Katsaus kotimaisiin pikkupeliklassikoihin #Suomi100

Suomalainen peliteollisuus tunnetaan maailmalla melko hyvin Max Paynen ja Angry Birdsin kaltaisten hittipelien ansiosta. Aina silloin tällöin jostain putkahtaa uusi menestyjä, joka vie nuorehkoa alaa eteenpäin maailmalla. Hittipeleistä ja menestystarinoista huolimatta kotimaisen pelikulttuurin todelliset helmet piilevät naavapartojen diskettihyllyssä.

Unohtakaa siis Quantum Break, Cities Skylines ja kumppanit. Toimituksemme valitsemat teokset eivät todellakaan kilpaile hienoilla grafiikoilla ja tuotantoarvoillaan, vaan hauskalla pelattavuudella sekä omintakeisilla ideoillaan.

Auts ja opetuslapset

Ajatus kolmioista lentämässä ympäriinsä ampumassa toisiaan ei kuulosta kovinkaan kiinnostavalta. Luolastolentelyt olivat kuitenkin kova sana 90-luvulla, eikä kotimaisista nimikkeistä ollut pulaa. Vuonna 1995 julkaistu Auts toimi suunnannäyttäjänä peleille, joissa ideana oli lennellä luolastossa ja eliminoida kanssapelaajat erinäisillä aseilla.

Muistan ”banaanibileet”, joka tarkoitti kerääntymistä eräässä kentässä olevan banaanin luo. Mielessä on vahvasti myös aseet, kuten armottoman potkun omaava dumbfire sekä ”limapyssy”. Näppäimistön ääreen mahtui vain kolme pelaaja, ja minä olin nuorimpana aina se neljäs, joka joutui pelaamaan touhuun huonosti soveltuvalla joystickilla. Siinäkin oli etunsa, sillä hektisimmillä hetkillä näppäimistö tahtoi mennä ”lukkoon”, kun liikaa nappeja painettiin yhtäaikaisesti, jolloin kukaan ei voinut ohjata kolmiotaan.

Autsin jälkeen tuli liuta muita samankaltaisia teoksia. Vwing vei ajatusta vielä pidemmälle, sillä siinä pystyi hyppäämään kolmioaluksestaan ulos. Kovin kummoisia ukkelilla ei tehty, mutta pistooli ja köysi tarjosivat yllättävän paljon hupia. Muita genren tunnettuja edustajia olivat Kops sekä Wings, mutta Auts oli se, joka määritti koko genren. Saipa Auts myös jatko-osan, joka ei kuitenkaan koskaan lähtenyt oikein lentoon.

A-P Kuutila

deLuxe Moposota

Kaksi tulevaisuuden mopoa asetetaan ylhäältä päin kuvatulle areenalle taistelemaan viimeiseen hengenvetoon asti. Taisto käydään tietysti maailman tehokkaimpien aseiden voimin. Esimerkkinä mainittakoon megatykki, miinoitusvehje sekä plasmajyrä.

Moposota oli aikoinaan pienen piirin herkkua, eikä monikaan kaverini ollut koskaan siitä kuullutkaan. Tämä oli harmi, sillä mopoilla kurvailu ja kaverin eliminoiminen oli järkyttävän hauskaa puuhaa. Aseiden lisäksi toisen pystyi tappamaan ajamalla tämän nalkkiin mopon perästä jäävän kuolettavan vanan avulla. Mopoihin valittiin tietysti myös kuski monenkirjavasta joukosta, joka sisälsi tuttuja naamoja Mopocopista keilaan. Kokonaisuuden kruunasi loistava tasoeditori, jonka avulla syntyi melkoisia mestariteoksia.

A-P Kuutila

Liero

Wormsin jalanjäljissä kulkenut kotimainen Liero teki matosten sodasta astetta brutaalimpaa. Laajaan arsenaaliin kuului muun muassa banaanipommeja ja mininukeja, jotka saivat tietokoneen nopeasti jumiin. Toiminta tapahtui reaaliajassa ja samalla näppäimistöllä, mikä teki taistelusta entistä hektisempää. Liero hyödynsi samaa konseptia kuin Molez, mutta jäi muistoihin veljeään paremmin.

Muistoihinsa voi onneksi edelleen palata muun muassa Dosboxin kautta vaikka suoraan selaimessa tai OpenLieroX-nimisen projektin parissa. OpenLieroX mahdollistaa muun muassa nettipelit kavereiden kanssa, joten nyt ei tarvitse enää kärsiä edes jumittavista koneista. Eläköön!

Niklas Isberg

Liero

Sakarin villapaitapeli

2000-luvun alkuhämärissä julkaistu Sakarin villapaitapeli loi moraalisimulaattorien genren reilusti ennen Telltale Games -nimikkeiden yleistymistä. Sakarin riipaiseva kohtalo villapaitansa suhteen muovautui täysin pelaajan tekemän valinnan mukaan. Protagonistiin samaistuminen on helppoa, sillä jokainen kylmässä pohjolassa asustellut lienee kärvistellyt jossain vaiheessa elon polkuaan samaisen dilemman edessä. Mikäli valintaa ei mieti loppuun saakka, täytyy koko savotta aloittaa säälittä alusta.

Simppeli, jopa minimalistinen ulkoasu tukee mainiosti Sakarin eleitä ja ilmeitä, ja miehen laaja tunneskaala onnesta epäuskoon tulee hienosti esille tarinan edetessä. Olen tahkonnut Sakarin villapaitapelin läpi ehkä sata kertaa, samaa ei voi sanoa The Witcheristä tai Skyrimistä. Mikä parasta, seikkailun pariin pääsee suoraan selaimella, vaikkapa täällä.

Toivoa sopii, että Sakarin villapaitapelin nimettömäksi jäävä koodarimestari toteuttaa tätä nykyä itseään Supercellin tai Rovion kaltaisen pelitalon leivissä.

Jaakko Herranen

Snake

Taneli Armannon koodaama legendaarinen kännykkäpeli Snake debytoi Nokia 6110 -puhelinmallilla joulukuussa 1997, tasan 20 vuotta sitten. Blockade-kolikkopeliin pohjautuvaa ideaa ei tarvinne selittää, sillä peli tuli vuosien saatossa taatusti tutuksi jokaiselle 90-luvun lopussa eläneelle kännykän omistajalle.

Simppeli ulkoasu ja yksinkertainen peli-idea oli Snaken suurin koukku, olihan oman digitaalisen lieron kasvattaminen parasta mitä aikalaispuhelimella voi tehdä. Peli julkaistiin kaikille aikansa puhelinmalleille, joskin se paras versio oli näppäintuntumansa vuoksi hajoamattomalla Nokia 5110 -kapulalla. Graafisesti ehostetussa jatko-osassa saati täysin turhassa 3D-versiossa ei ollut koskaan samaa koukkua kuin ihanan simppelissä debyyttipelissä. Myöskin kosketusnäyttöluureille ilmestyneet feikki-Snaket ovat alkuperäiseen nähden pelikelvottomia.

Jaakko Herranen

Ski Jump International -pelisarja

"V on tyylinä toimivin, sen tietää jokainen gimmakin", lauloi legendaarinen Matti Nykänen. Ski Jump International on yksi suomalaisten urheilu- ja taitopelien helmi. 1990-luvun puolivälissä julkaistu ensimmäinen osa loi perusteet erinomaiselle pelisarjalle, jota jatko-osat jalostivat huippuunsa. Ville Könösen luoma nimike esitteli yksinkertaiset mutta hermoja vaativat kontrollit sekä monipuolisen kattauksen pelimuotoja aina mäkiviikosta koko kauden kestävään rypistykseen. Kaiken kruunasi mahdollisuus pelata kavereita vastaan. Perusperiaate oli helppo oppia mutta vaikea hallita.

Ski Jump International 3 oli graafisesti huipussaan.

Mestariksi asti eteneminen vaati eri hyppyreiden tuntemusta, nopeat reaktiokyvyt ja tasaisen suoritusvarmuuden. Ensimmäisellä painalluksella lähetettiin hyppääjä hyvään tuulirakoon, jonka jälkeen nuolinäppäimellä suoritettiin tärkein eli ponnistus. Ennakointi että myöhästyminen olivat molemmat radikaaleja virheitä, joita ei enää ilmalennon aikana paikattu epätoivoisista yrityksistä huolimatta. Suoritukseen vaikutti lisäksi tuulensuunta, oikeaoppinen lentoasento sekä puhdas alastulo – oli se sitten telemark tai klassinen tasajalka. Ski Jump International on suomalainen klassikko ja edelleen erittäin koukuttava tuttavuus.

Petri Leskinen

Rally-Sport

Kotimaisista autopeleistä tulee monilla ensimmäisenä mieleen Flatout, Rally Trophy tai joillain kenties legendaarinen Death Rally. Todellinen suomirallin kuningas on kuitenkin jokin aivan muu.

Rally-Sport erottui joukosta jo pelkällä kuvakulmallaan. Kamera nimittäin seurasi ruudulla paahtavaa ralliohjusta koko ajan samalta puolelta. Erikoinen ratkaisu vaikutti tietysti myös ohjaukseen, sillä kääntyessä ohjaussuunnat vaihtuivat.

Erittäin letkeä ja huippurealistinen ajomallinnus teki ajamisesta todella hauskaa. Erilaisilla alustoilla oli väliä ja sora lensi komeassa kaaressa. Melko yksitoikkoinen äänimaailma puolestaan ei vakuuttanut, mutta silläkin oli puolensa. Erikoiskokeiden reunalla kannustavien ihmisten kammottava rääkäisy auton alle jäädessä sai aikaan naurunpyrskähdyksiä. Ikimuistoisin saundi lähti kuitenkin, kun kiesinsä onnistui kääntämään katolleen. Tuota erittäin ilkikurista naurua on vaikea unohtaa. Vielä vuosien jälkeenkin se palaa mieleen juuri sillä hetkellä, kun mokaa oikein kunnolla ja maailma tuntuu romahtavan.

A-P Kuutila

Yllä on vain pieni osa kotimaisten pelien helmistä. Listalta puuttuu ainakin sellaisia klassikoita kuin Triplane Turmoil, Tapan Kaikki, Mine Bombers, Ryssän Kauhu, Likvidoi Iivana, Koulu 3, Kiihdytyspeli sekä monia muita. Kerro kommenteissa omat suosikkisi vuosien varrelta.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

ladataan kommentteja...