Ihanan retroa tasoloikkaa

Miehet olivat ennen rautaa, naiset tehtiin mantelimassasta ja tasohyppelypelejä ilmestyi kuin sieniä sateella. Mennyttä on kuitenkin turha murehtia. Lähes sukupuuttoon kuollut genre heräilee pikkuhiljaa, sillä kesällä on luvassa nostalgiahuuruista loikintaa Crash Bandicootin saattelemana. Sitä ennen pureudutaan muun muassa legendaarisen Donkey Kong Countryn luoneen tiimin Yooka-Laylee-seikkailuun. Banjo-Kazooien henkistä jatko-osaa tähdittävät vihreä kameleontti Yooka ja violetti lepakko Laylee.

Kaverusten tarina alkaa kauniin kesäpäivän vaihtuessa myrskyisäksi, sillä sääennuste lupailee muutakin kuin poutapilviä ja lihapullakuuroja. Möhömahainen konna Capitol B ryöstää kaikki maailman kirjat, mutta sankareiden onneksi pahiksen suunnitelmat menevät mönkään. Kirjojen sivut leijailevat pitkin poikin värikästä maailmaa, ja estääkseen B:n aikeet sankarit ryhtyvät oitis hakureissulle. Kadonneista palasista aiheutuu parivaljakolle salapoliisityötä, sillä paperikääröt on piilotettu mitä eriskummallisempiin paikkoihin.

Lappuset löytääkseen kaverusten tarvitsee opetella uusia taitoja. Hätiin rientää punainen käärme Trowzer, joka halajaa sulkakyniä vaihtokaupaksi kikoista. Mammonaa keräillään kuin Mario kolikoita konsanaan, koska osa kentistä vaatii läpäisyyn tiettyjen kykyjen ostamista. Ominaisuuksien avaaminen ei ole onneksi kovin työlästä, sillä kulkureittien varsille on ripoteltu höyheniä varsin avokätisesti. Taskut täyttyvät nopeasti, eikä valuutan perässä tarvitse juosta verenmaku suussa.

Esikuvalleen uskollinen

Lähes jokainen opittu temppu muistuttaa Banjon ja Kazooien liikehdintää. Lepakon siipien avulla voi liitää lyhyitä matkoja sekä mäiskiä vihollisia pyörivällä ilmahyökkäyksellä. Seikkailu ei tarjoa erityistä haastetta, vaikka liikkuminen vaatiikin ajoittain tuskastuttavan tarkkoja loikkia. Myös muu toiminta koettelee pitkäjänteisyyttä. Varsinaisia tarkistuspisteitä ei ole lainkaan, joten vahinkokuoleman jälkeen palataan takaisin lähtöruutuun. Yooka-Laylee lainaakin hävyttömän paljon entisaikojen tasoloikilta.

Seikkailu luottaa ehkä jopa liiaksi retroiluun, sillä suurin osa sen viehätyksestä syntyy nostalgiasta. Tasohyppely ei taluta kädestä ja jättää asioita kertomatta. Pelaajan täytyy itse oivaltaa kuinka edetä eteenpäin.

Tarina muovautuu avaamalla maailmoja kultaisten kirjansivujen avulla. Paperinpalasten avulla kenttiä voi myös laajentaa, kunhan on vain ensiksi suorittanut tarpeeksi tehtäviä. Jokaisen viiden maailman aukaiseminen ei vaadi suurta hikoilua, ja jo läpäistyihin kenttiin palaaminen tuntuu hieman turhalta. Matkustelu kuitenkin tuo seikkailulle lisäarvoa. Minipelit puolestaan tarjoilevat vastapainoa tavanomaiselle loikinnalle. Mukana on muun muassa Donkey Kongista tuttua kärryillä ajamista ja ylhäältä päin kuvattua rallia. Pikkupurtavat ovat mukava lisä kaiken muun tekemisen kylkeen.

Maailmojen laajuus aiheuttaa osittain pientä närkästystä, koska ympäristössä samoilusta ei voi pitää kirjaa kartan avulla. Tärkeät paikat on syytä opetella ulkoa, jotta haasteiden luo löytää takaisin jatkossakin. Esimerkiksi arcade-pelejä tarjoava Rextro-dinosaurus on ajoittain niin varmassa tallessa, että kaveria etsiessä otsalle muodostuu hikikarpaloita valtoimenaan.

Kohderyhmänä tosifanit

Playtonic Gamesin kohderyhmänä ovat selkeästi 90-luvulla nuoruuttaan viettäneet pelaajat. Se kumartaa niin syvään vaikuttajilleen, että selkää alkaa pakottaa. Aikakaudelle ominaiset tekniset ratkaisut on jätetty ehkä tarkoituksella mukaan, mutta niiden läsnäolo ei tee kokemuksesta sen parempaa. Kamera heittelehtii välillä joka puolelle, jolloin esimerkiksi pitkiä hyppyjä on vaikeaa arvioida. Ruudunpäivitys notkahtelee myös silloin tällöin, mutta se ei onnistu häiritsemään.

Ulkoasultaan ja ääniltään Yooka-Laylee on värikäs tapaus. Dialogin huumori ei välttämättä uppoa jokaiseen, mutta tunnelma pysyy koko matkan ajan kepeänä. Laadukas ääninäyttely olisi tuonut teokseen aivan uudenlaista nostetta, sillä nyt pelkän siansaksan ja juoksevan tekstin seuraaminen ei aja ihan samaa asiaa. Ainakaan seikkailu ei ota itseään kovin vakavasti.

Yooka-Laylee tuo ysärin takaisin ryminällä, mikä vetoaa varmasti moneen lajityypin faniin. Nuoremmalle sukupolvelle tasoloikka saattaa olla kuitenkin liikaa, vaikka meininki onkin pirteää ja hauskaa. Suhteellisen vanhanaikainen ohjattavuus ja hullunkurinen kamera aiheuttavat helposti mielipahaa, sillä vanhemmallakin arvostelijalla paloi ajoittain käämi. Seikkailua voi silti suositella varauksetta – ainakin, jos entisajan tasohyppelyt ovat mieleen.

ladataan kommentteja...