N-Gage-pelien kehitykseen keskittyneen Gameloftin ura näyttää olevan nousujohteinen. Surkean Marcel Desailly Pro Soccerin jälkeen Asphalt: Urban GT oli merkki paremmasta, ja vielä parempaan näyttää yltävän Splinter Cellin kotikonsoliversioita häpeilemättä apinoiva Splinter Cell: Chaos Theory.
N-Gagen aiemmasta Sam Fisherin seikkailusta poiketen uutukainen on
täysin kolmiulotteinen. Pääpaino on edelleen hiippailussa, ja tärkeässä
osassa on varjojen hyödyntäminen. Pelaajalla on käytössään kaikki
kotikonsoleilta tutut kikat lukon tiirikointia, vartijoiden tainnutusta
ja aseilla ampumista myöten. Oikeastaan koko pelipuhelimen
numeronäppäimistö on käytössä suuren toimintojen määrän vuoksi, mutta
kontrollit onneksi iskostuvat nopeasti selkärankaan.

Peli on
jakautunut kolmeen pelimuotoon, joista ensimmäinen yksinpeli. Siinä
suoritetaan normaalisti aikajärjestyksessä tehtäviä erilaisten
juonikoukeroiden luodessa taustaa tapahtumille. Varsin mielenkiintoinen
uutuus on sen sijaan co-op-moninpeli, jossa tehtäviä päästään
tahkoamaan kaverin kanssa yhteistyössä. Pelaajien välinen kommunikaatio
on tärkeässä osassa, ja oman lisämausteensa antavat hahmojen eri kyvyt.
Esimerkiksi kahdesta pelaajasta vain toinen voi hakkeroiden
tietokoneita. Chaos Theoryssa on mukana myös Pandora Tomorrow'sta tuttu
moninpeli, jossa ihmispelaajat ottavat keskenään toisistaan mittaa. Osa
pelaajista on vakoojia, jotka yrittävät neutralisoida tietyn määrän
ND133-virusasemia. Toisen puoliskon harteille jää palkkasotilaan homma,
jossa pyritään pääsemään raa'alla tulivoimalla vakoojista eroon.
Palkkasotilaiden näkymä on kuvattu silmistä, kun taas vakoojilla kamera
on selän takana.

Splinter Cell: Chaos Theory vaikuttaa varsin
lupaavalta julkaisulta. Yksin- ja moninpelimoodit toimivat
erinomaisesti, ja peli hyödyntää hyvin N-Gagen potentiaalia niin
kontrollien kuin bluetooth-moninpelituen osalta. Maaliskuussa ilmestyvä
Chaos Theory on epäilemättä yksi pelipuhelimen tärkeimmistä alkuvuoden
nimikkeistä.

Vapaapainipelejä ei ole pitkiin aikoihin näkynyt taskukonsoleilla, mutta nyt pelistudio Exient takanaan julkaisija THQ Wireless tekee asiaan muutoksen. WWE Aftershock
jatkaa oikeastaan siitä, mihin kotikonsoleiden painipelit ovat jääneet:
RAW- ja Smackdown! -sarjojen kuuluisimmat painijat kohtaavat jälleen
toisensa. Hahmovalikoima kattaa muun muassa Big Show'n sekä
Undertakerin kaltaiset sankarit, ja yhteensä painijoita on mukana 12.
Jokaisella hahmolle on luotu oma yksilöllinen tapa astella kehään,
mutta muuten painijat eivät eroa paljon toisistaan. Liikkeet ovat
jokaisella sankarilla samat, mutta ominaisuuksien, kuten voiman ja
kestävyyden, osalta löytyy eroavaisuuksia.

WWE Aftershockissa
on käytössä tuttu energiasysteemi, jossa pelaaja pyrkii vahingoittamaan
vastustajan eri ruumiinjäseniä. Kun jäsenet ovat kärsineet tarpeeksi
vahinkoa, heikentyvät vastustajan otteet ja vastapuolen painijan saa
helpommin ottamaan lukua. Ennakkoversion perusteella systeemi toimii
periaatteessa hyvin, mutta ongelmaksi muodostuu otteluiden
yksinkertaisuus. Parhaimman tuloksen saa nimittäin aikaan lyömällä vain
vastustajan maahan ja hyödyntämällä heittoja oikea-aikaisesti.


Yksinkertaisuuden ohella esiversion ongelmana on puuttuva tunnelma.
Presentaatiota ei ole pystytty toteuttamaan uskottavasti, varsinkin kun
hahmot eivät muistuta esikuviaan. Myös jonkinlaista uramoodia jää
kaipaamaan vaikka erilaisia pelimuotoja on melko paljon. Esimerkiksi
Aftershockin pelivalikoimasta löytyy turnausmuotoinen pudotuspeli,
selviytymismoodi sekä yksittäisiä otteluita perus- ja erikoissäännöin.


WWE Aftershock ilmestyy ennakkotietojen mukaan ensi toukokuussa, ja se
tukee myös moninpeliä. Bluetoothin välityksellä kaksi pelaajaa pystyvät
ottamaan mittaa toisistaan, ja N-Gage Arenalle voi ladata parhaita
tuloksiaan.

---

Hack 'n slash pelien suosiosta kertoo kieltään se, että myös N-Gagelle
on alkanut ilmestyä genren pelejä lisääntyvässä määrin. Lajityypin
uusin edustaja on Xanadu Next,
joka sijoittuu keskiaikaiseen fantasiamaailmaan. Pelissä pelaaja saa
ohjattavakseen nuoren sankarin, joka on erikoistunut hirviöiden
lahtaamiseen. Taistelut käydään reaaliaikaisesti ruudulla, ja Xanadu
Nextin RPG-elementtien myötä hahmo kehittyy pelin edetessä.
Pelikokemukseen tuo hieman tasapainoa rauhallisemmat
pulmanratkontakohdat, jotka koostuvat ainakin esiversion perusteella
yksinkertaisesti palikoiden siirtelystä.

Graafisesti peli ei
ole mitenkään erikoinen, sillä tekstuurit tuovat mieleen varhaiset
PlayStation One –pelit. Ulkoasu kuitenkin tekee tehtävänsä, eikä
grafiikka häiritse itse pelattavuutta. Ennemminkin ongelmaksi voisi
luokitella pelin hitaan vauhdin, sillä välillä liikkuminen useamman
ruudun lävitse vie tuskastuttavan kauan.

X-Men Legendsiin
verrattuna Xanadu Next tarjoaa perinteisemmän pelikokemuksen.
Peruslähtökohdat ovat molemmilla peleillä melko samanlaiset, mutta
kummankin pelin omat teemat tuovat vivahteita pelikokemukseen. Xanadu
Next tuntuu esiversion perusteella selkeämmältä, sillä kamera on
lähempänä pelaajaa, eikä koneen ohjaamia hahmoja vilistä ruudulla niin
paljon. Myös peliin ympätty korttisysteemi, ja sen avulla saatavat
erikoishyökkäykset, tuovat persoonallisuutta peliin. Kokonaisuudessaan
Xanadu Next vaikuttaa vähintäänkin kohtuulliselta, ja testisession
perusteella se tuntuu X-Men Legendsiä laadukkaammalta. Kuitenkin vasta
kesäkuussa ilmestyvä Xanadu Nextin lopullinen versio osoittaa, kuinka
kovasta paketista on loppujen lopuksi kyse.