Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Yhh, miten värikästä. Ai kamala, katras eläimiä hahmoina. Pirteää ja tarttuvaa musisointia, hui kauhistus. Kaamosmasennushan tässä melkein lähtee, hyi.

Kyllä, Diddy Kong Racing on todella värikylläinen ja positiivissävytteinen kaahailu. Sitä ei välttämättä kehtaa esitellä Ranelle ja muille kulman kingeille, mutta mitäpä tuolla on väliä. DKR:stä puhuttaessa oleellista on se, että sitä kehutaan yhdeksi parhaista konsoleilla nähdyistä karting-peleistä.

Harvinainen herkku

Nintendo 64:lle vuonna 1997 julkaistu Diddy Kong Racing on Rare-pelistudion käsialaa. Tämä lause kertoo jo itsessään jotain tuotoksen laadusta. Tämä brittistudio nimittäin kehitteli ennen vuosituhannen vaihdetta monia ylistystä keränneitä pelejä. Oli kyseessä sitten Goldeneye 007 tai Banjo-Kazooie, piti studion nimikkeille nostaa hattua.

Diddy Kong Racing oli joka tapauksessa paras Nintendo 64:lle julkaistu karting-kaahailu. Se ohitti Nintendon kehittelemän Mario Kart 64:n, joka sekin oli toki mainio huristelu. Diddyn tuotoksessa oli kuitenkin yksi asia, jonka ansiosta se veti pidemmän korren.

Marion huristeluista poiketen tämä kaahailu toi mukanaan tarinatilan, joka toki sijoittui kaahaamisen ympärille. Juonikuvioissa paha Wizpig-avaruuspossusika pyrki valloittamaan Timber-saaren omiin pahoihin aikomuksiinsa. Alueen paras kilpakuski oli muutettu sammakoksi ja suupielet olivat mutrussa. Pelaajan tehtävänä olikin valita haluamansa hahmo ja kaahata voittoon kaikissa eteen tuotavissa koitoksissa.

Se tarinamoodi

Pelin tapahtumat sijoittuvat Timber-saarelle, jota päästiin tutkimaan vapaasti kolmella eri ajokilla. Sieltä täältä löytyy salaisuuksia sekä ovia erillisiin auloihin, joista päästään kisaamaan useammalla eri tapaa. Joka porttikongista pääsi neljään erilaisille radoille sijoittuviin kisoihin, joiden voittamisen jälkeen avautui ovi pomotaisteluun.

Kyllä, myös kaahailupelissä voi olla pomotaisteluita, vaikka sana taistelu ei välttämättä sovi näihin koitoksiin. Tavoitteena oli näet selvitä maaliin ennen huijaavaa ja isokokoista vastustajaa. Tämä kisan jälkeen neljä rataa päästiin ajamaan uudelleen, mutta ykkössijan lisäksi matkan varrella piti kerätä kasa kolikoita. Seuraavaksi kisattiin pomohirmua vastaan, mutta haastenamiskaa käännettiin kireämmälle.

Eikä meno tähän loppunut, vaan lopuksi kaikki alueen radat ajettiin putkeen Grand Prix -tyylisessä kisassa. Lisäksi ratoihin piilotettujen avaimien avulla päästiin ottamaan osaa hupaisiin taistelukoitoksiin.

Kaikkiin edellä mainittuihin hupailuihin päästiin ottamaan osaa neljässä maailmassa. Viidennessä taisteluhupailu tosin loisti poissaolollaan.

Toinen DKR:n parhaista puolista oli sen ajokkivalikoima. Vaikka kyseessä on Mario Kartin tapainen kurvailu, ei valikoimissa ollut pelkästään nelipyöräisiä kulkupelejä. Kaahaamaan pääsi tuttujen karttien lisäksi ilmatyynyvärkeillä sekä lentokoneilla. Ohjattavuus vaati hetket totuttelua, etenkin mikäli Mario Kart 64:n astetta jäykemmät kontrollit olivat aikoinaan iskostuneet selkärankaan.

Eläimet vieraissa

Ainakin kohtalaisen huomionarvoista DKR:ssä oli, että suuri osa hahmoista tavattiin myös muissakin peleissä. Diddy Kong on toki tuttu Donkey Kong Country -peleistä, mutta tässä nimikkeessä debyyttinsä tekivät Banjo-Kazooien Banjo-mesikämmen sekä Conker's Bad Fur Dayn nimihahmo. Conker oli tässä kohdin tosin paljon lapsiyleisölle sopivampi kuin tämän omassa kiroilua, laulavia pökäleitä sekä verta tarjoilleessa pelissään.

Mukana oli myös Donkey Kong Countryn peruskrokotiilipahis, Banjo-Kazooiessa tavattava kilpikonna sekä Timber-leijona, jonka piti aikanaan saada oma pelinsä.

David Wise on äijjä

Yksi erityisen positiivinen asia pitää DKR:stä vielä mainita. Peli oli nimittäin täynnä varsin loistavaa musiikkia. Tarttuvat renkutukset olivat David Wisen käsialaa. Jos pelimusiikki kuuluu mielenkiinnon kohteisiin, niin herran nimi tuntunee tutulta. Eikä syyttä, sillä hän on ollut säveltämässä lähes kaikkien Donkey Kong Country -tasoloikkien musiikit.

Hyviä esimerkkejä kaahailun menevistä musisoinneista olisi monta, joten vain yhden ymppääminen tähän artikkeliin tekee vaikeata. Mutta koska koko soundtrackia ei voi valita, niin olkoon tämä Pirate Lagoon -radan tarttuva ralli malliesimerkki siitä taiteenmuodosta, jota herra Wise sai aikaan.

Tiedän, aivan liian iloista ja pirteää. Mutta tarttuva renkutus silti kyseessä, sitä ei voine kieltää?

Nyt kävi näin

Vaikka Diddy Kong Racing näytti miten tarinamoodin voi käytännössä toteuttaa karttikaahailupelissä, ei samalle tielle ole lähtenyt kovinkaan moni muu. Mario Kartteihin ominaisuutta ei ole otettu mukaan, mutta Banjo-Kazooie: Nuts & Boltsin voisi kaiketi laskea tähän kategoriaan? Vakavammista huristeluissa ura- tahi tarinamoodeja on toki voinut pelata.

Varsinaista jatko-osaa Diddyn kaahailu ei koskaan saanut, vaikka Rare kehittelikin GameCube-konsolille Donkey Kong Racing -nimistä kilpahuristelua. Tämän projektin kohtaloksi kävi kuitenkin kauppa, jossa Microsoft sai Raren hoiviinsa. Eläinten selässä ratsastamiseen keskittyneestä pelistä saatiin ilmoille hupaisa video, mutta ei valitettavasti sen enempää.

Microsoft-kaupoista huolimatta Rare käänsi Diddy Kong Racingin Nintendon DS-käsikonsolille vuonna 2007. Kyseinen versio oli paranneltu ulkoasultaan, minkä lisäksi se toi muassaan uusia ominaisuuksia aina rataeditorista lähtien.

Hauskasta Diddy Kong Racingista ei kannata odotella minkään sortin uusioversiota. Rare-studio on kaukainen muisto entisestään sekä myös eri julkaisijan leivissä. Eipä Rare Replay -pelikokoelmastakaan voi tätä helmeä bongata, sillä pääosassa tavataan Nintendon omistamia hahmoja.

Voi rähmä.

Kirjaudu kommentoidaksesi