SBK 2011: FIM Superbike World Championship

Italialaista Milestonea voi hyvällä syyllä kutsua ajopelikehityksen työmyyräksi. Kuluvan konsolisukupolven meriitteihin lukeutuvat muun muassa keskinkertainen Superstars V8: Next Challenge ja viime vuonna julkaistu virallinen WRC-tulkinta. Useiden vuosien ajan repertuaariin ovat kuuluneet myös Superbike-moottoripyöräsarjaan perustuvat pelit, joita monet pitävät studion onnistuneimpina teoksina. Suomalaisille tutumpaan MotoGP:hen verrattuna Superbiket muistuttavat teknisesti enemmän katuversioita kuin FIA:n hallinnoimassa kuninkuusluokassa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita tarjoillaan silti riittävästi – oli kyse sitten virtuaali- tai tosimaailman menopeleistä.

Odotettavissa kevyttä asfaltti-ihottumaa

SBK 2011 edustaa selkeästi realistisempaa tulkintaa moottoripyöräilystä kuin Capcomin MotoGP -viritelmät. Kurvaillessa täytyy pitää kieli keskellä suuta, sillä liian hätäinen jarrun – tai kaasun – painaminen johdattaa pahaa-aavistamattoman kuljettajan nopeasti lähikontaktiin pientareen kanssa. Pyörää säätämällä hiotaan kierrosajoista viimeiset löysät pois. Vähemmän teknisesti orientoituneet kisaajat voivat ilmoittaa insinöörille, mikä osa-alue kulkupuolessa mättää, jolloin tallihenkilökunta tekee tarvittavat muutokset ohjeiden mukaisesti.

Yksinpelistä suurin osa ajasta vietetään uramoodissa. Kahdeksan kauden aikana keltanokkakuskista yritetään leipoa Superstock- ja Supersport-sarjojen kautta ylimmän Suberbike-luokan mestari. Ensimetreillä heikommin sijoittuneet tallit tarjoavat nuorelle kokelaalle sopimuksiaan, joista valitaan mieluisin vaihtoehto. Mitä parempi tiimi, sitä kovemmat ovat luonnollisesti myös menestyspaineet. Kisaviikonloppujen aikana on mahdollista kehittää pyörän yksittäisiä osa-alueita kilpailukyvyn parantamiseksi. Annetut tavoitteet saavuttamalla teknikot saavat uutta viritysosaa katteiden alle. Kauden päätteeksi noustaan ylemmälle sarjatasolle, mikäli näytöt riittävät herättämään tallipäälliköiden kiinnostuksen. Muuten mainio moodi kärsii yhä tietyistä omituisuuksista. Esimerkiksi alun perin yleistavoitteeksi ilmoitettu kymmenes sija loppupisteissä muuttuu jo parin yllätysvoiton jälkeen mestaruushaaveeksi, joten kauden päättävät kommentit saattavat kääntyä negatiivisiksi huomattavasti ennakoitua paremmasta menestyksestä huolimatta.

Viimeksi lanseerattu arcade-tila jätetään tällä kertaa unholaan, sillä sen tuoma lisäarvo lähenteli nollaa realismia tavoittelevassa teoksessa. Uran kaverina esitellään nyt SBK Tour, joka tarjoaa 50 tasaisesti vaikeutuvaa haastetehtävää. Tapahtumiin annetaan yleensä aikatavoite sekä pakollinen lisätehtävä. Kierrokselle määrätään esimerkiksi maksimiaika, miten kauan pyörän jarruja saa käyttää. Vastaavasti pelaaja saattaa joutua kikkailemaan 20 sekuntia kierroksesta keula ilmassa. SBK Touria koluamalla avataan piilotettuja ratoja, valokuvia ja legendaarisia kuskeja menopeleineen vuosien varrelta. Uutuutena mainostetussa valokuvamoodissa saa näpsiä kuvia kisan tapahtumista, mutta muiden pelien vakiovarustukseen vuosia kuulunut ominaisuus ei jaksa herättää enää suuria riemunkiljahduksia. Tarjolla on lisäksi mahdollisuus kaahailla pikakisoissa, kamppailla kelloa vastaan sekä tahkota yksittäisiä kausia haluamallaan kuskilla. Valikkorakenne säilyy identtisenä viimevuotiseen, vaikka hiomisen aihettakin olisi ollut. Pitkähköt ja etenkin liian usein toistuvat lataus- ja tallennustauot koettelevat jälleen hermoja.

Rautainen pelattavuus, pintaruosteinen ulkoasu

Jo ennestään loistavaa ajettavuutta on hiottu vielä asteen verran miellyttävämmäksi. Pyörien massa tuntuu yhä realistisesti kallistuksissa, mutta puolelta toiselle kääntyminen ei ole enää yhtä verkkaista. Myös jarrutuksissa ja mutkista kiihdytettäessä sallitaan aavistuksen aggressiivisemmat otteet. Mistään yltiöpäisestä helpottamisesta ei silti ole kyse, sillä pienikin herpaantuminen sarvissa kostautuu takuuvarmasti. Pyöräluokkien väliset erot mallinnetaan mainiosti: kevyitä Supersport-ajokkeja pystyy viemään suorituskyvyn äärirajoilla helpommin kuin raskaita tappiin asti viritettyjä Superbike-tykkejä. Simulaatioasetuksiin annetaan kolme eri vaihtoehtoa tutustumiskynnyksen madaltamiseksi. Turhista apupyöristä riisuttu realistisin moodi kannattaa kuitenkin kytkeä mahdollisimman pikaisesti käyttöön. Kun kantapään kautta opittuna kierrosajat paranevat pikkuhiljaa ja pyöräkin alkaa pysyä pystyssä, voi kokea saavuttaneensa jotain hienoa.
 
Tekoälyn toiminta ei herätä suuria tunteita, mikä luettakoon positiiviseksi asiaksi MotoGP 10/11:n raivostuttaviin kuminauhahuijareihin verrattuna. Kilpakumppanit ajavat suurimman osan ajasta siistissä rivissä tiukasti määrättyä ajolinjaa seuraten, vaikka satunnaisia ohituksia ja kaatumisia nähdäänkin. Vaikeustasoa pystyy vaihtamaan lennosta kesken uran, minkä vuoksi kisaaminen pysyy sopivan tiukkana omien taitojen karttuessa.

Yksi SBK-sarjan heikoimmista osa-alueista on pitkään ollut sen visuaalinen ulosanti, eikä tilanteeseen vieläkään saada merkittävää parannusta. Takakannen lupauksiin komeammasta ulkokuoresta kannattaa suhtautua varauksella, sillä pikaisella vertailulla viimevuotiseen erot jäävät häviävän pieniksi. Moottoripyörät kuskeineen näyttävät hyviltä, mutta ratojen pelkistetyt ympäristöt eivät hivele silmää. Aneemista ulkoasua ei pysty selittämään edes supersulavalla toteutuksella, kun maisemat vaihtuvat noin 30 ruudun sekuntivauhdilla. Mitään ylimääräistä kuorrutusta ajamisen oheen ei tarjota. Pyörät teleporttaavat tylsästi varikkopilttuusta suoraan radalle, ja palkintopalliseremonia hakee karuudessa vertaistaan. Äänitehosteet toimivat asteen verran paremmin tunnelman nostattajina: eri valmistajien menopelit erottaa helposti toisistaan moottorin soinnin perusteella. Päävalikon musiikkiraitana soi teknohenkinen bassojumputus, joka ei sovi muuhun kokonaisuuteen.

Varmistelun makua

Verkossa päristellään samalla kaavalla kuin aiemminkin. Pelimuodoissa ei tarjota suuria yllätyksiä, valittavana on yksittäisten kisojen järjestäminen tai kustomoitavat mestaruussarjat. Muokkausmahdollisuudet ovat kuitenkin kiitettävän kattavia aina halutusta ratajärjestyksestä simulaatioasetuksiin ja vahingonmallinnuksen määrittämiseen saakka. Tulostaulu kertoo, että kyse on pienen piirin huvista. Alle 3000 nimimerkin listaus ei luo järin rohkaisevaa kuvaa pitkäikäisestä yhteisöstä. Ennakko-odotuksista poiketen peliseuraa silti riittää yleensä muutaman aulan verran, tosin täysiin 16 pelaajan mittelöihin harvemmin päästään.

Yhteisön pienuudessa on hyvätkin puolensa: vaikka pelaajien tasoerot vaikuttavat välillä huimilta, joukko tuntuu koostuvan suosituimpia pelejä selvästi asiallisemmasta seurasta. Moninpelin parissa viihtyy erinomaisesti, kunhan kanssakaahareita riittää. Laatu korvaa siis määrän tässä tapauksessa, ja kisaaminen muutaman hengen porukoissakin on hauskaa.

SBK 2011 nousee tämän konsolisukupolven moottoripyöräilyjen kärkeen, mikä osittain johtuu kunnollisen kilpailun puutteesta. Arvosanan miettiminen aiheuttaa päänvaivaa: ihailtavan anteeksiantamaton pelattavuus ja nykykaahailuissa harvinainen realismin tavoittelu oikeuttavat hyviin pisteisiin. Toisaalta tämänvuotisesta painoksesta paistaa liiaksi läpi pelkän vuosipäivityksen maku. Etenkin yksinkertaiseen ulkoasuun ja tahmeisiin valikoihin näkisi mielellään jo parannuksia. Mikäli viimevuotinen osa koristaa pelihyllyä, ei pienten hienoviritysten vuoksi kannata uutukaiseen rahojaan sijoittaa. Mutta jos Milestonen näkemys moottoripyöräilystä on tähän saakka lipsahtanut tutkan alta, kannattaa lajityypin ystävien ehdottomasti tutustua SBK 2011:n tarjontaan.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi