DuckTales Remastered

Nostalgian huuruista päihtyneet konsolifossiilit ovat varmasti pissanneet hunajaa siitä lähtien, kun Capcom ilmoitti julkaisevansa NES-klassikko DuckTalesista uudistetun version. Suomessa Ankronikkana tunnettuun tv-sarjaan perustuva tasohyppely oli 8-bittisen Nintendon lopunaikojen kovimpia pelejä, jonka ympärille jäi elämään vahva kulttimaine. Kyseinen tuotos olikin kaikinpuolin onnistunut seikkailu, jonka legendaariset musiikit soivat päässä vielä vuosien jälkeen. Luotto remasterointia kohtaan kasvoi entisestään, kun uusioversion kehittäjäksi paljastui muun muassa loistavista Mighty Switch Force -peleistä tuttu WayForward Technologies. Lähtökohdat ainakin ovat kohdallaan, mutta onko lopputulos onnistunut? No, kyllä on.

Vauhtimesta hurjin on Ankkalinna

DuckTales Remasteredin idea on yksinkertainen. Roope Ankka juoksee ja hyppii aarteita etsien läpi laajojen kenttien, jotka sijoittuvat ympäri maailmaa. Rikkaudet vievät kitupiikin aina Amatsonin sademetsästä Afrikan kaivoksiin ja lopulta kuun kamaralle saakka. Mukana menossa hääräävät Akun veljenpoikien lisäksi Pelle Peloton, Heimo Huima sekä Selma Taateli tyttärentyttärensä Tepan kanssa. Pari muutakin tuttua piipahtaa kehissä, mutta jätetään heidät yllätyksiksi. Pelaamaan muilla hahmoilla ei pääse, joten he edistävät tarinallista puolta tai tarjoavat kaivattua apua tietyissä tilanteissa. Kapuloita rattaisiin heittelevät Karhukopla, Kulta-Into Pii ja Milla Magia kukin vuorollaan.

Roopen ainoa todellinen apu piilee hänen kävelykepissään. Sauvalla voi huitoa kivenmurikoita vihollisten niskaan tai tynnyreitä otollisille paikoille hyppyjä helpottamaan. Tärkein ominaisuus on kepin käyttö loikkien tehostamisessa. Tikku tanassa pomppiessa Roope ulottuu korkeammille alustoille, ja vihollisten niskaan voi laskeutua huoletta, paria poikkeusta lukuun ottamatta. Keppihypyn alkuperäiset kontrollit saattavat tuntua tuskallisilta näppäinyhdistelmineen, joten vaihtoehtoinen tapa on valittavissa. Vanhan ajan ohjattavuutta varjostaa pelin surkea reagointi painikkeiden hakkaamiseen, sillä toisinaan tanko ei vain tule esille. Ilmiö on ikävä varsinkin silloin, kun alla odottaa piikkiköynnös poikineen. Helpommalla asetuksella ongelmaa ei ilmennyt.

Uutta juonta aina sahaa ankat uuu-u

Toinen merkittävä ongelma liittyy juonenkuljetukseen. WayForward on luonut seikkailulle kehyskertomuksen, jota kuljetetaan välivideoiden ja dialogin avulla. Idean tarkoitus lienee palvella tv-sarjan faneja, jotka eivät ole päässeet nauttimaan uusista jaksoista ikuisuuksiin. Ajatus on kaunis, mutta käytännön tasolla toteutusta olisi voinut miettiä tarkemmin. Etenkin pelin alkuvaiheilla eteneminen keskeytyy liian usein keskusteluihin, jotka alkavat jossakin vaiheessa ärsyttää kärsimätöntä tutkimusmatkailijaa. Kehittäjät ovat ilmeisesti itsekin ymmärtäneet tilanteen, sillä yhdessä välissä puhetulvasta vitsaillaan - on asia erikseen toimiiko lisää turhaa höpötystä tuova kohtaus toivotulla tavalla. Välinäytökset voi onneksi ohittaa, mikä sujuvoittaa uudelleenpeluukertoja huomattavasti.

Kenttäsuunnittelu ei pysy täysin uskollisena alkuperäiselle DuckTalesille, sillä ympäristöjä on paikoin laajennettu. Lisäksi mukana on kaksi lisätasoa, jotka hieman pidentävät muuten kovin lyhyttä kokemusta. Onneksi jokaisessa maailmankolkassa on paljon salaisia arkkuja sekä timantteja, joita ei ensimmäisellä pelikerralla välttämättä hoksaa. Kokonaiselinvoimaa lisääviä sydämiäkin on piiloteltu valeseinien taakse, joten tutkimusmatkailu kannattaa. Yhden osion läpäiseminen vie parisenkymmentä minuuttia, eli lopputekstit voi saavuttaa jo yhdessä illassa. Seikkailun lomassa on mahdollisuus rentoutua Roopen rahasäiliössä uimalla kolikkojen seassa.

Uudistettu ulkoasu on upea. Ympäristöihin on saatu uutta eloa yksityiskohtaisilla taustoilla, jotka vangitsevat piirrossarjan hengen mainiosti. Hahmoanimaatio nostaa lapsekkaan hymyn kasvoille kerran jos toisenkin. Modernisoitu ääniraita on oma hieno lukunsa. Tarttuvat melodiat on laitettu uuteen uskoon ja ne kuulostavat sangen messeviltä. NES-version musiikit on jätetty vaihtoehdoksi uudempaa soundia karsastaville. Erityismaininnan ansaitsee loistava ääninäyttely, joka on hoidettu sarjan alkuperäisten näyttelijöiden toimesta. On mukavaa huomata, että vanhat konkarit Alan Young ja vielä iäkkäämpi June Foray jaksavat näyttää tulkinnan mallia nuoremmalle polvelle.

Ei sääsket eikä hyttyset, vaan ankat uuu-u

Oli Nesin DuckTales tuttu tai ei, kannattaa Remastered ehdottomasti kokea. Huolella hiotussa kokonaisuudessa kontrolleihin ja tarinankerrontaan liittyvät ongelmat jäävät sivuseikoiksi. Toki alkuperäiset kontrollit olisi syytä hioa päivityksellä kuntoon, mutta näinkin ankkojen meno on varsin maittavaa. Toivottavasti pelin suosio nousisi sen verran suureksi, että vähemmän tunnettu jatko-osa saisi myös kokea moisen kasvojenkohotuksen, muista Nes-klassikoista puhumattakaan. DuckTales Remastered on selvästi tehty suurella sydämellä ja se ansaitsee paikkansa Wii U:n latauspelien parhaimmistossa. Uuu-u!

Galleria: 
ladataan kommentteja...