Dungeon Defenders

Peliteollisuudessa on se kiva puoli, että aina kun kuvittelee nähneensä jonkin idean lypsetyn loppuun, joku onnistuu löytämään vielä yhden näkökulman. Tornipuolustuspelit ovat kehittyneet alkuperäisestä Desktop Tower Defensestä PixelJunk Monstersin kautta Jelly Defenseen ja Plants vs Zombiesiin. Kun Anomaly Warzone Earth käänsi asetelmat nurin, saattoi hätäisempi kuvitella, että nyt on kaikki tornipuolustuksesta nähty. Mutta ei sovi tehdä liian nopeita johtopäätöksiä, sillä Trendy Entertainment vetäisi ässän hihasta ja muutti konseptin taistelupainotteisemmaksi ja pelihahmon olan yli kuvatuksi. Syntyi Dungeon Defenders.

Vähemmän torneja, enemmän toimintaa

Tornipuolustuksen idea on yksinkertainen: Kartalla on suojeltava kohde, jota viholliset yrittävät päästä ryöstämään tai hajottamaan. Viholliset ilmestyvät aalto kerrallaan yhdestä tai useammasta pisteestä kartalla ja kulkevat tiukkaan rajattuja reittejä kohti kohdetta. Pelaaja pystyttää rakennelmia hidastamaan ja vahingoittamaan vihollisia. Jos kohde on edelleen olemassa aaltojen loputtua, pelaaja voittaa. Jos kohde on täysin koskematon, pelaaja voittaa isosti.

Dungeon Defendersissä suojeltava esine on maaginen kristalli, jollaisia voi olla kartalla useita. Viholliset ilmestyvät aina useammasta oviaukosta, ja ne voivat edetä useita eri reittejä. Puolustusrakennelmien sijaan vihollisaaltojen torjunnassa suurin merkitys on taistelulla.

Dungeon Defendersin ainutlaatuisuus syntyy kuitenkin roolipelimäisistä elementeistä: Pelaaja luo itselleen oman hahmon, joka edustaa yhtä neljästä luokasta. Luolastoissa taistelemalla hahmo kerää kokemusta ja varusteita, joiden avulla se kehittyy tehokkaammaksi örkintappajaksi. Tämä tornipuolustuksen ja roolipelin yhdistelmä tekee Dungeon Defendersistä omaperäisen ja addiktiivisen kokemuksen.

Selviydy yhdessä tai kuole yksin

Dungeon Defenders on periaatteessa pelattavissa yksin, vaikka se onkin hauskempaa ryhmässä. Seurueen voi kerätä kasaan joko samalle sohvalle tai verkon yli. Peli ei skaalaudu pelaajaporukan koon tai kokemuksen mukaan, vaan tätä varten täytyy valita sopiva kartta ja vaikeusaste. Yksin pelatessani onnistuin turhautumaan normaalilla vaikeustasolla heti toisen kartan kanssa, sillä alhaisen tason hahmo vain ottaa levyynsä liian suurilta ja vahvoilta vihollisilta.

Todellinen hupi alkaa, kun seurueen saa täyteen. Jopa satunnaisesti netistä kerääntynyt joukkio saattaa onnistua pelaamaan järkevästi yhdessä, vaikka mitään suurta taktikointia Dungeon Defenders ei edellytäkään. Kunhan nyt joku muistaa välillä vartioida kristalliakin. Neljän hengen porukassa saman kartan jauhamisen tuskan määrä jaetaan neljällä, joten kärsivällisyys venyy paljon pitemmälle. Oletettavasti oikeista kavereista koostuva porukka tekee kokemuksesta vielä kertaluokkaa maistuvamman.

Rasittavinta satunnaiseen seurueeseen hyppäämisessä on se riski, että porukan perustaja antaa mistä tahansa syystä joukkoon liittyneelle randomille mononkuvaa persauksiin. Tietysti tämä pienentää mahdollisuutta, että yksinäinen ääliöilijä pilaa muiden pelin, mutta ihan yhtä lailla omasta mielestään asiallisesti käyttäytyvä ja jopa oman osuutensa tekevä puurtaja saattaa joutua pihalle potkituksi. Monen muun online-pelin tavoin Dungeon Defenders seisoo tai kaatuu peliseuran mukana.

Paluu keräilytalouteen

Diablon tai Borderlandsin tavoin Dungeon Defenders onnistuu vetoamaan alkukantaisen ihmisen viettiin kerätä kaikki kiinnostava ja hyödylliseltä vaikuttava mukaan. Aseet, haarniskat ja erivärisinä kimaltelevat esineet vetävät puoleensa, ja ne tulee lipastettua vaikka ei tarvitsisikaan. Myöhemmin kierroksen päätyttyä käydään saldoa läpi ja vaihdetaan vanhan tylsän kypärän tilalle koristellumpi. Rahaa kuluu uusien esineiden ostamiseen tai vanhojen virittelyyn. Myös lemmikin voi poimia putiikista matkaan.

Kokemuksen karttuessa hahmo oppii lyömään lujempaa, juoksemaan nopeammin tai pystyttämään rakennelmia tehokkaammin. Kehittyneempien kykyjen ja varusteiden testailu on osa sitä viehätystä, jonka vuoksi tällaisia pelejä jaksaa hakata senkin jälkeen, kun pelin kymmenkunta karttaa on koluttu useampaan kertaan läpi.

Dungeon Defenders on piristävän aivoton välipala kaikille toiminnallisesta pelaamisesta vähänkään tykkääville. Koska kierrokset ovat lyhyitä eikä niiden välillä ole minkäänlaista riippuvuutta, voi pelin kanssa viihtyä yhtä hyvin viisitoista minuuttia tai viisi tuntia. Yksinpeliksi tätä on vaikea suositella, mutta verkossa on onneksi aina seuraa. Jos uskoo löytävänsä kolme kaveria, joiden kanssa sukeltaa Dungeon Defendersin maailmaan, niin nopsasti vain räpyläkauppaan. Kyllä tämä hupi auttaa lievittämään Borderlands 2:n odottamisen tuskaa.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi