Crash Bandicoot: Fusion

Poikkeavilla poluilla

Vicarious Visions on tunnettu mainioista Game Boy Advance peleistään, joissa ei ole hyvästä lisenssistä huolimatta maistunut rahastus. Erinomaisena esimerkkinä tästä on kesällä 2003 ilmestynyt taistelupeli Bruce Lee: Return of the Legend, jonka vahvuuksiin kuuluivat toimiva kombosysteemi ja tasosuunnittelu. Tiimi on kääntänyt myös yllättävän onnistuneesti pienelle taskukonsolillle suositut Tony Hawk's Pro Skater -pelit, joten Vicarious Visionsia voi hyvällä syyllä kutsua erinomaiseksi pelikehittäjäksi Game Boy Advance -ympyröissä. Ei ole ihme, että tiimi on saanut luottamusta vaativan tehtävän tuodessaan kaksi taskukonsolin merkityksellistä tasoloikkasankaria yhteen. Spyro: Fusionissa seikkailee vanha tuttu lohikäärme Crashin avustaessa sivummalta, kun taas Crash Bandicoot: Fusionissa pääosaa esittää suosittu pussihukka itse Spyron ollessa sivuroolissa. Tavoitteena kummassakin tapauksessa on kuitenkin sama, eli kukistaa liittoutuneet Spyron ja Crashin tuntemat pahikset, Ripto ja Neo Cortex.

Crash Bandicoot Fusion poikkeaa hyvinkin paljon aiemmista Game Boy Advancen Crash-peleistä. Vaikka tekijätiiminä on edellisten osien tapaan Vicarious Visions, on pelissä luovuttu lähes kaikista tasoloikkaelementeistä, jotka tekivät Crashin ensimmäisestä ja toisesta taskukonsolin tasoloikasta sellaisia kuin ne ovat. Vaikeustasoa on tiputettu rutkasti, ja enää tasoissa ei ole tavoitteena rikkoa kaikkia laatikoita taikka tehtailla uusia aikaennätyksiä. Kaikkien tuttujen elementtien sijaan Crashin seikkailuissa tällä kertaa pääosassa ovat minipelit, joiden pelaaminen on läpipeluun kannalta pakollista. Jokaisessa tasossa minipelejä on aina kuudesta ylöspäin, ja alipelejä läpäisemällä saa jalokiviä, jotka avaavat portteja seuraaviin kenttiin. 

80-luku on tullut takaisin

Spyro: Fusionin tapaan Crash Bandicootin seikkailussa minipelit ovat yksinkertaisia, joskin hieman monipuolisempia kuin kaksikon toisessa tuotoksessa. Vanhoista tasoloikkaelementeistä on jäljellä enää pieniä jäänteitä, sillä muutamassa alipelissä on vanhoja kunnon aikarajoja sisältäviä laatikonrikkomishaasteita. Tällaiset tutut ja turvalliset osiot jäävät kuitenkin vähiin. Lähes kaikki minipelit muistuttavat 1980-luvun yksinkertaisia tuotoksia, joissa kontrollit toimivat parilla nappulalla. Hyvänä esimerkkinä on muutama kumiveneellä ajettava alipeli, joissa pelaaja ohjaa seilaavaa venettä ainoastaan ristiohjaimella. Etenemistä omalta osaltaan vaikeuttavat miinat ja imaisevat vesipyörteet, joita sankarin tulee tietenkin vältellä. Toinen minipeli siitä yksinkertaisemmasta päästä on hieman omituinen lentelypeli, jossa pelaaja ohjaa ainoastaan aluksensa korkeutta, eikä vauhtiin voi vaikuttaa. A-nappulaa pohjassa pitämällä Crash lentää koko ajan korkeammalle ja napin vapauttamalla sankari tipahtaa kohti maata. Pelaajan täytyy siis osata näpytellä painiketta sopivassa suhteessa ympäristöjen kanssa, niin ettei törmäyksiä tapahdu. Kyseessä on melko toimiva, vaikkakin yksinkertainen minipeli, joka lainaa onnistuneesti Internet-selaimella pelattavan Helicopter-javapelin ideaa.

Kahdesta edellä mainitusta alipelistä huolimatta suurin osa Crash Bandicoot: Fusionin minipeleistä ovat hieman monimutkaisia, joskaan ei suuressa määrin. Mukana on esimerkiksi Spyro: Fusionista tuttu flipperi, jossa viholliset liikkuvat, kuten Space Invadersissa konsanaan. Lisäksi pakettiin on mahdutettu sivuttain vierivä avaruusräiskintä, joka päihittää mennen tullen Spyron seikkailun ylöspäin kulkevan vastaavan. Crashin räiskintäosuuksissa pussihukkaa on vastassa lepakoita sekä ilkeitä tiedemiehiä, joiden lisäksi vahingoittavat sähköaidat vaikeuttavat myös etenemistä. Hauskinta räiskintäosioissa, kuten myös monissa muissa minipeleissä, on kuitenkin timanttien keräily, joka onnistuu kaikki alipelissä esiintyvät laatikot rikkomalla. Se heittää soppaan oman lisämausteensa, ja nostaa jonkin verran alhaista vaikeustasoa.

Laatikkohaasteet vaikuttavat loppujen lopuksi hyvin moneen minipeliin, esimerkiksi melko viihdyttävässä tankkipelissä on rattoisaa etsiskellä monipolkuisista kentistä mahdollisia laatikkojen piilopaikkoja. Muutenkin kyseinen alipeli jaksaa viihdyttää, sillä sen kontrollit eivät ole liian yksinkertaiset. Olkanapeista ohjataan ajoneuvon tykkitornia, kun ristiohjaimella liikutetaan itse menopeliä. Toimintanappulalla tankki taasen ampuu kuulan, jota voi kimmottaa seinien kautta. Ratkaisut minipelin suhteen toimivat hyvin, ja omalaatuisen pelattavuuden takia alipeli on hyvin onnistunut. Samankaltaisia erikoisia ratkaisuja olisi toivonut näkevän pelissä enemmänkin.

Erikoista Crash Bandicoot: Fusionissa on Spyro: Fusionin tapaan se, että pomotaistelut hoidetaan molemmissa tapauksissa minipelien muodossa. Esimerkiksi Ninaa vastaan kamppailtavassa lopputaistelussa Crash ratsastaa hirviötä pakoon aiemmista Bandicoot-seikkailuista tutulla jääkarhun poikasella, jolla pystyy hyppäämään lujassakin vauhdissa esteiden ylitse. Kun pakomatka päättyy, tulee Crashin Spyro-ystävä viimeistelemään aloitetun kamppailun. Erikoiset kamppailut ovat sinänsä toimivia ja peliin hyvin liittyviä, mutta ongelmaksi muodostuu se, ettei pomotaistelut ole sen vaikeampia kuin muutkaan alipelit. Pahimmin tämä näkyy lopputaistelussa, joka on tylsä avaruusaluksin käytävä taisto, jonka läpäiseminen pitäisi onnistua jo yhden yrityksen jälkeen. Varsinaista huipentumaa jää pelissä kaipaamaan todella, sillä sekä Neo Cortexin että Ripton kunnollinen kohtaaminen samassa taistelussa voisi olla tasoloikan ystäville hieno elämys.

Tuttu Crash-look tallessa

Pelin tasosuunnittelussa näkyy se, että Vicarious Visions on ennenkin tehnyt Crash-pelejä taskukonsolille. Tallessa ovat Bandicootin seikkailuille ominaiset TNT-, omena- ja hyppylaatikot, joita pelissä näkee vähän väliä. Erilaisia laatikoita joutuu myös välillä hyödyntämään, tosin tämä jää vähälle edeltäjiin verrattuna. Tasosuunnittelu on muutenkin köyhää, eikä siihen ole panostettu, vaikka toteutus onkin parempaa Spyro: Fusioniin verrattuna. Paljon kertoo jo se, että peli sisältää vain neljä tasoa, joten pääpaino on turhankin voimakkaasti minipeleissä.

Positiivisessa mielessä tekijätiimin kädenjälki näkyy pelin huumorissa, joka ilmenee muun muassa Crashin mielipuolisten ilmeiden muodossa. Esimerkiksi painonnostominipelissä pussihukan tuskaisille ilmeille ei voi kuin nauraa. Huumori näkyy osittain myös alipelien sisällössä, sillä eräässäkin minipelissä Crash tuohoaa massiivisella raketinheittimellä kiltinnäköisiä lampaita. Tavoitteena on yksinkertaisesti tappaa mahdollisimman monta lähestyvää eläintä, joiden ei kyllä voisi kuvitella tekevän sankarille mitään pahaa.

Ulkoasun osalta peli noudattaa aiempien taskukonsolin Crashien linjaa, niin hyvässä kuin pahassa. Grafiikka on edelleen nättiä, mutta toisaalta kehitystä ei ole pahemmin tapahtunut sitten pussihukan ensiesiintymisen. Tasojen teemat vaihtelevat mukavasti, joskin ne ovat samat kuin Spyron seikkailussa. Äänimaailman osalta pelissä ei ole moitittavaa, muttei erityistä kehuttavaa. Peruslinjoja siis noudatetaan, ja tässäkin suhteessa mennään noudatetaan edellisistä osista tuttuja kaavoja. 

Ei hyvä, mutta Spyroa parempi

Crash Bandicoot: Fusion kärsii samoista ongelmista kuin Spyro: Fusion. Yksinkertaisten minipelien kerääminen samaan pakettiin ei ole toimiva idea, tosin Crashissa alipelit toimivat jonkin verran paremmin kuin Spyrossa. Siitäkin huolimatta pelissä jää kaipaamaan kunnollista ja puoleensa vetävää peliydintä, sillä nykyisenään Crash Bandicoot: Fusion ei houkuta pelaamaan. Edes neljän hengen moninpeli ei pelasta tuotosta huonojen pelien kategoriasta, sillä kavereiden kanssa pelattuna Crash toimii jopa vielä huonommin. Pelimoodit moninpelissä ovat nimittäin samat kuin Spyro Fusionissa, eikä korttien keräily ole sen kummoisempaa kuin kaksikon toisessa pelissäkään.

Kokonaisuudessaan Crash Bandicootin ja Spyron tuominen saman Fusion-nimikkeen alle jättää karvaan rahastuksen maun suuhun. Molemmat pelit ovat lyhyitä parin illan koitoksi, eikä tuotosten pelaaminen ole edes vaivan arvoista. Vielä, kun molempien pelien hankkiminen täysihintaisena edellyttää noin 100 euron investointia, täytyy Vicarious Visionsin toimintaa tässä tapauksessa ihmetellä. Aivan yhtä hyvin pelit olisi nimittäin voinut laittaa samalle kasetille, jolloin rahoille olisi saanut edes jonkinlaista vastinetta.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi