Vuonna 2015 julkistettu Yooka-Laylee-tasohyppely kuuluu 2010-luvun Kickstarter-onnistujiin. Projekti keräsi aikanaan peräti reilut kaksi miljoonaa puntaa joukkorahoituksen turvin. Sen taustalla häärännyt porukkakin oli sangen nimekäs, sillä Britanniassa majaansa pitävä Playtonic Games koostuu lukuisista entisistä Rareware-työntekijöistä, kuten Chris Sutherland, Steve Mayles ja Gavin Price. Studio onnistui naaraamaan riveihinsä myös säveltäjä Grant Kirkhopen, joka niin ikään kuului ysärillä ja "nolkytluvulla" Raren porukkaan.
Innostusta ei hillinnyt se, että Playtonic tiedotti heti projektin alkajaisiksi saaneensa Kirkhopen kaveriksi toisen legendaarisen säveltäjän, KonsoliFINissäkin hehkutetuista sulosävelistä tutun David Wisen (montaa biisiä hän ei tosin ääniraidalle lopulta säveltänyt). Konkkaronkka lupaili Kickstarter-julkistuksessaan tekevänsä 3D-keräilytasohyppelyiden renessanssin, jonka olisi tarkoitus olla henkinen jatko-osa esimerkiksi juuri Raren rakastetulle Banjo-Kazooielle, muista loikinnoista puhumattakaan.
Yooka-Laylee julkaistiin lopulta vuonna 2017, vaihtelevien arvosanojen kera. Peliä kehuttiin erityisesti fiiliksestä ja audiovisuaalisesta toteutuksesta, mutta moitittiin muun muassa kehnohkosta kamerasta, aavistuksen ontuvista kontrolleista sekä epätasaisesta kenttäsuunnittelusta. KonsoliFINin arviossa teos keräsi kuitenkin mukavat neljä tähteä, joten toimitukseen edelleen kuuluva Niklas Isberg ei pienistä murheista liiemmin säikähtänyt.
Yooka-Layleen kaksiulotteinen jatko-osa Yooka-Laylee and the Impossible Lair onnistui paria vuotta myöhemmin huomattavasti paremmin, ja omaan makuuni se on ehdottomasti legendaaristen Donkey Kong Countryen veroinen loikinta. Nyt käsissämme on kuitenkin Yooka-Layleen myllätty versio Yooka-Replaylee, jonka on ennakkopuheiden perusteella tarkoitus muun muassa siloitella faneja pahastuttaneet särmät pois, lisätä uusia kerättäviä sekä ominaisuuksia ja uudistaa graafista ulkoasua modernimmaksi. Miten hyppely sitten onnistuu uudistuksissaan?
Iso M ja tohtori Kvaaks, pahat mielessä jälleen kerran
Tarinallisesti peli on tismalleen samaa piirrettyosastoa kuin aiemmin. Capital Beellä ja tohtori Quackilla on pahat mielessä, ja Yooka-kameleontin pitäisi pelastaa maailma uskollisen ystävänsä Laylee-lepakon kanssa. Seikkailu starttaa pahisten Hivory-tornien ulkopuolella, jossa hyviskaksikkomme loikoilee ja lomailee. Hyvin pian pelaajalle selviää kupletin juoni: maailma on pelastettavissa ainoastaan keräämällä riittävän määrän myyttisen kirjan sivuja. Näitä on siroteltu pitkin ja poikin viittä erillistä maailmaa, unohtamatta hubitukikohtana toimivaa Hivory-tornistoa.
Yooka-Replayleen ensivaikutelma on mainio. Uudistettu graafinen ulkoasu näyttää todella miellyttävältä, sillä esimerkiksi valaistukset vastaavat nykypäivää ja yksityiskohtia on aimo annos enemmän. Ennestään sympaattinen ääniraita on äänitetty uusiksi kunnon orkesterin kera, pelattavuus on viritetty huomattavasti napakammalle tasolle ja kamerakin tuntuu toimivan valtaosan ajasta paremmin. Lisäksi useimmat uudistukset vastaavat erittäin ansiokkaasti fanien aikoinaan esittämään kritiikkiin.
Esimerkiksi pelattavuus tuntuu huomattavasti aiempaa hiotummalta, ja kamerakin tuntuu toimivan paremmin. Kaksikon liikekavalkadi on samanlainen kuin ennen: Yooka ja Laylee voivat yksissä tuumin muun muassa hyppiä (ja superhyppiä) sekä liitää, pyöriä kuperkeikkaa, muuttua väliaikaisesti näkymättömäksi kameleontin tapaan sekä hyökkiä vihollisia kohti Crash Bandicoot -tyylisellä pyörähdyshyökkäyksellään. Mukana on nyt ensimmäistä kertaa myös kartta, jossa on kaiken kukkuraksi Mark-kirjanmerkkityypin merkkaamia pikamatkustus-kohtia. Markilta voi myös ostaa vihjeitä "sivukkaiden" (Paigies) löytämiseksi. Mapit ovat kookkaita, joten molemmat ominaisuudet ovat käytännössä elinehto viihtyvyyden kannalta.
Rytmi rämä
Seikkailun rytmitystä on myös muutettu, sillä tällä kertaa jokainen viidestä maailmasta aukeaa kokonaisuudessaan yksin tein, ja myös sankarikaksikon kyvyt ovat heti käytettävissä. Viimeksi avainasemassa ollut Trowzer-käärme (kjeh, käärme housuissa) pimitti Yookalta ja Layleelta juuri näitä kykyjä, joiden turvin pääsi eteenpäin tietyistä kohdista vain, kun oli kerännyt tarpeeksi sulkia. Ratkaisu tuo esiin yllättävän ongelman, sillä nyt Trowzer taantuu kosmeettista roinaa kauppaavaksi statistiksi, jolle ei periaatteessa tarvitsisi jutella ollenkaan. Harmi, sillä niljakkeella on edelleen sana hallussa! Onneksi Rextro-dinon pikkupelejä on sentään muutettu huomattavasti paremmaksi ensiosaan verrattuna.
Yksi rytmitystä olennaisesti muuttava seikka on myös "sivukkaiden" määrän muuttaminen 25:stä 50:een. Isompi määrä kerättävää ei haittaa, paitsi! Capital Been viimeiseen maailmaan päästäkseen tarvitsee ainoastaan kerätä tietty määrä "sivukkaita", ja jos näitä keräilee oikein innokkaasti, on mahdollista, ettei kaikissa maailmoissa tarvitse edes käydä! Suosittelenkin siis ehdottomasti keräämään vain tarvittavan määrän alkuun ja suorittamaan sataprosenttisen keräämisen vasta siinä vaiheessa, kun kaikissa maailmoissa on jo käyty. Tällöin kaikki juonipätkät tulee nähdyksi, eikä Been ja tohtori Quackin välinen humoristinen kanssakäyminen jää näkemättä missään vaiheessa. Ja ankasta puheen ollen: Hänen visailunsa ovat myös jätetty pois, mikä on pelkästään positiivinen asia, mutta toisaalta pelaajan suhde Quackiin jää tällä kertaa etäisemmäksi.
Tekniikka ei skulaa myöskään aivan täydellisesti. Siinä missä musiikki on huippua ja uudistettu grafiikka upeaa, tuo se mukanaan myös yllättäviä ruudunpäivitysongelmia, ainakin Xboxilla. Onneksi peli sentään pyörii valtaosan ajasta sulavat 60 freimiä sekunnissa, eikä kuolemista voi syyttää missään vaiheessa tekniikkaa.
Kokeilun veroinen uusintakierros
Pienistä kauneusvirheistään huolimatta Yooka-Replaylee on ehdottomasti olemassaolonsa oikeuttava uusiojulkaisu, sillä Playtonic on kuunnellut fanien palautetta tarkalla korvalla. Teos nousee nyt aidosti samalle tasolle isompiensa kanssa, sillä hyvän pohjan ansiosta alkuperäisteoksesta on nyt saatu myös pelillisesti mainio, joskin leppoisa 90-lukulainen loikinta, jossa isävitsit kukkivat, hahmot jokeltelevat ja jokaisella objektilla on mulkosilmät. Mikäs sen hauskempaa – itselläni oli ainakin usein hymy herkässä, vaikka erityisesti hahmojen ölinä mielipiteitä jakaakin (älkää huoliko, sen saa asetuksista pois!)
Jos Yooka-Laylee saa vielä joskus jatkoa, toivoisin Playtonicin seuraavalta tasohyppelyltä vielä enemmän Banjo-Kazooien kaltaista rakennetta, jossa on enemmän maailmoja tiiviimmässä kuosissa. Sen kun vielä joskus näkisi, niin ai että!
