Battlefield V Review Arvostelu PC

Battlefield V on paras sotapeli vuosikausiin

Battlefieldiä on pelisarjana verrattu aina miljoonamyynteihin yltäneeseen Call of Duty -pelisarjaan — vuoteen 2010 saakka, jolloin se näytti verrokilleen miten hommat hoidetaan. Battlefield: Bad Company 2 oli julkaisu, jossa otettiin selkein askel sarjan nykyiselle suunnalle.

Temaattisesti palaamme Toiseen maailmansotaan, jossa henkilökohtaiset uhraukset ovat itsestäänselvyys suuremman hyvän edessä. Ohessa on tyylikkäästi ohjattu tarinallinen yksinpeliosuus, joka kertoo sotivasta maailmasta ja eritoten sen eri kolkissa asuvista ihmisistä, joita suuri sota koskettaa.

Battlefieldin ytimessä on kuitenkin aina ollut moninpeli — tässä valossa mittavahko yksintekeminen tuntuu hieman kummalliselta vedolta. Aikaisemmat osat ovat saaneet mukavasti uusia kenttiä ajan myötä, mutta ensimmäinen kysymysmerkki nousee tässä kohden: tuleeko selvästi panostetumpi sooloilu viemään moninpeliltä jalansijaa?

Odotetuin Battlefield V:n osanen on Battle Royale -henkinen Firestorm-pelimuoto, joka julkaistaan vasta vuoden 2019 maaliskuussa. Jälkijunassa tulevalla toiminnalla kosiskellaan peittelemättömästi huikeata suosiota nauttivien Fortnite ja PlayerUnknown's Battleground -pelien ystäviä.

"War has Changed"
— Geneerisen Hollywood-elokuvan geneerinen mainoslause, joka pitää kerrankin kutinsa

Battlefield V:stä löytyy tutut neljä sotilastyyppiä: assault, medic, support ja recon. Ensimmäinen on suoraviivaisin sotilas, toinen on lääkintämies, kolmannelta saa lisää panoksia ja neljännen tehtävä on toimia pääasiassa eturintamasta kauimmaisena.

Tähän se sitten jääkin.


▲ Sotilastyypit ja sotakoneet ovat muokattavissa tukemaan pelaajan omaa pelitapaa

Tuntuvia muutoksia on monia ja näiden tarkoitus on alleviivata ryhmässä pelaamisen tärkeyttä, sekä pitää touhu soljuvana; enää ei tarvitse luottaa lääkintämieheen kranaatti-iskun jäljiltä, vaan lähestulkoon kuka tahansa voi taputella tomut olkapäiltä. Oman ryhmän sisällä näin, mutta lääkintämiestä edelleen tarvitaan, jos haluaa kiskoa toisten taisteluryhmien jäseniä tolpilleen.


▲ Tarkkuusampuminen on puhtaasti taitolaji... jossa amatööritkin välillä onnistuvat.

"Lipas autio!" ei ole ainut käskytys panostajan roolia toimittavalle supportille, vaan kaikki saapuvat taisteluareenalle osittain tyhjätaskuina; panoksia mahtuu aina lisää ja tukiroolia toimittavan urakka alkaa käytännössä heti. Kenttien laitamia kukittavat tark'ampujien tulee ilmoittaa omalle ryhmälleen vihollisten sijainteja kaukoputkella.

Kussakin neljän hengen ryhmässä on johtaja, joka voi hyvällä toiminnalla saada aikaan valtavasti — onnistuneet käskysuoritteet antavat pisteitä koko joukkueelle, mutta kerryttävät myös ryhmänjohtajan erikoissaldoa, jonka avulla voidaan esimerkiksi tilata vihulaisen tuliasemiin valtava pommi.


▲ Housut vaihtoon! Aseilla ja sotakoneilla on omat kehityspuut, joita saadaan auki niitä käyttämällä

Vaatteilla on väliä, sillä Battlefield V:n käyttämä teknologia tekee pelijulkaisu pelijulkaisulta vaikeammaksi erottaa ihminen ympäristöstä — vaikka katsoisi suoraan kohti. Valitsemalla vääränlaiset maastoutumiskuosit pomppaa oma olemus vihollisten tähtäimiin yhtä helposti kuin se pölvästi, jonka katsot pinkovan lumipuvussa keskellä ranskalaista kukkaisketoa auringon paisteessa.

On hienoa, että vaihtoehtoja ja valinnanvapautta on, mutta samalla pohjattoman typerää, että sotilaat ovat luopuneet maalaisjärjestä. Vaatteiden vaihtaminen on työlästä ja osaan valikoista ei edes pääse kuin aloitusruudun kautta. En nyt aloita sitä ulinaa siitä, että miksi oi miksi selainpohjaisesta valikkotouhusta on luovuttu, vaan totean, että eiköhän tämäkin epäkohta ennen pitkää suoristeta.

Valikot ovat kuitenkin valovuosien päästä niistä harha-askeleista, joihin selainelämän hylkäämisen jälkeen haksahdettiin.

Sota on helvettiä

Seinät sortuvat, katto tulee niskaan, maa antaa myöten räjähdyksestä ja puut pelmahtelevat tankin yllä sen moukaroidessa taistelutannerta. Lentue kylvää rypälepommeja ja vuorenrinne on laitettu nätiksi tark'ampujista. Kuuluisa sanonta "Sota on helvettiä" on Yhdysvaltojen sisällissodassa vaikuttaneen kenraali William Tecumseh Shermanin hyvä summaus asialle, josta allekirjoittaneella ei ole mitään oikeata käsitystä saati ymmärrystä.

Sotapelien rintamalla on nähty vaikuttavia tulkintoja, mutta yksikään muu pelisarja ei ole onnistunut alleviivaamaan sitä näin hyvin, kuinka kaoottista ja raadollista yhden sotilaan rooli tuollaisessa näytelmässä voi olla.


▲ Harvinaista, että tyhmällä ryntäilyllä jää eroon, saati että ehtii heittämään aukealla munat maahan ja nitistää oma nitistäjä. Kyseinen tussari on support-sotilastyypin MG 34 — suuren tulivoiman ase, joka on käytännössä käyttökelvoton ilman kolmijalalta ampumista

Jalkasotilaana ollessa hädän tunne on pelisarjan vahvuus, mutta uusimman osansa myötä myös fokuksessa, sillä kulkupelien vaikutuksille sotarintamalla on tehty... mystisiä toimenpiteitä. En tarkalleen ottaen vielä kymmenienkään pelituntien jälkeen osaa sanoa, että onko kysymys onnistuneesta kenttäsuunnittelusta vai mistä, mutta huoli pois te sotakoneseksuaalit: rintamalla on aina moisia vehkeitä. Lähtökohtaisesti se ei ole kuitenkaan niin välitön game over kaikille puolen hehtaarin metsän kaksijalkaisille, jos pystyrykmentin keskelle päräyttääkin tankkikuskien ritariässä.

Hyvä tankkikuski on edelleen hyvä tankkikuski ja erinomainen lentäjä-ässä pystyy lähes yksin kääntämään taistelun kulun — näin sen pitääkin olla. Hyvien pelaajien pitää saada tuntea olevansa hyviä.


▲ Lentäminen on käytännössä täysin eri peli — kuten ovat kaikki sotakoneet maalla ja ilmassa

Kysymys ei niinkään ole siitä, että kulkupelit olisivat paperia panssarintorjunta-aseiden edessä. Homman juju on enemmän siinä, että kuinka haastavaa esimerkiksi tankin tykkitulella ja konekivääreillä on osua kohteisiin — tappaminen on helppoa, mutta osuminen vaatii taitoa.

Jätkä ampu oikeesti!

Merkittäviä irtiottoja on todellakin tehty ja kokonaisvaltaisesti sodankäynnin voi sanoa olevan entistä raadollisempaa; poissa ovat yleiset indikaattorit, jotka maalaavat horisontissa vipeltävät viholliset pelaajien hakatessa merkitsemisen nappia. Ellei oma joukkue puhalla yhteen hiileen on elämä aina sen verran kurjempaa — ja usein myös lyhyempää. Suurimman älämölön pelaajien keskuudessa on aiheuttanut nimenomainen vastapelaajien merkitsemisen puute, mikä on tavallaan kertovampaa itse pelaajista kuin pelistä.

Battlefield-peleistä on löytynyt aikaisemmin HC-moodi, jossa tällaiset helpotukset ovat loistaneet poissaolollaan ja aseet ovat lähtökohtaisesti tappavia. Seurauksena taisteluiden dynamiikka muuttuu täysin. Yksinäiset ratsastajat ja ryntäilijät poimitaan entistä varmemmin luodilla tai muutamalla parempaan talteen.

Aikaisempien HC-moodien friendly fire -ominaisuutta ei ole kuitenkaan tuotu tähän mukaan — eli, omien sotilaiden luodit sun muut kranaatit voisivat vahingoittaa ja tappaa.

Battlefield V:n uudistukset ovat polarisoivia

Vihollisia on mahdollista merkitä muiden ruuduille, mutta periaatteessa ainoana sotilastyyppinä tähän pystyy nimensämukainen recon, eli tiedustelusotilas, tai arkisemmin tark'ampuja. Osuma tarkkuuskiväärillä nostaa yksittäisen maalitaulun horisonttiin, siinä missä yksiputkisen okuläärin käyttö voi maalata puoli maailmaa luotisadetta odottamaan.

Sotastrategiaa käytännössä

Ikiaikaiset samurait viisastelivat, että miekkaa ei tule vetää tupesta kevyin perustein. Tarkoittaen sitä, että liian herkästi ei pidä lähteä keulimaan jos ei ole kokemusta/vakaumusta viedä hommaa loppuun asti. Pelisarjan parissa viimeisimmässä osassa on ollut läsnä ilmiö, josta en omakohtaisesti ole oikein välittänyt: tulen avaaminen tarkoittaa sitä, että äärimmäisen suurella todennäköisyydellä joku toinen huomaa sinut.

Nyt ei näin ole. Järkevä tulenavaus, siirtyminen ja kärsivällisyys palkitaan tavalla, joka piru vieköön, tuntuu yhtä erinomaiselta kuin Battlefield: Bad Company 2:n aikoina.


▲ Taistelutantereiden keskellä olevat valloituspisteet hankitaan päivystämällä niiden lähellä

Reaktionopeushipan sijasta pelaajan tulee pystyä tulkita rintaman dynamiikkaa, joka vuorovetten lailla nousee ja laskee. Menetetty hallintapiste A ei välttämättä tarkoita sitä, että sinne tulisi rynnistää heti pää kolmantena jalkana — on mietittävä mitä vihollinen tekee seuraavaksi.

Jääkö tämä puolustamaan asemiaan? Pahimmillaan parempien tuliasemien vuoksi vihollinen nitistää vastahyökkäyksen ja aiheuttaa sodan rytmityksessä ns. harha-askeleen, joka ei pelkästään mahdollistanut valloitettujen asemien puolustamista, mutta myös turvallisemman siirtymän valloittamaan uusia hallintapisteitä — nitistetyt vastapuolen pelaajat kun joutuvat keräilemään luunsa etäämmältä, eivätkä välttämättä näin pysty puolustamaan seuraavaakaan hallintapistettä.

Anna kun isi näyttää

Sotimisessa on niin vauhdikas meno, että uusien asioiden opetteleminen voi tuntua... vastenmieliseltä. Esimerkiksi nurkkien taakse kurkistamisen aito hyötykäyttö on samalla sekä taito- että viitsimislaji. Tämä keikistely on saanut rinnalleen rutkasti käytetymmän syöksymisen. Sotilaat voivat heittäytyä maahan mihin tahansa ilmansuuntaan ja tämä on yksi oleellisimmista työkaluista hengissä selviytymistä ajatellen.

Kun olet päässyt yhden tyyppisestä tekemisestä jyvälle on suositeltavaa, että kokeilet jotain muuta. Lähes poikkeuksetta uudenlainen tekeminen auttaa sinua ymmärtämään myös sitä lempiduuniasi pykälän verran paremmin.

Nyrkkisääntö on, että se ottaa useamman kuoleman, kun lähtee harjoittelemaan lentokoneella lentämistä tai tankin ohjastamista — jo toisissa sotilastyypeissä on paljon opiskeltavaa ihan jo erilaisten varusteiden vuoksi.


▲ Joskus saa antaa, joskus vastaanottaa

Battlefield-peleissä on nähty harjoituskenttiä, joissa pelaaja voi rauhassa kokeilla erilaisia aseita ja kulkuvälineitä. Joulukuun alussa saadaan tuttu harjoittelualue, mutta siihen asti on edettävä erehdyksen ja onnistumisen kautta.

Joukkueenjohtajan toimia opetellessa on todennäköistä, että jättimälli tilataan rintamalle omien jalkojen juurelle, sillä kiikareiden kaivaminen ja kenttäradioon änkyttäminen tapahtuu virheen ja onnistumisen opastuksella.


▲ Opeteltuna ja onnistaessa pommin tilaaminen voi olla oiva työkalu — tässä käytännössä ratkaistiin matsi

On helppoa urautua siihen toimeen, mikä on tuttua ja jonka hallitsee edes jotenkin. Turhien harjoittelukuolemien yllä leijuu myös K/D-ratio, eli Kills ja Deaths, joka antaa "arvosanan" pelaajan kokonaisvaltaiselle suorittamiselle.

Tilastoja tuijottavat pelaajat eivät todennäköisesti touhota mitään muuta kuin sitä, minkä hallitsevat täydellisesti — ei tästä voi pelaajia syyttää, sillä lähtökohtaisesti: miksi käyttää aikaansa kuolemiseen kun voi sen sijaan tappaa?

You've been DICE'd!

Pelikehittäjä DICE on yksi harvoista pelialan audiovisuaalisen rintaman pioneereista ja sen voi hyvin sanoa vieneen kruunun Gears of Warit kehittäneeltä EPIC Gamesilta. Battlefield-pelien ruudulle vierittämä toiminta on runsasta ja äänimaailma mykistävän upeata kuunneltavaa.

Pienoisena sivuanekdoottina on mainittava, että PC:llä erilaisilla visuaalisilla asetuksilla on melko pieniä vaikutuksia ulkoasuun. Samankaltaisissa peleissä oli aikaisemmin mahdollista parantaa omaa suorittamista madaltamalla pelin grafiikka-asetuksia — jotta pusikot ja pitkät nurmikot poistuvat ja viholliset näkyvät täten paremmin. Eli, ei pelkästään siksi, että peli pyörisi paremmin. Vaikka alla olisi minkälainen tehomankeli tahansa, oli detaljien madaltaminen poskettoman toimiva ja laillinen "huijauskeino".

Onneksi tähän on tartuttu ja nykyisin tällaisissa peleissä on tietty presentaation perustaso, joka on kaikille sama ja ruohonkorret pysyvät yhtä pitkinä.

Battlefield V on parhaimmillaan joko hyvien kuulokkeiden tai surround-äänentoiston kanssa koettuna. Äänimaisema on yhtä tärkeä osa informaatiotulvaa kuin se, mitä pelaaja ruudullaan näkee — ensimmäiset parikymmentä matsia tosin menee kaiken ihmetellyssä ja fiilistelyssä.


▲ Visuaalisia efektejä ei osaa välttämättä edes arvostaa ennen kuin katsoo näitä hidastuksella — tai kerta toisensa jälkeen uudelleen

Yllättäen, Battlefield V:n näkyvin notkahdus tapahtuu presentaation saralla; peli on edelleen ulkoiselta habitukseltaan oikein hyvän näköinen, mutta enää hyvin harvoin samalla tavalla kaunis, kuin Battlefield 1:n voi sanoa olevan. Graafiset pudotukset ovat pienimuotoinen kysymysmerkki, sillä ruudulla ei tunnu tapahtuvan yhtään enempää kuin aikaisemmissa peleissä. Missään kentässä ei voi sanoa olevan mitään erityisen huikeata katseenvangitsijaa, vaan kysymys on kokonaisuuksista.

Erilaisten säätilojen vaikutukset ovat suorempia, sillä kenttien ja varsinkin sotimisen luonne muuttuvat, kun nummille vyöryy paksu usva tai aavikon rauniot kätkeytyvät hiekkamyrskyyn. Säiden muuttumiset ovat aina upeata katsottavaa.

Takavuosina DICE vöyhötti sotapelit "muuttavasta" teknologiastaan, jota kutsuivat nimellä Levolution. On hyvä, että tämä on unohdettu jo tovi sitten, sillä aidosti ja isosti muuttuvat ympäristöt kävivät auttamattoman tylsiksi, koska ne muuttuivat aina samalla tavalla.

Ehkä joskus palataan Levoluutioiden maailmaan. Ehkä ei.

Hyvä, parempi, paras, Battlefield V

Rymistely on peittelemättömästi eri tapaus kuin edeltäjänsä Battlefield 1 — se kulkee Battlefield 3:n ja Battlefield: Bad Company 2:n jalanjäljissä.

Hajanaisia bugeja on tullut vastaan ja pelin kaatuilu on aiheittanut arvostelijan lähipiirissä muutaman syvällisen sattuviitanan. Itselleni ei ole kuitenkaan sattunut mitään suurempia teknisiä ongelmia, vaikka käytössä onkin pelivalmistajien... vaihtelevasti tukema ultrawide-monitori. Latausajoista voisi nurista, mutta sen ajan voi käyttää vaikka hakemalla jääkaapista vissyä.

Sotaleikin odotetuin osa-alue Battle Royale -pelimuoto on vasta tulossa, mutta jo tässä vaiheessa voi vannoa, ettei se ainakaan huonommaksi nykyistä toimintaa tee.

Parhaimmillaan ystävien kanssa nautittuna

Battlefield V on erinomainen peli, jolle voi totutusti olettaa tulevan valtavasti uutta sisältöä.

Vuoden parhaimpia julkaisuita ja pelisarjalle paluu juurille.

ladataan kommentteja...