat pitkään alalla toimineet ja esimerkiksi V2.fi-sivustolla vuosikausia vaikuttaneet Mikko Heinonen sekä Manu Pärssinen. Jälkimmäistä ehdin hiukan jututtaakin humun keskellä.
Pärssisen mukaan tapahtuma on porukalleen intohimoprojekti, joka järjestettiin isolla henkilökohtaisella riskillä. Pahimmat pelot osoittautuivat kuitenkin turhaksi, sillä väki – kaikkiaan 750 ihmistä – löysi paikalle lopulta sankoin joukoin. Ennakkoliput myytiin hyvissä ajoin loppuun, joten sisään tullessa käytettiin niin sanottua kahden jonon taktiikkaa: toisessa ennakkolipulliset, toisessa paikalle putkahtaneet. Järjestely toimi kiitettävästi, ja paikalla ollut järjestyksenvalvoja huuteli kuuluvaan ääneen infoa kansalle.
Puistotornista tuli pelitorni
Sisälle päästessä kävi nopeasti ilmi, että Puistotornin tilat tulisivat käymään auttamatta aika ahtaaksi kävijöilleen. Portaikkoa ja aulaa lukuun ottamatta myyjät, kokoelmien esittelijät ja jopa esitysten pitäjät olivat yksittäisessä salissa. Metelin vuoksi oli välillä aika hankalaa kuulla, mitä lavalla höpistiin, mutta valtaosan ajasta puheesta sai selvää yllättävän hyvin. Finnish Retro Con on tarkoitus järjestää jatkossa kerran vuodessa, joten ensi vuonna olisi hienoa saada esitykset erilliseen tilaan.
Miljöönä Puistotorni oli todella mukava ja tunnelmallinen, miinuspuolenaan tietysti edellä mainittu ahtaaksi käynyt yksittäinen sali. Myyntipisteitä, showcaseja, esityksiä sekä työpajoja oli nähtävillä varsin mukavasti, ja oli erityisen hienoa jutella samanhenkisten ihmisten kanssa heidän intohimoistaan. Pidin erityisesti VHS-klubin ja PEZ-veljesten meiningistä sekä sarjakuvapiirtäjä Petri Hiltusen pitämästä Saturday Morning Cartoons -esityksestä, jossa teemana olivat aikuisille suunnatuista elokuvista tehdyt lauantaiaamun piirretyt.
Erilaisia laitteita oli myös kiitettävästi testissä, mistä ehdottomasti plussaa – oli pitkästä aikaa mukava naputella vähän Speden Speleistä tuttua Nopeustestiä sekä pelailla hiukan harvinaisempia masiinoita, kuten Neo Geo CD:tä ja Virtual Boyta.
Kasvukipuja
Vaikka tapahtuma keräsi monilta kiitosta, kritiikkiäkin sateli. Monet valittelivat ahtauden ohella myyntipisteiden yksipuolisuutta videopelien osalta: saatavilla oli lähinnä 8- ja 16-bittistä Nintendoa ja Segaa, uusimmat teokset olivat puolestaan ensimmäiseltä PlayStationilta sekä Nintendo 64:ltä. Yhdyn tähän: Väittäisin, että parhaimmat kissanpäivät olivat vintage-lelujen, LaserDiscien sekä VHS-kasettien keräilijöillä.
Lipun hinta puhutti myös kansaa. Erityisesti pitempään jonottaneet olivat sitä mieltä, ettei 15 euron lippu ihan vastannut markkinointiosaston kuvausta, vaan monet tuntuivat odottavan vielä päräyttävämpää tapahtumaa. Harmittavin seikka itselle oli flippereiden vähyys, sillä ennakkoon niitä kerrottiin olevan useampia, mutta lopulta aulassa oli yksi ainoa laite, joka sekin oli uudempaa mallia.
Paikallisessa Save File -pelibaarissa virallisilla jatkoilla esiintymässä ollut, muun muassa Commodore 64 -masiinoilla musisoiva 8 Bits High -yhtye jäi sekin kokematta ulkopaikkakuntalaisena myöhäisen esiintymisajan vuoksi, joten ensi vuonna orkesteri voisi aloittaa kenties hieman aiemmin. Itse Conissa viihdyin omalta osaltani hyvin, ja aion olla paikalla ensi vuonnakin. Kunhan muutamat kritiikin kohteet saadaan siloiteltua, on ensi vuonnakin luvassa varmasti hauska päivä retropelien-, -elokuvien sekä -fiilistelyn parissa.
Ohessa alla vielä lisää kuvakavalkadia tapahtumasta.
