Alice: Madness Returns

Alice: Madness Returns jatkaa vuonna 2000 valmistuneen American McGee’s Alicen tarinaa. Konsolipelaajissa alkuperäisen teoksen nimen kuuleminen ei välttämättä herätä suuria tunteita, sillä se julkaistiin ainoastaan PC:lle. Kyseessä on synkkä jatkotulkinta klassiseen Liisa Ihmemaassa -satuun. Alicen perhe kuolee traagisesti tulipalossa, minkä seurauksena nuoren neidon mieli järkkyy pahoin. Itseään tapahtuneesta syyttävä sankaritar joutuu lopulta pakkohoitoon mielisairaalaan. Samalla Ihmemaan sadunomainen maailma muuttuu uhkaavaksi paikaksi eriskummallisine hirviöineen. Varsinaisesta kauhupelistä ei silti voi puhua, vaikka K18-leima on ansaittu paikoitellen runsaan verenvuodatuksen vuoksi.

Sekavaa aikaa

Jatko-osan tapahtumat käynnistyvät suurin piirtein siitä, mihin ensimmäinen päättyy. Alice toipuu paikallisessa orpokodissa yrittäen terapian avulla unohtaa menneisyyttään. Lyhyen 1800-luvun Lontoossa vietetyn selväpäisen hetken jälkeen pelaaja sinkoutuu ihmemaahan, joka on jälleen vaarassa. Mielikuvitusmaailmaa uhkaava mystinen juna tuhoaa kaiken tieltään samalla, kun pahuuden voimat nostavat päätään. Hullunkuristen maailmojen välissä vieraillaan lyhyesti todellisuuden puolella, mutta suurin osa ajasta vietetään Alicen pään sisällä Ihmemaata ja naisen mieltä pelastaen.

Juoni saattaa kuulostaa sekavalta, ja sitä se rehellisyyden nimissä onkin. Vasta loppua kohden punainen lanka alkaa kunnolla hahmottua. Kerronnassa lasketaan liiankin paljon sen varaan, että päähenkilön ollessa sekaisin saavat myös tapahtumat edetä sekavasti. Taustoja valotetaan kenttiin piilotetuilla muistoesineillä, joita keräämällä käynnistetään muutaman sekunnin mittaisia keskustelunpätkiä Alicen menneisyydestä. Lyhyet ääninauhat onnistuvat kuitenkin enemmän sotkemaan kuin selventämään juonikuvioita. Pelinsä uutena ostavat saavat bonuksena koodin, joka oikeuttaa ensimmäisen osan lataamiseen. Tosin 11 vuoden ikään päässyt teos ei ole vanhentunut järin arvokkaasti, joten alkuperäiset juonenkäänteet kannattaa kaivaa esiin vaikkapa Internetin syövereistä.

Hypi ja huido

Alice: Madness Returns edustaa pohjimmiltaan melko perinteistä tasoloikan ja toimintapelin yhdistelmää. Eteneminen on hyvin suoraviivaista, eikä kentissä voi eksyä. Lukuisat salareitit piilotettuine esineineen pitävät silti huolen, että joka nurkka kannattaa tutkia huolellisesti. Erikoisuutena Alice pystyy milloin tahansa kutistamaan itsensä taikajuoman avulla, jolloin päästään keräämään herkut esimerkiksi avaimenreiän sisältä. Juominen tekee poikkeuksellisesti hyvää myös aisteille, sillä miniversio näkee kenttiin piilotetut vinkit sekä muutoin näkymättömät hyppytasanteet. Alice osaa myös leijua ja ottaa lisää ponnistusvoimaa hyppyjen aikana, minkä ansiosta suuretkin välimatkat taittuvat vaivatta. Tasoloikkaosuudet toimivat yleisesti ottaen kelvollisesti, vaikka mitään ennennäkemätöntä ei tarjota. Sujuvat kontrollit ja selkeä kenttärakenne pitävät turhautumisen poissa.

Vihollisten lahtaamisessa yhdistellään lähitaistelutaitoja pitkän matkan aseistukseen. Asearsenaali on hauskan mielikuvituksellinen mutta lukumääräisesti suppea. Lähikontaktissa turvaudutaan nopeasti sivaltavaan leipäveitseen sekä raskaammista iskuista vastaavaan keppihevoseen. Kaukaisemmille kohteille oikeutta jaetaan konepistoolimaisen pippurimyllyn ja kanuunankuulia ampuvan teekannun avulla. Lisäksi käytössä on kaneiksi naamioituja etälaukaistavia pommeja, jotka houkuttelevat yksinkertaisimpia ilkimyksiä luokseen. Perinteistä torjuntaa ei ole käytössä, vaan iskuja väistellään teleporttaamalla pois vaaran tieltä. Taistelu vastustajien heikkoja kohtia etsien on aluksi hauskaa, mutta kapeahko kattaus eri vihollistyyppejä saa mäiskeen maistumaan puulta ennen pitkää. Kunnon omaleimaiset välipomot kenttien lopussa loistavat poissaolollaan, ja vaikeutta nostetaan yksinkertaisesti vyöryttämällä suurempia määriä tuttuja mörköjä pelaajan riesaksi. Satunnaiset kameraongelmat nostavat päätään hektisimmissä toimintakohtauksissa. Automaattisen tähtäyksen käyttäminen sekoittaa kuvakulman täysin, mikäli Alice tai vastustaja liikkuu ruudulla liian vikkelään.

Monipuolisuutta pakettiin tuovat satunnaiset minipelihenkiset osuudet, joita kenttiin on upotettu. Kaksiulotteisesti kuvatut räiskintä- ja hyppelysegmentit jaksavat viihdyttää hetkellisesti. Kohtausten liiallinen venyttäminen tosin kostautuu, kun samantyylistä pätkää pelataan kolmatta kertaa lyhyen ajan sisään. Aivoja ei seikkailun aikana juuri tarvitse rasittaa, sillä yksittäiset palikkatestit ratkeavat kuin itsestään. Tekijät tarjoavat jopa mahdollisuutta hypätä kokonaan harvalukuisten pulmien yli, mikäli pari ensimmäistä tuumauskertaa menevät pieleen.

Harmittavan keskinkertainen

Ihmemaan visuaalista tarjontaa voisi luonnehtia skitsofreeniseksi tapaukseksi. Monet yksityiskohdat, kuten sankarittaren liehuvat hiukset ja aidonoloisesti lepattava hameenhelma, luovat viimeisteltyä kokonaiskuvaa. Varsinaiset hahmojen liikeanimaatiot näyttävät sitä vastoin miltei yhtä kömpelöiltä kuin antiikkisessa edeltäjässään. Sama kaksijakoisuus pätee maisemiin: avarissa ulkotiloissa maalaillaan komeita unenomaisia näkymiä, kun ahtaissa käytävissä yksinkertaiset tekstuurit pistävät rumasti silmään. Kunnollista fysiikanmallinnustakaan ei ympäröiville esineille ole jaksettu koodata. Vihollisten sekaan mahtuu muutama kekseliäs ilmestys, mutta suuri osa vastaantulevista möröistä näyttää mustilta möykyiltä vailla minkäänlaisia yksityiskohtia.

Audiopuolella efektit kuulostavat komeilta, samoin ääninäyttelijät hoitavat leiviskänsä esimerkillisesti. Musiikkiraita tarjoilee persoonallisia säveliä, vaikka niitä kuullaankin seikkailun aikana turhan harvakseltaan. Erityismaininnan ansaitsee päävalikossa kuultava omalaatuinen teos, joka jää väistämättä päähän soimaan. Tosin pidemmän päälle luritus alkaa raastaa tärykalvoja kaikessa melankolisuudessaan.

Suurimmaksi ongelmaksi Alice: Madness Returnsissa muodostuu osioiden turha pitkittäminen. Vaikka puhtaalle yksinpelille soisi tietysti aina mahdollisimman paljon mittaa, ylenpalttinen toisto alkaa häiritsemään. Pelikelloon tunteja kertyy lähemmäs parikymmentä, mutta koko aika jaetaan vaivaisen kuuden eri maailman kesken. Yhdessä kohteessa seikkaillaan turhan kauan identtisiä tasanteita pomppien ja tylsäksi käyviä vihollisia lahdaten. Kentän katkaisevaa Alicen heräämistä tosimaailmaan alkaa odottaa epätoivoisesti jo ennen kuin tasossa ennätetään edes puoliväliin. Kokonaisuudelle tekisi hyvää tiukemmat kenttäkokonaisuudet ja rutkasti suurempi maisemien vaihtelu vaikka sitten kokonaispituudesta karsimalla. Ei Alice: Madness Returns missään nimessä huono peli ole – mehukkaista ja mielikuvituksellisista lähtökohdista toivoisi saavan vain paljon ikimuistoisempaakin jälkeä aikaiseksi.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi