Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Grim Fandango Remastered (PSN)

Grim Fandango on yksi niistä teoksista, joiden nimi tulee vastaan pelihistoriaan perehtyessä tämän tästä. LucasArtsin vuonna 1998 ilmestynyt seikkailuklassikko sai lämpöä ja rakkautta jo julkaisunsa aikaan, vaikka myyntien osalta julkaisu jäi pettymykseksi. Tämä ei kuitenkaan estänyt Sonya paljastamasta vuoden 2014 E3-messuilla Grim Fandango Remasteredin kehitystä. Uusintajulkaisu onkin aiheellinen, sillä Tim Schaeferin suunnittelema seikkailu kuoleman valtakunnassa on yhä toimiva kokonaisuus.

Luurankoina kuljemme kuolleiden maassa

Grim Fandango vie pelaajan elämän ja lopullisen kuoleman välimaastoon. Päähenkilö Manuel ”Manny” Cavalera työskentelee kahdeksannessa alamaailmassa myymässä matkapaketteja taivaaseen. Lähtökohtaisesti jokainen maanpäällisen tiensä loppuun kulkenut sielu viettää välietapilla nelisen vuotta ennen siirtymistä lopulliseen määränpäähänsä. Karmalla on kuitenkin näppinsä pelissä, sillä elämänsä kiltisti viettäneet pääsevät vehreämmille niityille viettämällä alamaailmassa vaivaiset neljä minuuttia. Ikävien sattumien summana Manny lähettää vahingossa Äiti Teresan lailla eläneen Mercedes Colomarin patikkamatkalle, vaikka todellisuudessa naikkosen paikka olisi ollut ensimmäisessä Pendolinossa kohti taivasta. Eipä siis muuta kuin setvimään korruptoituneen yhtiön toimintaa, ratkomaan pulmia kuoleman valtakunnassa sekä tietysti pelastamaan Mercedes.

Klassikkoseikkailun juju on ongelmanratkonnan lisäksi neljän vuoden ajanjaksolle sijoittuvassa tarinassa. Humoristisesti kerrottu juonikuvio pitää pihdeissään koko kymmentuntisen seikkailun, vaikka tapahtumissa harvemmin on päätä taikka häntää. Kiinnostavat sivuhahmot antavat onneksi paljon vapauksia, eikä hitusen etäiseksi jääviä konnia lukuun ottamatta yksikään rooli tunnu epäonnistuneelta. Dialogi on kirjoitettu kauttaaltaan nasevasti ja viihdyttävästi, vaikka teemat pyörivät sangen synkissä teemoissa. Eipä olisi uskonut aiheesta revittävän ihan näin paljoa huumoria. Erityisesti Rubacavan kuolinsyytutkijana työskentelevä Membrillo saa melankolisella synkkyydellään aikaan messevät naurut.

Suurin osa ajasta kuluu kuitenkin pulmia ratkoessa. Grim Fandangoon aiemmin perehtymättömälle on alkuun tiedossa melkoinen kulttuurishokki, sillä ihan kaikki pulmat eivät tunnu täysin loogisilta tai omaan järkeen sopivilta. Tekijöiden ajatuksenjuoksuun pääsee onneksi jyvälle tunnissa tai parissa, minkä jälkeen tarjolla on kerrassaan mainioita pähkinöitä purtavaksi. Koko seikkailun aikana vain muutama pulma osoittautui vinkkiä vaativaksi, mikä kertonee onnistumisprosentista kaiken oleellisen. Uudelleenpeluuarvon laita on genrelle tyypillisesti toki vähän niin ja näin, mutta onneksi edulliseen hintaan myytävä digijulkaisu tarjoaa erinomaista vastinetta roposille.

Kaunisteltu kuolema

Remastered-julkaisussa pelin ulkoasu on kunnostutettu alkuperäistä materiaalia kunnioittavasti uusiksi. Tattia painamalla on mahdollista vaihtaa lennosta originaalin sekä uudistetun välillä, eikä muutos lopulta ole edes erityisen suuri. Tuore mutta rosoinen grafiikka on riittävän tarkkaa, sillä tunnelma perustuu pikselimäärien sijasta visuaalisen tyylin kokonaisvaltaisuuteen ja ajattomuuteen. Vain eräs seinällä lojuva lääkekaappi jäi bongaamatta ulkoasuongelman vuoksi, muutoin yksityiskohtia pursuava maailma paljasti salansa pelkillä pintapuolisilla vilkaisuilla.

Likemmäs kahden vuosikymmenen kuluminen on kaikesta huolimatta tehnyt kepposensa, eikä uusintajulkaisua voi puhtain paperein päästää seulan läpi. Pelaajan hidasteeksi osoittautuu tämän tästä pelin kyvyttömyys reagoida Mannyn tekemisiin. Tarjoa siinä sitten juonta eteenpäin vievää esinettä hahmoille, kun peli ei noteeraa napinpainalluksia kuin vain tietyissä kohdin. Toisinaan onneksi riittää epämääräinen ”vähän sinne päin”, jolloin Manny kulkee automaattisesti sopivalle paikalle istuttamaan jutunjuurta keskustelukumppaninsa kanssa. Myös valmiiksi rendatut huoneet asettavat toisinaan kameramiehen avustuksella ongelmia liikkumiselle.

Kuoleman tarkoitus

Vaikka peli itsessään on yhä nerokas ja toimiva, uusintaversion kiinnostavin anti on tekijöiden kommenttiraita. Lyhyitä knoppitietoja tarjotaan pelaamisen ohessa, eikä tarinan kokeminen ja historian kuuntelu yhtäaikaisesti aiheuta ongelmaa. Muistojen syövereissä olisi tosin voitu kaivautua huomattavasti syvemmälle, mutta etenkin silloisen raudan aiheuttamat kehitysratkaisut ovat yhtä kaikki antoisaa fiilisteltävää.

Grim Fandango on iästään huolimatta historiallisesti merkittävä julkaisu. Uusintaversion keskeisimmäksi ansioksi on nostettava se, miten onnistuneesti kokonaisuus tuokaan horroksessa elävän genren myös tuoreempien pelaajasukupolvien koettavaksi. Samalla klassikko on päivittynyt lähdemateriaaliansa kunnioittaen, mikä tekee seikkailusta mielekkään aikamatkailukokemuksen edelliselle vuosituhannelle. Pienet ongelmat ovat annettavissa anteeksi, sillä pelikokemus itsessään viihdyttää, naurattaa sekä koettelee harmaantuvia aivosoluja. Edulliseen hintaan julkaistu paketti on kulttuuriteko sanan varsinaisessa merkityksessä.

Grim Fandango Remastered tukee PlayStation 4:n ja PS Vitan välistä Cross-Buy-ominaisuutta. Peli on ladattavissa PlayStation Storesta hintaan 14,95€.

Galleria: 

Kommentit

Mannyn päätä seuraamalla tietää koska pitää painaa nappia, mikä on mielestäni hyvä systeemi. Ja vuonna 1998 se oli aivan huikeasti keksitty Tim Schfaerilta.

Hyvä arvostelu, sitä oli mukava lukea.

http://rollaattori.blogspot.fi/2015/02/grim-fandango-remastered-pc.html

Toinen mielipide. Itse jos tähti määräisesti pisteitä antaisin niin kyllä se varmaan tuohon 3, 3½ tähteä tasolle menisi. Saisivat tosin ottaa mallia näistä vanhoista seikkailu peleistä ja tuoda sen huumorin takaisin myös nykyisiin seikkailu peleihin!

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi