WWE 2K17

Hikisiä lihaksia ja myskin katkua

Vapaapaini on maailmalla valtavan suosittua, eivätkä suomalaisetkaan ole voineet välttyä bisneksen viehätykseltä. Noin kymmenen vuotta sitten tv-kanava Sub näytti iltaisin Smackdownia, jossa hikiset miehet ja naiset runtelivat toisiaan mustelmille asti. Lajin huuma on sittemmin hieman laantunut, mutta siihen perustuvia pelejä tehdään yhä vuodesta toiseen. Painiviihdettä pitkään kehittänyt Yuke’s on julkaissut 2K-sarjan uusimman iteraation WWE 2K17:n, jossa teatraalisuus pääsee oikeuksiinsa. Edellisosaan verrattuna se ei kuitenkaan tarjoa paljon uutta.

Tämän vuoden julkaisu sisältää hirvittävän määrän erilaisia pelimuotoja. Eniten sisältöä tarjoavat MyCareer ja WWE Universe. Uralla kehää valloitetaan omalla painijalla, jonka ominaisuuksia, taitoja sekä liikkeitä voi muokata virtuaalikukkaron paisuessa. Aluksi tie on hyvin kivinen ja voittaminen kokeneita miekkosia vastaan tuntuu mahdottomalta, mutta pienen totuttelun jälkeen ajatus maailmanmestaruudesta ei enää vaikutakaan niin kaukaiselta.

Nujakointi vaatii paljon opiskelua, jos taistelusysteemi ei ole entuudestaan hallussa. Opastusta annetaan hyvin vähän, ja voittaminen alkaakin sujua vasta monen erehdyksen jälkeen. Mestaruusvyön tavoittelu helpottuu vastaiskujen avulla, mutta niiden oppiminen käy kantapään kautta. Hahmon päällä vilkkuvaan ikoniin reagoiminen vaatii todella nopeita refleksejä, mikä turhauttaa erityisesti alussa. Kokemus muuttuu kuitenkin harjoittelun jälkeen mielekkäämmäksi, eikä tappelu tunnu enää niin vastenmieliseltä.

Hikeä ja kyyneleitä

Ringissä hikoilu helpottuu painijan ominaisuuksien sekä taitojen räätälöinnillä. Voitot kasvattavat virtuaalista kassaa, jolla lihaskimpulleen voi ostaa muun muassa likaisia temppuja. Ne auttavat esimerkiksi liukenemaan tukalasta otteesta. Taidot tulevat hyödyksi, sillä lukoista rimpuileminen on puuduttavaa. Vääntötilanteissa ruudulle ilmestyy ympyrä, jonka sisällä koitetaan väistellä vihollisen palkkia. Analogitatin pyörittely on hankalaa, mutta uutukaisessa sen tilalle on onneksi mahdollista vaihtaa helpompi rämpytysminipeli.

Uusia näkökulmia taisteluun tuovat tuoreet tappelumuodot, joista ehdottomasti hauskin on kaivattu takahuonenahistelu. Katutaistelua muistuttava mättäminen antaa vaihtelua tavalliseen kehässä rellestämiseen. Miehestä voi lisäksi ottaa mittaa yleisön seassa, ja ympäristöä pystyy hyödyntämään vastustajan lannistamiseksi. Esimerkiksi plasmatelevision läväyttäminen kanssapainijan nuppiin on vapaapainipiireissä täysin hyväksyttävää. Tämän vuoden julkaisussa yleisön huudattamisella eli taunteilla on myös enemmän merkitystä. Osa parantaa hetkellisesti vahvuutta, kun taas osa nopeuttaa palautumista kehässä.

Salkkarimaista draamaa

Vapaapaini on silti paljon muutakin kuin pelkkää kehässä puhisemista. Lajin luonteeseen kuuluvat draama ja teatraalisuus, joista nautitaan virtuaalisessa kehässä. Taisteluiden välissä on mahdollisuus joko lätistä vastustajastaan pahaa tai koettaa saada yleisö villiintymään. Puheosuuksien päämääränä on kerätä lisäpisteitä, jotka nopeuttavat painijan kehittymistä.

Lätinää ja sen synnyttämää meuhkaa on hauska seurata, mutta se ei yllä aivan aidon kehädraaman tasolle. Promo-osuuksista puuttuu kokonaan ääninäyttely, mikä tekee toiminnasta puisevaa. Dialogia ei muutenkaan juuri esiinny uran aikana. Ainoat puheosuudet ovat möhömahaisella valmentajalla, jolla on taipumusta innostua kaikesta liikaa.

Pölpötysten äänittäminen olisi varmasti ollut työlästä, sillä painijoita on mukana jumalaton määrä. Listalla ovat kaikki legendaariset ottelijat, kuten Stone Cold Steve Austin ja Shawn Michaels. Hahmoja voi ladata lisää WWE-yhteisöstä, jossa on jo nyt ladattavissa useita pelistä unohtuneita trikoourheilijoita.

Kaksin aina kaunihimpi

Vaikka yksinpelissä riittää tekemistä pitkäksi toviksi, on painiminen porukalla kaksin verroin hauskempaa. Kaverista saa ottaa mittaa joko samalla sohvalla tai nettikahinoissa. Muita pelaajia tarvitsee harvoin odotella kovin pitkään, ja joutenolon voi käyttää hyödyksi kesyttämällä tietokoneen ohjastamaa lihaskimppua. Leikkimielinen läpsyttely tulee tarpeeseen, sillä vastaan asettuu usein veteraanipainijoita. Kokeneiden kavereiden kanssa vääntäessä ei tarjoudu useita iskumahdollisuuksia, mutta muutamakin perille päätynyt lyönti tuntuu itsessään jo palkitsevalta.

Moninpeli on vapaapainin suola, sillä ilman sitä kiinnostus lopahtaisi nopeasti. Hauskimmat hetket WWE:n parissa syntyivät hyvän seuran saattelemana. Genre vaatii tietynlaisen fanipohjan, jotta siitä pystyy nauttimaan täysin rinnoin.

Pieniä uudistuksia

Yukesin painipelit eivät ole koskaan olleet erityisen kauniita katsella, mutta uutukainen yllättää positiivisesti. Se on graafisesti melko näyttävän näköinen. Painijat muistuttavat esikuviaan ja animointi on autenttista. Liikehdintä on ehkä liiankin aidonoloista, sillä maassa makaava hikihessu ei nouse ylös tosiaankaan nopeasti. Lyötyä lyödään vielä lisää selostajienkin voimin. Kommentaattoreina kuullaan legendaarista parivaljakkoa JBL ja Jerry "The King" Lawler, joiden vähäiset vitsit alkavat nopeasti rasittaa. Sama puute koskee muutakin äänimaailmaa. Esimerkiksi teemaan sopiva musiikkiraita toimii, mutta biisivalikoimaa voisi olla enemmän.

Virtuaalipainin oppimiskynnys on aloittelijalle hivenen korkea, ja opastuksen puute tekee treenistä hankalampaa. Mikäli intoa riittää harjoitteluun, tarjoaa WWE 2K17 pitkäikäistä hupia. Kehässä hikoilu ei ole muuttunut vuodessa paljon, mutta se tarjoaa silti kaivattuja uudistuksia niitä toivoville. Uutukainen on ehdotonta viihdettä kavereiden kanssa, mutta kokemus ei jää ihan puolivillaiseksi yksinpelaajillekaan.

Kommentit

Takahuone-, käytävä-, parkkis-, yms mähistelyä oli jo 2001 PS2:lla (https://en.wikipedia.org/wiki/WWF_SmackDown!_Just_Bring_It). Ilmeisesti välissä ollut taantuma.

Pitää paikkansa. Itsekin muistan mätkineeni takahuoneessa Just Bring Itin aikaan. Hieno peli. PS2-aikaan kaikki oli paremmin!

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi