Army of TWO: The 40th Day

Ensimmäinen Army of Two kohahdutti aikoinaan pelikansaa, kun Electronic Artsin pääjohtaja John Riccitiello ilmoitti lähettäneensä pelin kotiin kasvamaan. Laatu ei ollut tyydyttänyt isoa herraa, joten tiimi sai puolen vuoden aikalisän. Lusikalla annetusta ei voi kauhalla vaatia, joten edes lisätyö ei poikinut kuin keskinkertaisen räiskinnän. Silti kehittäjät saivat yrittää myös toisen kerran, eikä taloudellista haasteista kärsivä julkaisija tällä kerralla painostanut mahtisuorituksiin.

Shäpinää Shanghaissa

Omaa palkka-armeijaansa TWO:a (Trans World Operations) pyörittävät Salem ja Rios ovat sattuneet matkaamaan Shanghaihin, kun jostain syystä joku alkaa räjäytellä kaupunkia maan tasalle. Komeiden räjähdysten keskellä parivaljakko heittää mukaan sattuneet sotatamineet päälleen ja lähtee raivaamaan tietään kaupungin halki.

Army of Two: The 40th Day on sekä juoneltaan että sen esittämiseltä yksi heikoimpia esityksiä aikoihin, mutta räiskinnöissä tarina on aina ollut vain tekosyy täyttää ilma lyijyllä. Silti The 40th Day onnistuu alittamaan vertaistensa matalalle asettaman riman, joten olisi oikeutettua vaatia poikkeuksellisen mukaansatempaavaa pelattavuutta. Valitettavasti Army of Two pettää tässäkin suhteessa.

Ohjaus on kömpelöä ja raskaasti aseistetut äijät lähtevät liikkeelle kuin lehmä makuulta. Kaikkein pahinta on kuitenkin ärsyttävän ahdas näkökenttä. Ohjattava hahmo on aivan liian reunassa, minkä seurauksena tuntuu siltä kuin kuvasta jäisi jatkuvasti puolet näkemättä. Kameraa saa joka nurkan jälkeen heittää olkapäältä toiselle ja silti tuntuu, että jotain jää näkemättä. Suorituksen epäonnistuneisuutta ei voi olla ihailematta, sillä toimivia kolmannen persoonan räiskintöjä on nähty jo yli vuosikymmenen ajan.

Pariohjelman vapaat kuviot

Army of Two on alusta loppuun suunniteltu kaksin pelattavaksi. Tekoälykaveri on kyllä omatoiminen ja ajoittain tekee jotain lähes järkevää, mutta vastaavasti se saattaa yhtäkkiä kävellä raskaasti haarniskoidun konekiväärimiehen tulilinjalle. Kaverille voi antaa yksinkertaisia käskyjä, kuten "etene" tai "puolusta asemiasi". Parin voi myös käskeä toimimaan pidättyvämmin tai aggressiivisemmin, mikä onkin oikeastaan Army of Twon tärkein taktinen valinta.

Lähes kaikki tulitaistelut perustuvat vihollisten huomion kiinnittämiseen, ja tässä olennaista roolia näyttelee aggro-mittari. Kaikessa yksinkertaisuudessaan vihollinen katsoo sinne, missä rytisee eniten. Eteneminen on suojaamisen ja hyökkäämisen vuorottelua, joten puolet ajasta paria käsketään etenemään matalalla profiililla samaan aikaan, kun itse losotellaan sarjaa vihollisia kohti jonkin muurin takaa. Sitten vaihdetaan osia: kaverin hämätessä vastustajaa pelaaja koukkaa vasemmalta ja pääsee mukavasti ampumaan selkään. Kuviota toistetaan, kunnes lopputekstit alkavat rullata.

Välillä taistelutantereelle astuu yltäpäältä luodinkestäviin materiaaleihin sonnustautunut körmy. Näitä voi ampua kunnes naama muuttuu siniseksi ilman että kohde edes horjahtaa, mutta reiluuden nimissä veijareilla on selkään tai vyötärölle kiinnitettyjä punaiseksi maalattuja pussukoita. Pussit tietysti sisältävät luotiliivin läpäiseviä räjähteitä, joten vihollisen nujertaminen edellyttää tarkkaa ampumista oikeasta suunnasta. Tämä olisi kovin helppoa, jos tekoälypari vain ymmärtäisi, mitä tarkoittaa suojassa pysyminen ja sieltä ampuminen. Mutta se vain ei aina ymmärrä.

Dualismia vasta-alkajille

Tyhjää juonta ja paperinohuita hahmoja paikkaamaan Army of Two tarjoaa köykäisiä eettisiä valintoja. Aina välillä pelaaja kohtaa tilanteen, jossa paha valloittava armeija uhkaa viattomia siviilejä. Hyvä palkkasoturi pelastaa siviilit, paha ei välitä. Ja tumpelo päästää heidät kädettömyyttään kuolemaan. Seurasi kuolettava sivuosuma sitten välinpitämättömyydestä tai huonosta sihdistä, moraalimittari notkahtaa aina syyttömän siviilin sortuessa sotakoneen rattaisiin.

Muutaman kerran peli nostaa tiukan valinnan oikein erikseen etualalle. Tällöin tarjotaan pelaajalle kahta vaihtoehtoa, jotka voisi lähes nimetä "hyväksi" ja "pahaksi": tapa tai päästä menemään, varasta tai älä varasta, puutu epäkohtaan tai katso toisaalle. Valintojen seuraukset näytetään välittömästi lyhyenä sarjakuvamaisena episodina, ja lähes poikkeuksetta näissä katkelmissa osoitetaan, että hyvillä ja pahoilla valinnoilla ei ole väliä, koska kaikki päättyy kuitenkin aina jotenkin huonosti.

"Guns. Lots of Guns."

Selviytymistaistelussaan Salemilla ja Riosilla on apuna melkoinen asearsenaali: Pääaseena on kone- tai rynnäkkökivääri tai haulikko. Avoimempia maisemia varten mukana on tarkkuuskivääri ja hätätilanteisiin pistooli. Aseita ei jemmata näkymättömässä rinkassa, vaan ne roikkuvat pelaajan hahmon selässä tai vyötäröllä. Näiden kolmen oman torrakon lisäksi voi kuolleelta viholliselta poimia väliaikaiseen käyttöön vielä yhden lisäpyssyn. Vihollisruumiit jättävät jälkeensä myös rahaa, jota voi käyttää asevalikoiman kehittämiseen.

Asioiden yksinkertaistamiseksi asekaupan käymistä ei ole rajoitettu mihinkään erillisiin putiikkeihin, vaan kanuunakaupan saa avattua valikoista koska tahansa taistelun rauhoituttua. Rahaa voi käyttää joko vanhojen aseiden paranteluun tai kokonaan uusien ostamiseen. Lisää tulivoimaa, tarkkuutta tai räväkkyyttä saa hankittua investoimalla paranneltuihin lippaisiin, tähtäimiin, kahvoihin tai pistimiin. Tyylitietoinen palkkasoturi voi myös koristella kiväärinsä maastokuvioin tai sydäntarroilla.

Tusinatörmäily

Army of Two: The 40th Day ei olisi pärjännyt kilpailussa edes edellisen osan julkaisun aikoihin, sillä se on yksinkertaisesti liian keskinkertainen räiskintä keskinkertaista huonommalla tarinalla. Välivideoissa kyllä nähdään hienoja räjähdyksiä, ja esimerkiksi naapuritaloa vasten kaatuneen ja kallelleen jääneen pilvenpiirtäjän seinää pitkin etenevä taistelu on ihan mainio idea, mutta kömpelö ohjaus ja kehno tekoäly nakertavat nautintoa.

Parhaimmillaan kartat tukevat hyvin parityöskentelyä. Suojautumispaikkoja riittää, ja niistä on kiva kylvää luotikuuroja pahojen poikien päälle. Toisaalta yksinpelissä tekoälykaveri saattaa yhtäkkiä keksiä, että käskyjen kuuntelu on ihan turhaa hommaa ja juoksee keskelle kranaattikeskitystä. Kun tämä vielä kuorrutetaan mahdollisimman onnettomasti sijoitetuilla tallennuspisteillä, pitkillä lataustauoilla ja välivideoilla, joita ei voi ohittaa, on turhautuminen taattu.

Muutama toimiva idea ei pelasta Army of Twota. Ei etenkään Modern Warfare 2:n yhä hallitessa räiskintä-sceneä ja MAG:n kasvattaessa tasaiseen tahtiin suosiotaan. Lihaa ja verta olevan kaverin kanssa pelatessa Army of Two voi tarjota vaihtelua sitä kaipaaville, mutta yksinpelinä se jää parempiensa jalkoihin. Ehkä kolmas kerta sanoo toden, jos sellainen joskus nähdään.

Galleria: 

Kommentit

Mielenkiintoista, ettei arvostelussa käsitelty kaverin kanssa pelaamista ollenkaan. Hieman keskinkertainen räiskintä, mutta yksi tähti lisää co-op:sta. Eikä se ohjaus niin kamala ole.

Arvostelussa ei käsitelty co-opia, koska kukaan kaverilistallani ei omista peliä. Julkista co-opia yritin, mutta yritykset päättyivät kumppanin katoamiseen linjoilta tai oman konsolin tilttaamiseen. Voin vain kuvitella, että kaksin tämä on hauskempaa, enkä väitä vastaan, jos tälle yhden ylimääräisen tähden co-opista antaa. Niin paljon vahvasti Army of TWO on kahden pelaajan pelattavaksi suunniteltu.

Yksinpelinä kaksi tähteä on todellakin osuva arvosana. Ei mitään susipa*kaa, muttei mitenkään erikoistakaan. Co-oppina ja Extractionissa samassa partyssa pelatessa 2½-3 tähden peli.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi