Sopimus velvoittaa

Tanskassa osataan tehdä muutakin kuin halpaa olutta ja voileipiä. Kööpenhaminalainen IO-Interactive todisti sen jo pari vuotta sitten mainiolla Hitman 2 –konsolikäännöksellään. Hiippailua ja synkkämielistä räiskintää yhdistellyt pelityyli vetosi sen verran moneen pelaajaan, että Hitman-sarjalle tehtiin oikopäätä jatkoa.

Hitman: Contracts pureutuu palkkamurhaajan synkkään menneisyyteen. Verissä päin hotellihuoneessa viruessaan Herra 47 alkaa viimeinkin kelailla elämänsä valintoja ja menneitä keikkojaan. Pelaaja pääsee elämään riemun- ja kauhunhetket uudelleen takautumien myötä. Päähenkilön muistikuvia käytetään siis heppoisina aasinsiltoina, jotka kuljettavat pelaajaa maailman eri kolkkiin suorittamaan toinen toistaan hirvittävämpiä veritekoja palkkamurhaajan roolissa. Valitettavasti Herra 47:n muistot ovat sen verran katkonaisia ja toisista irrallaan, että varsinaisesta juonesta on vaikea puhua.

Palkkamurhaaja ei kuontaloa kaipaa

Palkkatappajat näyttäytyvät harvoin keskellä kirkasta päivää. Samoin on kaljuksi ajellun Herra 47:n laita. Sateiset illat ja sydänyöt ovat parasta metsästysaikaa, pimeällä liikkuvat rikolliset parasta riistaa. Hitman: Contracts hyödyntää tehokkaasti PlayStation 2:n tehoja; lopputuloksena on synkkä, mutta erittäin tunnelmallinen peliympäristö.

Palkkatappajasta kertovan Leon-elokuvan tapaan myös Hitman: Contractsin päähenkilö vaikuttaa varsin sympaattiselta herrasmieheltä - työtaustastaan riippumatta. Kohteet on kuvattu niin vastenmielisiksi sadisteiksi, että jokainen heistä tuntuu ansainneen kovan kohtalonsa. Hiljaisen kuoleman välikappaleina voi käyttää myrkkyruiskua tai kuristusköyttä, mutta pahassa ahdingossa todellinen palkkatappaja ei epäröi käyttää tuliaseitakaan, joita on tarjolla aina pistooleista rynnäkkökivääriin. Nopeaa liipaisinsormea tärkeämpi ominaisuus on kuitenkin nokkeluus ja hyvät hoksottimet. Keikkoja pitää usein suunnitella ennen tositoimia, jolloin kiikarit ja tutkakartta osoittautuvat moninkertaisesti tuliluikkuja arvokkaammiksi esineiksi.

Tehtävien suunnittelun ja suorittamisen suhteen pelaajille on annettu vapaat kädet. Alussa kerrotaan vain tavoite ja jotain yleistietoja kohteesta. Sen jälkeen riippuu täysin pelaajasta, miten keikkansa tahtoo suorittaa. Teoriassa onkin mahdollista edetä robotin lailla suorinta mahdollista reittiä kohteen luo ja ampua matkalla kaikki mikä liikkuu. Hitman: Contractsin maailmassa se on täysin hyväksyttävä tyyli, eikä edes siviilien ampumisesta sakoteta. Hyvät pisteet saadakseen suoraviivainen rynniminen on kuitenkin heitettävä romukoppaan. Väkivaltaan ei pidä turvautua kuin viimeisessä hädässä, ja sekin on tehtävä hiljaa ja huolella. Onneksi pelissä on mahdollista väijyä varjoissa, piilottaa ruumiit ja käyttää valepukuja. Aseen saa halutessaan kätkettyä vaikka kukkapukettiin, ja loppuun asti hiotusta nappisuorituksesta on luvassa lisävälineitä sekä himoittu ”Silent Assassin” –arvonimi.

Jos aikaisemmat Hitman-pelit on koluttu läpi, saattaa Hitman: Contracts tuntua paikoin hyvinkin tutulta. Osa kentistä on vanhan kertausta, eli ne on lainattu suoraan edellisistä osista. Vanhojen konkareiden kannattaakin nostaa vaikeustasoa korkeammalle, jottei peli ole liian helppo. Tilanteen tallentaminen onnistuu missä tahansa, eikä ärsyttävien tallennuspisteiden kanssa tarvitse kikkailla. Hankalimmalla asetuksella pelaaminen käy jo työstä, kun taas normaalin vaikeustason valitessaan pääsee lopputekstejä ihailemaan parhaimmillaan jo samana iltana.

Elämän varjopuolia

Pelin tekoäly pistää mukavasti kampoihin, mutta tuntuu välillä olevan hieman epäreilu. Hiippailu olisi hankalaa ilman tekoälyn ohjastamien vihollisten kuudetta aistiakin, joka tuppaa usein paljastamaan päähenkilön hienon valeasun tai piilopaikan. Muuten sivuhenkilöt tuntuvat eläviltä ja juttelevat välillä niitä näitä keskenäänkin. Häiritsevänä yksityiskohtana Hitmanin maailma tuntuu olevan sangen säälimätön rikollisia kohtaan, sillä jos käry käy, on päähenkilö alta aikayksikön valmista kamaa päivystyspoliklinikalle. Poliisikin ampuu kyselemättä.

Myös päähenkilön jäykistely häiritsee. Tyynesti luotisateen ja verilammikoidenkin keskellä purjehtiva Herra 47 ei vaikuta kovin vetreältä. Edes kiipeileminen tai syöksyminen ei onnistu, vaikka ilma olisi mustanaan hauleja ja ruudinsavua. Juokseminen ja äkkipysähdykset saavat sankarin muistuttamaan pikkupoikaa, joka on ensimmäistä kertaa luistelemassa. Muutoin liikkeiden mallinnus ja grafiikka on tyylikästä, ja etenkin ympäristöt ovat poikkeuksellisen laadukkaan oloisia. Aseiden tuottamat vammat sekä vihollisten kuolinanimaatiot on kieltämättä toteutettu realistisesti, mutta välillä väkivallalla ja verellä mässäily menee liiallisuuksiin asti. Arveluttavan raa’an perusluonteensa vuoksi peliä ei todellakaan voi suositella perheen nuorimmille.

Äänien puolesta peli on hillitty kuin Armanin puku. Taustalla soi tilanteen mukaan vaihteleva tunnelmamusiikki, josta vastaa IO-Interactiven luottomies, Jesper Kyd. Taustamelua sekä liikenteen ja luonnon ääniä kuuluu melko vähän. Kontrastia melodiseen luritteluun tuovat räjähdykset ja aseiden pauke. Armeijan käyneet saattavat tosin pitää etenkin rynnäkkökiväärin ääntä vähän ponnettomana, mutta pelin yleisilmeen kannalta ääniefektitkin ajavat asiansa. Ääninäyttely on enimmäkseen kelvollista, ja Hitman-fanien suureksi yllätykseksi myös vähäsanainen Herra 47 laukoo pelin aikana muutamia repliikkejä.

Tunnelmapäivitetty Hitman 2?

Julkisuudessa Hitman: Contracts on saanut suurinta ryöpytystä osakseen juuri uusien innovaatioiden puutteesta. Edellisiin Hitman-pelisarjan osiin perehtyneet tuskin löytävät merkittäviä uudistuksia Contractsista, mutta peliä tuntemattomat viihtyvät varmasti jännärimäisen tunnelman parissa. Toinen merkittävästi pisteitä alentava seikka on kunnollisen juonen puuttuminen. Takautumien näyttämisen sijaan olisi ollut mukavaa seurata Herra 47:n elämää hieman konkreettisemmalla tasolla, joka olisi voinut tuoda tarinaan kiinnostavaa jatkuvuutta. Nykyisellään tuntuu kuin pelaisi tylsää tehtävälistaa läpi ilman sen kummempia tavoitteita.

Korkeatasoinen tekninen toteutus pelastaa paljon, samoin valinnanvapaus tehtäviä suoritettaessa. Ennakkotietojen mukaan Hitman: Contractsin koodannut IO-Interactive tahtoi painottaa hiiviskelyn ja myyräntyön osuutta, mutta se ei mitenkään käy ilmi. Mikäli ei välitä pisteistä ja sortuu vain räiskimään tiensä kenttien läpi, on peli ohi turhankin nopeasti. Verkkopelituen puuttuessa seikkailun jälkeen jää käteen varsin kertakäyttöinen tekele, joka kuitenkin tarjoaa pyöritystä, jännitystä ja hurjia tilanteita aina loppumetreille saakka. Tunnelmallista toimintaa etsiville Hitman: Contracts on tyydyttävä valinta, vaikkei se varsinaisesti tarjoa genreen juuri mitään uutta ihmeteltävää.