Eläimellisen tunnelmallista menoa avarassa maailmassa

Mooneye Studiosin uusin indiejulkaisu on avoimen maailman seikkailupeli, jossa pääosan esittäjänä toimii pelaajan ohjaama susi, ja tämän mukana kulkeva Lost Ember. Tunnelmallinen ja mielikuvituksellinen tarina, upeat musiikit ja näyttävä ulkoasu lukeutuvat uutukaisen parhaisiin puoliin. Seikkailua voisi verrata takavuosien helmeen, Journeyyn.

Komiat on maisemat, mutta niitä ei voi syödä

Väliotsikollani viittaan pelin ulkoiseen asuun, joka on hyvin tyylikäs ja ennen kaikkea värikäs, mutta silmäkarkin ohella reipas ravaaminen suden hahmossa alkoi ensimmäisten tuntien aikana kaipaamaan ympärilleen enemmän pureksittavaa. Rehellisesti sanoen olin erittäin tympääntynyt Lost Emberin erittäin verkkaiseen alkuun, jossa reittien löytäminen tuntui olevan ainoa tavoite. Kävin jopa katsomassa tutulta sivulta aika-arvion seikkailun pituudesta, että pääsisin tekeleestä mahdollisimman pian eroon. Huoleni oli kuitenkin turha, sillä pikkuhiljaa tarina rakentui kiinnostavampaan suuntaan ja juoni tempaisi mukaansa.

Juonen keskiössä olevalla sudella on hyvin erikoisen kyky, jolla se pystyy ottamaan hallintaansa minkä tahansa toisen eläimen ja palaamaan yhdellä napinpainalluksella omaan hahmoonsa. Maailmalla kohdataan muun muassa lintuja, kaloja, vuohipukkeja, elefantteja, biisoneita ja maamyyriä, joiden ominaisuuksia pitää hyödyntää päästäkseen eteenpäin. Muutamissa tilanteissa eläinten erikoistaitojen käyttö esimerkiksi pienten puzzlejen ratkaisussa piristää menoa kummasti, mutta ikävä kyllä päättelyä vaativia kohtia on aivan liian vähän tarjolla. Eläinten lisäksi apua tarjoaa mukana leijaileva Lost Ember, jolta saa tietyissä kohdissa hyödyllisiä vihjeitä etenemiseen.

Hyvin tyypillisesti seikkailussa täytyy vain etsiä oikea reitti, jonne pienempi otus mahtuu suden sijaan mainiosti, tai yhtenä vaihtoehtona tarvitaan siipipari alle pitempien kuilujen ylittämiseen. Ehdottomasti mielenkiintoisimmat hetket koin kalojen, biisonien ja vuorivuohien rooleissa, sillä näihin sisältyi eniten toimintaa. Useimmille eläimille on luotu muutamia reaktiotestejä, eli nopeita toimintakohtauksia, joissa tarvitaan päättelykykyä ja reagointia. Puzzlejen ratkaisussa focus-taidolla voidaan paikantaa muita eläimiä ja piilotettuja esineitä. Tarvittaessa aikaa voi hidastaa nopeiden kohtien helpottamiseksi.

Ammottava tyhjyys upean äänimaailman keskellä

Ääni- ja musiikkipuolesta vastaavat Craig Conner ja Will Morton. Conner on ansainnut kannuksensa muun muassa Grand Theft Auto -pelien parissa, sillä mies on luonut musiikkia kaikkiin sarjan peleihin. Morton taas toimi aikaisemmin Rockstar Northin äänisuunnittelijana. Vahvojen osaajien ansiosta äänimaailma on hivelevän kaunista kuultavaa, eikä kylmiltä väreiltä voi välttyä joissakin kohdissa. Musiikki pelastaa paljon niitä tylsiä hetkiä, jolloin vain ravataan ympäriinsä ja etsitään tietä eteenpäin. Tosin joissakin kohdissa musiikki soi jopa hieman liian lujaa, ainakin kuulokkeiden kautta kuunneltuna. Pienen paisumisen toki ymmärtää, sillä se korostaa hetkeä mukavan reippaalla tavalla.

Harmi kyllä tunnelma ja äänimaailma eivät pelasta kuin osittain niiltä tyhjiltä hetkiltä, joita tulee varsin usein. Toki kerättävät reliikit, sienet ja esimerkiksi legendaaristen eläinten löytäminen paikkaavat välillä seikkailun vaisuja kohtia, mutta liian usein käteen jää askeettisuudelta tuntuva tyhjyys. Jatkuva haahuilu ympäriinsä saa haukottelemaan ja miettimään muita pelejä kovalevyllä. Kun viimein löydetään reitti etsityn muistijäljen luokse, jolloin kuunnellaan pieni pätkä tarinaa ja etenemisen estävän barrikadin haurastuessa voidaan jatkaa matkaa sen läpi. Välillä hiljaisuuden rikkoo mukana liitelevän Lost Emberin miellyttävä ääni, jota kuuntelee ihan ilokseen vaihtelun saamiseksi.

Draaman kaaren huipentuma pienien säröjen naarmuttamana

Pelin jälkimmäisellä puoliskolla oli vaikea päästää irti ohjaimesta. Majesteettiset näkymät, käänteet juonessa ja draaman kaaren rinnanröyhistys pitivät otteessaan. Oli pakko jatkaa, teki mieli nähdä tarinan lopullinen ratkaisu. Lopputulos oli kuin upean Disney-klassikon hekumallinen hetki, jonka päättyessä jäädään suu auki ihailemaan tunteita herättäneen elokuvan tekijätiimiä lopputekstien aikana.

Matkalla tuli koettua muutamia ärsyttäviä hetkiä, jotka liittyvät lähinnä tekniseen toteutukseen. Pakolliset pysähdykset uudelle alueelle tultaessa, musiikin katkeilu, ja joissakin kohdissa jumiin jääminen eivät onneksi pilanneet kokonaisuutta. Lost Emberin automaattiset välitallennukset sijaisevat sen verran tiheässä, että valikon kautta voi huoletta palata edelliseen kohtaan. Meno on välillä jopa liiankin lunkia, sillä seikkailun vaaralliset tilanteet pystyy laskemaan yhden käden sormin. Eniten "kuolemia" aiheuttivat putoamiset liian korkealta, jolloin ohjattavana oleva eläin vain teleporttasi samaan kohtaan, mistä putosi.

Hieno kokonaisuus, vaikka haukotuksiakin nähtiin

Olen iloinen, että jaksoin innostua Lost Emberistä uudestaan vaisun alun jälkeen, jolloin välissä oli kokonainen viikko vailla yhtään peliminuuttia. Pelin saamien korkeiden arvosanojen ihmettely vaihtui ihailuun, ja kenties palaan vielä jonakin päivänä keräämään kaikki ne puuttuvat esineet, joita pelissä on runsaasti. Toiminnan ystäville ei ole kuin murusia tarjolla, mutta upea tarina, äänimaailma, hieno graafinen tyyli ja draama muodostivat tässä sellaisen paketin, että lopputulos jäi selvästi plussan puolelle.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi