The World Ends with You: Final Remix

Erottumisen halu ja tyyli kävelivät kauppaan

Käsikonsoleilla ja mobiililaitteilla mainetta niittänyt outolintu lennähtää Nintendo Switchille – kestääkö yli kymmenen vuotta vanha teos ajan hammasta?

The World Ends with You on vedenjakaja: peliä joko rakastaa tai sitä vihaa. Eri ääripäihin jakautuvia pelaajia on ilostettu/kiusattu monta kertaa, mutta joko nyt olisi viimeinen kerta; Final Remix -nimijatkeella varusteltu versio eroaa aikaisemmista lähinnä yhteispelitilan myötä.

Haaveet kaaaatuuuuu

Maailma on äänekäs, kiireinen ja kylmä. Juuri sellainen, jossa nuoren ihmisen on helppo tuntea olevansa yksin. Syrjäytyminen ei ole ollut koskaan helpompaa kuin keskellä kaikista suurimpia ja vilkkaimpia kaupunkeja. Tarinan päähenkilö on yksinäinen susi, jonka matka ystävyyteen ja rakkauteen alkaa murtamalla itse pystytetyt muurit kivi kiveltä.


▲ Päähenkilöt taistelevat myös aikaa vastaan

Ympäröivän maailman "häly" manifestoituu hirviöinä vain harvoille ja valituille, jotka käyvät pakon edessä taistoon sekasortoa vastaan. Mitä tehdä kun metroasema tuntuu entistäkin ahdistavammalta ruuhka-aikaan?

Who you gonna call!?

Vasten kasvoja ryntäävä urbaani, ylimaailmallinen sekasorto ei ole päämäärätön peto. Taustalla tahtipuikkoa heiluttaa mystinen järjestö, joka vaikuttaa kuuluvan samaan todellisuuden säröön kuin tarinan päähenkilö ystävineen.

Sormijumpalle mars

Alunperin The World Ends with You julkaistiin Nintendon DS-käsikonsolille. Laitteen stylus-ohjauskynällä pelaaminen on lähtökohtaisesti tarkempaa, kuin mihin myöhemmät julkaisualustat pystyvät – tarkka tikku on hienostuneempi väline osoittamaan haluttua toimenpidettä ruudulla, kuin pelaajan (vaihtelevasti pökälemäinen) sormi.


▲ Ruutu käy helposti ahtaaksi

Mobiilipelaamisen tyypillinen "ruudun tössiminen" ei ole erityisen antava tapa pelata peliä, jossa vaaditaan edes jonkinlaista täsmällisyyttä. Pelisession jäljiltä on jopa syyllinen olo; puolet onnistumisista meni vahingon tai ohjaustavan epätarkkuuden piikkiin.

Nintendo Switch tarjoaa myös perinteisemmän pelitavan: laitteen ollessa telakassaan voi television ruudun tapahtumia ohjata peliohjaimilla.

Tämä se vasta karseata onkin

Nappiyhdistelmät ja liiketunniste-eleet eivät saavuta missään vaiheessa styluksen tuomaa tarkkuutta. Ohjausmanööverit ovat myös vaikeita muistaa, eikä mene kauaa, kun mielummin lährää Switchiä sormillaan.

Hukattua potentiaalia

Tarinan mielenkiintoiset yhteiskuntakommentit eivät kestä sen henkilökaartin sanailua. Ensinnäkin, dialogia vyörytetään uskomattoman kankealla miljoonan perättäisen puhekuplan ja kahden sanotun sanan tehokeinoilla. Toisekseen, henkilökaartilla ei ole mitään tähdellistä sanottavaa.

Juonta tökitään eteen päin pahiskliseillä ja päähahmon puuduttavalla angstilla.

Se on harmi, sillä vastaavanlaista tulkintaa ei ihan heti tule vastaan. Se, kun ihmiset unohtavat toisensa on merkki siitä, että jossain on menty perustavanlaisesti metsään. Työstressi, perheiden sisäiset paineet, ihmissuhteet sun muut epärakentavat elementit ovat konseptoitu mielenkiintoisesti pelitermein asioiksi, joita vastaan voidaan taistella roolipelimäisesti.


▲ Pelin hahmot ovat kliseisiä karikatyyrejä

Eihän tuossa mitään järkeä ole, mutta eipä tule mieleen ihan heti toista peliä, jossa toiminnan lomassa huomaisi pohtivansa puoliksikaan tämän suuntaisia asioita.

Sielun rasitusmurtuma

Vahvalla visuaalisella identiteetillä erottuva TWEWY on omanlainen klassikko – osittain siksi, että moista peliä ei olisi ikinä kuvitellut ilmestyvän nimenomaan Nintendon kannettavalle DS-konsolille.

Visuaalinen tyylittely jatkuu äänipuolella, jossa liikutaan populäärimusiikin atmosfääreissä hip hoppien ja elektronisemman annin kanssa. Tämä sopii hyvin teemaan, sillä perinteinen "klassinen roolipelimusiikki" tuntuu lähtökohtaisesti vieraalta tässä yhteydessä.

Biiteissä onnistutaan välillä

Suurin ongelma on äänitiimin valitsema lyyrinen tulkitsija, joka ei yksinkertaisesti pääse haluttuihin sfääreihin. Nuotin vierestä ulisemista on vaikea kestää, ja samoja biittejä tunnutaan jurnuttavan taukoamatta.

Muu maa mustikka

Kaiken taustalla on peli, jonka sisällöt antavat yllättävän paljon roolipelimäistä (ja mobiilipelimäistä) askarreltavaa. Uudelleenjulkaisuita ei tehtäisi, ellei niille olisi tilausta.

Maku- ja tyyliasioista voidaan väitellä maailman tappiin saakka, mutta irtiottoja tarvitaan aina, jottei harmaa massa nielaisisi aivan kaikkea. Roolipelin pukeminen nykyaikaisiin kledjuihin on edelleen aika hauska veto.

TWEWY ei ole kaikille ja monessa mielessä se on sen tärkein myyntiargumentti.

ladataan kommentteja...