Spyro: Fusion

Kaksi vastaan kaksi

Game Boy Advancen Crash Bandicoot -peleistään tunnettu Vicarious Visions on saanut haasteellisen tehtävän. Tällä kertaa tiimillä ei ole pelkästään Crashia koskeva projekti, vaan nyt Game Boy Advancen kaksi kenties suosituinta tasoloikkasankaria, Crash ja Spyro, saatetaan yhteen kahden pelin merkeissä. Crash Bandicoot: Fusionissa pelaaja ohjaa kaikkien tuntemaa Bandicootia, kun Spyro on sivuosassa auttamassa pääsankaria. Tällä hetkellä arvostelussa olevassa Spyro: Fusionissa taas homma toimii päinvastoin. Perusidea on kuitenkin molemmissa peleissä sama: kaksi sankaria yhdistävät voimansa kukistaakseen pahikset Neo Cortexin ja Ripton.

Spyro: Fusion poikkeaa hyvinkin paljon taskukonsolin aiemmista lohikäärmeseikkailuista. Tällä kertaa kuvakulma ei ole kuvattu lintuperspektiivistä yläviistosta, vaan perinteisesti sivulta. Ratkaisu on poistanut pelistä luonnollisesti kolmiulotteisuuden ja sen takia pelaaja etenee 2D-tasoloikkien tyyliin. Spyroa vastassa tasoissa on melko vaarattomia vihollisia, joiden kukistaminen onnistuu poikkeuksetta hönkimällä niiden päälle tulta. Apunaan lohikäärmeellä on muutama kyky, joihin lukeutuvat muun muassa taidot hyppiä ja lentää. Vaikka vaikeustaso on alhainen, kestää sankari jopa neljä osumaa, minkä jälkeen uudesta elämästä verotetaan aina kymmenellä timantilla. Tarjolla on siis tuttuakin tutumpaa Spyroa kykyjen puolesta. 

Minipelivoimaa

Tasoloikka ei ole kuitenkaan pelissä pääosassa, vaan sen tärkeimmäksi puoleksi nousevat lukuisat minipelit, joita seikkailussa on yhteensä 25. Jokaisessa tasossa alipelejä on aina vähintään kuusi, ja hyvistä suorituksista pelaajaa palkitaan ylimääräisillä haasteilla. Minipelien pelaaminen onkin pakollista, sillä vain ne avaavat pääsyn seuraaviin kenttiin. Sisällöltään Spyro: Fusionin alipelit ovat hyvin yksinkertaisia, ja ne tuovat mieleen 1980-luvun kolikkopelit, jotka olivat aikoinaan hyvinkin suosittuja. Pelissä onkin pyritty säilyttämään vanhanaikainen pelattavuus siirtämällä vain ideat uusiin kansiin. Esimerkiksi välillä minipeleissä Spyro heitetään kenttään, jossa edetään ylöspäin avaruusräiskintöjen tyyliin tuhoten esteet tieltä. Toisinaan lohikäärme joutuu tankin ohjaimiin, ja ruutu vierii tasaisesti vasemmalta oikealle. Vastukset ovat molemmissa minipelityypeissä valitettavan yksipuolisia, sillä kunnon tekoälyn ohjaamista vihollisista ei ole puhettakaan. Pelaaja joutuu lähinnä kohtaamaan piikkipalloja, sähköaitoja ja tykkejä, joiden tuhoamisessa ei synny pahempia ongelmia.

Räiskinnän lisäksi minipelien joukosta löytyy myös muunlaista toimintaa. Mukana on esimerkiksi Space Invadersin tapainen flipperi, samoin kuin erikoinen siltapeli, jossa tavoitteena on tiputtaa vastustaja omalta sillaltaan. Välillä Spyro seikkailee minipelien merkeissä myös omana perinteisenä itsenään keräten timantteja tiukkojen aikarajojen merkeissä. Kekseliäin minipeleistä on kuitenkin peli, jossa Spyro ohjaa magneetein varustettua robottia. Napaisuutta vaihtamalla sankari on joko maassa tai katossa kiinni edeten vasemmalta oikealle. Tilannetta on vaikeuttamassa kuilut, sähköaidat ja viholliset, kun taas helpottavana tekijänä toimivat raketit, joilla saa pamautettua vihollisia taivaan tuuliin. Robottiminipeli on hetken aikaa oikein mukava, mutta valitettavasti se alkaa tylsistyttää lähinnä yksinkertaisuutensa vuoksi. Sama pätee koko peliin, sillä Spyro Fusionin ytimenä toimivat yksinkertaiset minipelit, joiden pelattavuus on 1980-luvulta. Tämä ei valitettavasti nykypäivänä tahdo riittää, vaikka pelejä onkin tarjolla suuri määrä.

Moninpelissä toivomisen varaa

Kuten jo todettua, minipelit ovat Spyro: Fusionissa pääosassa. Oikeastaan taustalla olevat tasot ovat pelissä vain portteja alipelistä toiseen, toki kentilläkin on oma hieman isompi roolinsa. Tasoissa kerätään valuuttana toimivia timantteja, joilla saa ostettua minipelejä avatuiksi. Kentistä löytyy myös kauppoja, joissa voi osallistua arpajaisten kaltaisiin pikkupeleihin ja ostaa pelikortteja. Kortit ovatkin melko olennainen osa peliä, sillä niitä saa itselleen muun muassa piilotetuista paikoista kentissä sekä läpäisemällä minipelejä. Valitettavasti korttien keräilystä huolimatta pelissä ei ole tarjolla korttipeliä, vaan ainoa niistä saatava hyöty on lisähahmot moninpelissä.

Jos yksinpeli kärsii Spyro: Fusionissa yksinkertaisuudesta, niin samaa voisi sanoa myös moninpelistä. Pelimuotoja kaverin kanssa pelatessa on kieltämättä paljon, mutta ne eivät valitettavasti jaksa viihdyttää. Tarjolla on esimerkiksi monenlaista variaatiota Pongista. Lisäksi mukana on myös muunlaisia moninpelejä, joissa harrastetaan muun muassa hippaa, lampaiden keräilyä ja muuta pikkupuuhastelua. Spyro: Fusionissa kavereita saa samaan peli-istuntoon linkitettyä korkeintaan neljä, ja vähimmäisvaatimus on kaksi pelaajaa. Moninpeliä on mahdollista pelata yhden pelikasetin avulla, mutta useammalla Crash Bandicoot/Spyro: Fusionin pelikasetilla avautuu luonnollisesti enemmän ominaisuuksia. Kaverin kanssa pelatessa voi harjoittaa myös eräänlaista uhkapeliä, sillä otteluihin on mahdollista laittaa kortteja panokseksi. Lisäksi perinteinen korttien vaihto onnistuu.

Takapakkia

Graafiselta puoleltaan Spyro: Fusion tuo mieleen aiemmat Crash Bandicootin seikkailut Game Boy Advancelta. Vicarious Visions on selkeästi halunnut sovittaa lohikäärmeen seikkailut omaan muottiinsa, ja ratkaisu toimii myös Spyron ympyröissä. Väripaletti on kirkas, ja sävyt vaihtelevat tasojen teemojen mukaan. Valitettavasti kenttiä on pelissä vain neljä kappaletta, ja erilaisia ympäristöjä olisi ollut mukava nähdä enemmänkin. Äänimaailman osalta Spyro Fusion ei hätkäytä mitenkään, kappaleet ovat kuunneltavia, mutta ne eivät jää mieleen. Ääniefektit ovat taas tuttua peruskamaa.

Kokonaisuudessaan Spyron uusin seikkailu Game Boy Advancella on valitettavan kehno, ja huonompi kuin aiemmat lohikäärmeen pelit taskukonsolilla. Minipeleihin keskittyvä tasoloikka ei yksinkertaisesti toimi, sillä samantasoisia minipelejä löytyy Internetistä pilvin pimein. Kaupalliselta tuotteelta odottaisi enemmän, eikä Spyro Fusion varsinaisesti houkuta pelattavuudellaan pelaamaan. Kyseessä nimittäin on hieman hajanainen kokemus, ja peliin olisi kaivannut selkeää sekä monipuolista peliydintä. Varsinaisesta tasoloikasta ei Spyron kohdalla voi edes puhua, sillä aiemmista seikkailuista tuttu toiminta on tipotiessään. Toki joitain poikkeuksia löytyy, esimerkiksi pari kekseliästä pomotaistelua.

Aiempien Spyrojen pelaajille uutta seikkailua ei voi varauksetta suositella, sillä Fusion on täysin uudenlainen pelikokemus. Nuoremmissa pelaajissa yksinkertaiset minipelit eivät välttämättä herätä lämpöisiä tunteita, mutta jotkut retroparrat lienevät tyytyväisiä. Crash Bandicoot: Fusioniin verrattuna Spyro tarjoaa hieman pidemmän, mutta alipeliensä puolesta yksinkertaisemman pelikokemuksen, joka riittää kattamaan vain parin illan pelisessiot. Kaksikosta lohikäärmeen seikkailu on valitettavasti kehnompi, joskaan se ei häviä hirvittävän paljon pussihukan uusimmalle.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi

Pelin tiedot

Arvostelussa: 
Arvosteltu versio: 

Peli on yhteensopiva Crash Bandicoot: Fusionin kanssa. Kiitokset arvostelukappaleesta Vivendi Universal Gamesille.