Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Enslaved: Odyssey to the West

Ninja Theoryn edellinen peli, PlayStation 3:lle yksinoikeudella julkaistu Heavenly Sword, yhdisteli onnistuneesti kolmannen persoonan toimintaa ja elokuvamaista kerrontaa. Samalla se oli näyttelijä Andy Serkiksen (Taru sormusten herrasta –trilogia) ja Ninja Theoryn ensimmäisen yhteistyön hedelmä. Enslaved: Odyssey to the West jatkaa samalla konseptilla, mutta nyt mukaan porukkaan on saatu lisäksi käsikirjoittaja Alex Garland (28 päivää myöhemmin, Sunshine). Tekijöiden elokuva-alan kokemus näkyy ja tuntuu pelissä, joka kulkee tarina edellä jättäen pelattavuuden taka-alalle.

Seikkailua tulevaisuudessa

Pelin tapahtumat sijoittuvat 150 vuoden päähän tulevaisuuteen. Luonto on ottanut omansa takaisin ja ennen niin harmaat suurkaupungit ovat muuttuneet vehreiksi viidakoiksi. Köynnökset verhoavat pilvenpiirtäjien raunioita ja joka puolella partioi vihamielisiä robotteja. Vaikka lähtöasetelma on synkkä, vihreä luonto ja kirkkaat värit luovat tiettyä positiivisuutta. Verrattuna esimerkiksi Fallout 3:n karuihin kivikkoisiin joutomaihin Enslavedin maailma välittää huomattavasti toiveikkaamman tunnelman maailmanlopun jälkeisestä maailmasta.

Pelin tarina alkaa, kun päähenkilö Monkey herää orja-aluksen pienestä sellistä vain huomatakseen kuinka heiveröinen tyttö onnistuu pakenemaan vastapäisestä sellistä aiheuttaen samalla kaaoksen, joka johtaa lopulta aluksen maahansyöksyyn. Paon jälkimainingeissa tyttö onnistuu pujottamaan orjille tarkoitetun pannan Monkeyn päähän sitoen kahden ihmisen kohtalot yhteen. Jos tyttö kuolee, myös Monkey kuolee. Niinpä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin auttaa tyttöä pääsemään takaisin kotiin. Matka kohti länttä voi alkaa.

Tekijät ovat onnistuneet luomaan mielenkiintoisen maailman ja vaikka juoni ei Oscareiden tasolle ylläkään, upeat maisemat ja henkilöiden välinen kemia jaksavat ihastuttaa. Kaksikon seikkailu jatkuu kasvillisuuden valtaamasta New Yorkista vuoristoisiin maisemiin ja saadaanpa mukaan se pakollinen hauska sivuhahmokin. Toisaalta tarinankerronta jättää turhan paljon avoimia kysymyksiä. Vaikka peli tarjoaa loppuratkaisussaan jonkinlaisen selityksen maailman tämänhetkisestä tilasta, roboteista ja orjien kohtalosta, pelin mielenkiintoinen maailma olisi kaivannut hieman enemmän taustojen selvitystä. Sen sijaan Monkeyn ja Trip nimisen tytön välinen suhde on rakennettu taidokkaasti ja dialogi on kaiken kaikkiaan varsin onnistunutta. Hahmot saavat syvyyttä pelin edetessä ja tarinaa kuljetetaankin välinäytösten lisäksi paljon myös keskustelujen avulla.

Tuttua ja turvallista mäiskettä

Kaksikko on kuin kahdelta eri planeetalta. Pelaajan ohjaama Monkey on lihaksikas köriläs, joka ei taisteluja pelkää, kun taas hentoinen Trip hallitsee teknologian kuin omat taskunsa. Molempien erikoisosaamista tarvitaan, jotta vaarallisesta matkasta selvitään hengissä. Monkeylla on apunaan jonkinlaista energiaa varastoiva sauva, joka toimii aseena ja kilpenä robotteja vastaan. Pelaaja voi myös antaa käskyjä Tripille ja eteen tuleekin jatkuvasti tilanteita, joista ei selviä ilman kummankin osapuolen apua. Trip voi esimerkiksi ohjata robottien huomion itseensä antaen näin Monkeylle aikaa liikkua parempiin asemiin. Monkeyn hyökkäysarsenaalista löytyy perinteisten voimakkaan ja kevyemmän lyönnin lisäksi myös mahdollisuus ampua sauvallaan. Tuttuun tyyliin apinamies osaa myös väistellä ja torjua robottien hyökkäyksiä. Taistelu noudattelee lajityypin hyväksi todettuja normeja, mutta harmillisesti erilaisia robotteja on turhan vähän. Myös taistelussa olisi saanut olla enemmän vaihtelua. Nyt eri robottimallien hyökkäykset tulevat tutuksi muutaman ensimmäisen kentän aikana ja kikat niiden nujertamiseen aivan yhtä nopeasti. Vaikka taistelu toimii teknisesti, se ei ole kovin yllätyksellistä tai pitemmän päälle edes erityisen hauskaa. Pientä lisäintoa toimintaan tuo mahdollisuus kehittää Monkeyn taitoja vihollisilta tippuvien ja maastosta löytyvien pallukoiden avulla. Lihaskimppu oppii muutaman uuden liikkeen ja esimerkiksi suojia ja ammuskapasiteettia on mahdollisuus päivittää. Myös pomovastukset tuovat mukavaa vaihtelua toimintaan. Näitä isompia robotteja vastaan purevat tietyt taktiikat ja pelkkä summittainen lyöntinappien hakkaaminen on kuin kohtaisi vastaantulevan rekan pesäpallomaila kädessä – siinä vain satuttaa itsensä.

Pelin upeat maisemat ja korkeuserot tarjoavat mahtavat puitteet painovoimaa uhmaavalle hurjapäälle. Valitettavasti kiipeilystä on tehty aivan liian helppoa, eikä New Yorkin raunioita käytetä kunnolla hyödyksi. Monkey osaa tarttua kiinni vain tarkasti valittuihin kohtiin ja kaiken lisäksi nämä kohdat hohtavat ja välkkyvät, joten riski jumiin jäämiseen on häviävän pieni. Monkey ei voi myöskään hypätä harhaan tai tippua kielekkeeltä, joten kiipeily ei tarjoa oikein minkäänlaista haastetta. Pelaajan tarvitsee vain painella hyppynappia ja osoittaa suurin piirtein oikeaan suuntaan, Monkey hoitaa loput.

Tarinavetoinen toimintapeli

Enslaved: Odyssey to the West ei tarjoa mitään uutta tai ihmeellistä, mutta se on silti mukiinmenevä toimintapeli. Tarina jaksaa kiinnostaa loppuun asti ja peli on komean näköinen. Sen värikäs maailma erottuu massasta edukseen ja henkilöhahmot ovat muutakin kuin osa taustaa. Tripin kaipuu kotiin ja Monkeyn vastahakoinen suojelunhalu jäävät mieleen. Toisaalta avoimia kysymyksiä jää turhan paljon ja ruudunpäivitys takkuilee isoimmissa kahinoissa useasti. Pahimmaksi kompastuskiveksi nousee kuitenkin itse pelattavuus. Kiipeilyä on turhaan helpotettu ja haasteen puuttuessa Monkeyn hienot akrobaattiset taidonnäytteet jäävät vaille ansaitsemaansa huomiota. Toiminta käy niin ikään puuduttavaksi turhan nopeasti, kun vaihtelua ei ole tarpeeksi.

Peli on pelattu läpi vajaassa kymmenessä tunnissa ja kun minkäänlaista moninpeliä tai vaikeustasojen lisäksi muuta uudelleenpeluuarvoa ei ole, yksinpeli jää auttamatta kertakäyttöiseksi viihteeksi. Enslaved: Odyssey to the West on kuin elokuva, jonka katsoo mielellään kerran läpi. Pelin puutteet eivät pilaa pelikokemusta, mutta paremmin toteutettuna seikkailun kohti länttä olisi voinut aloittaa vaikka saman tien uudestaan.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi